Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2020

Mooseksen laki ja Jumalan laki

On hyvä tutkia ja miettiä myös sitä, ovatko Mooseksen lain kaikki käskyt täydellisen hyvän ja vanhurskaan Jumalan antamia vai ovatko ne ihmisten käskyjä ja sanoja? Mooseksen kirjat eivät ole yhden ainoan kirjoittajan käsialaa: kirjoittajia on ainakin neljä eikä Mooses ole välttämättä kukaan heistä. Ei ole edes varmuutta siitä, onko Mooses historiallinen henkilö vai ei! Lue loppuun

Kategoria(t): Opetus | Kommentoi

Kristittyjen moraali ja oikeustaju

Kristityille on opetettu seurakunnissa, että Jumala on täydellisen hyvä ja oikeamielinen, niin että hän ei tee mitään pahaa eikä harjoita vääryyttä. Raamatun kertomusten mukaan Jumala on kuitenkin surmannut enemmän ihmisiä kuin kukaan muu ja säätänyt synnistä rangaistuksena kuoleman sekä kirouksen kaikille Aatamin jälkeläisille.

Onko sinusta oikein rangaista lapsia ja lasten lapsia isän tekemistä synneistä? Onko oikein kirota kaikki syntiä tekevän jälkeläiset? Niin Raamatun Jumala kuitenkin tekee. Hän rankaisee myös syyttömiä ja viattomia kuten tapahtui Daavidin laskiessa Israelin (sotaväen) luvun hänen käskystään ja surmatessaan kaikki ihmiset Nooan ajan tulvassa jne. (2Sam 24; 1Moos 9) Lue loppuun

Kategoria(t): usko | Kommentoi

Jumala ja kristus evankeliumin julistuksessa ja rukouksessa

Hyvin harva ihminen uudestisyntyy lukiessaan Raamattua tai Uuden testamentin kirjoituksia. Uudestisyntyminen tapahtuu usein jossakin muussa tilanteessa. Jumalan kutsuma ihminen on silti kuullut evankeliumia Uuden testamentin kirjoituksista ennen kuin hän voi syntyä uudesti ylhäältä. Jotta joku voi syntyä uudesti, pitää hänen kuulla ensin evankeliumia kristuksen Jeesuksen kuolleista heräämisestä. Ilman tämän sanoman kuulemista ei kukaan voi syntyä uudesti Jumalan lapseksi. Lue loppuun

Kategoria(t): Evankeliumi, Jumala | Kommentoi

Rangaistuksia harhaoppisille

Katolisen kirkon ja sen tyttärien eli Ilmestyskirjan porton säätämistä rangaistuksista harhaoppisille Lue loppuun

Kategoria(t): Yleistä kristinuskosta | Kommentoi

Minä en ketään tuomitse

Minä en ketään tuomitse, Jumalan sana tuomitsee

Tämä kirjoitus kertoo väärien tuomioiden lausumisesta jumaluusopillisten asioiden ymmärtämisen perusteella. Lue loppuun

Kategoria(t): Opetus | Kommentoi

Mitä järkeä on kuolleista herättämisessä?

Tämä teksti käsittelee kuolleista herättämisen mielekkyyttä kahdesta eri näkökulmasta:

Mitä järkeä on herättää kuolleita uskovia takaisin tähän maanpäälliseen elämään?
Mitä järkeä on kuolleiden herättämisessä ikuiseen elämään tai viimeistä tuomiota varten? Lue loppuun

Kategoria(t): Helvetti, Opetus, Pelastus | Kommentoi

Välitilaoppi

Välitilaoppi kriittisen tutkistelun alla – Pietarin ja heprealaiskirjeen aiheeseen liittyvien kohtien selitys Lue loppuun

Kategoria(t): Helvetti | Kommentoi

1Piet 3:17-20 ja 4:6 selitys

Ihmisen elämän jatkumista henkenä tai sieluna ruumiin kuoleman jälkeen ja jopa Jeesuksen jumaluutta on perusteltu Pietarin ensimmäisen kirjeen kahdella kohdalla: 1Piet 3:17-20 ja 4:6. Lue loppuun

Kategoria(t): Helvetti | Kommentoi

Rukous

Miksi kristityt rukoilevat Jumalaa?

Rukous on tärkeä osa kristityn elämää. Paavali kehotti uskovia rukoilemaan ”lakkaamatta”. (1Tess 5:17) Jotkut väittävät, että rukous on kristitylle sama kuin hengittäminen ja Raamatun kirjoitusten eli Jumalan sanan lukeminen tai tutkiminen on ruokaa ja vettä, ravintoa. Molempia tarvitaan, jotta Jumalan lapsi olisi hengellisesti terve ja pysyisi elossa. Onko tämä totta hengellisessä maailmassa? Lue loppuun

Kategoria(t): Opetus | Kommentoi

Helvettiopin kehitys ja lähteet

Usko ihmisen elämän jatkumisesta ruumiin kuoleman jälkeen tuonelassa (kuolleiden valtakunta) henkenä tai sieluna alkoi kehittyä yli 2000 vuotta eaa. muinaisessa Babyloniassa. Varhaisimmat kirjalliset lähteet ovat Inannan manalanmatka ja Gilgamesh eepos. Uskomukset levisivät Egyptiin (Kuolleiden kirja), Kreikkaan (Platon, Homeros) ja Persiaan (zarathustralaisuus). Juutalaiset omaksuivat näkemyksen Babylonian pakkosiirtolaisuudessa. He kehittivät myös omia jumaltaruja, joihin yhdistivät pakanoilta omaksumansa uskon. (Louis Ginzberg, Legends of the Jews) Lue loppuun

Kategoria(t): Helvetti | Kommentoi