Helvetti

Suurin osa kristityistä on pitänyt tähän päivään asti totena pakanallisen opin ikuisesta piinahelvetistä. Usko helvetin todellisuuteen on niin voimakas, että sitä oppia ei edes kyseenalaisteta. Jos joku uskoo eri tavalla Kristuksen opin iankaikkisesta tuomiosta, niin häntä pidetään heti harhaoppisena. Monet eivät pidä edes kristittynä sellaista ihmistä, joka ei usko tuomittujen ikuiseen kärsimykseen helvetin tuliliekeissä.

Uskoa helvetin todellisuudesta on perusteltu joillakin Uuden testamentin kohdilla, jotka näyttävät tukevan sitä ajatusta. Erityisesti Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on mielletty varmaksi todistukseksi helvetin todellisuudesta. Luuk. 16:19-31. Vaikka Jeesus ei puhu tässä yhteydessä tarkasti ottaen siitä tulijärvestä, johon kadotetut lopulta joutuvat, on vertauksen kielikuvat ymmärretty todelliseksi kertomukseksi tuonelan kauhuista, kun tuomitut odottavat siellä tulevaa tuomiota.

Kuka on tuomion takana?

Kuvitellaanpa hetki sitä, että Jeesuksen kertomus tuonelassa tuskaa kärsivästä rikkaasta miehestä kuvaisi kuolemanjälkeistä todellisuutta! Vaikka kyse ei ole samasta tulijärvestä kuin mikä on kadotettujen lopullinen osa Ilmestyskirjan mukaan, niin on siinä kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä sen kanssa. Se iankaikkinen tuli, jota tuonelan liekki jo edeltäkäsin kuvaa, on valmistettu paholaiselle ja hänen kanssaan langenneille enkeleille. Matt. 25:41. Sinne joutuvat myös ne ihmiset, jotka ovat tehneet pahoja tekoja ja joutuvat tuomion ylösnousemukseen. j. 46; Joh. 5:28-29.

Kuka on luonut helvetin tulen? Kuka on tehnyt helvetin? Kuka on säätänyt iankaikkisen rangaistuksen? Kuka tuomitsee luodut olennot iankaikkiseen tuleen? Kuka ylläpitää tuomittujen elämää tulisessa järvessä, niin että he eivät kuole koskaan vaan kärsivät ikuista tuskaa ja vaivaa?

Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ”Jumala”. Jumala olisi Raamatun kirjoitusten mukaan säätänyt rangaistukseksi synnistä iankaikkisen tulen, hän tuomitsisi sinne joutuvat ihmiset ja enkelit eli panisi toimeen rangaistuksen, ja hän myös ylläpitäisi rangaistusta, sillä kukaan ei voisi elää ikuisesti helvetin liekissä, ellei Jumala pitäisi häntä elossa. Jos Jumala ottaisi ihmisiltä pois elämänhengen, niin he eivät voisi elää ruumiillista elämää tulisessa järvessä. Niinpä Jumalan täytyisi olla ikuisen piinahelvetin rangaistuksen säätäjä, toimeenpanija ja ylläpitäjä. Jos tämä olisi totta, niin millaisen kuvan se antaisi Jumalasta? Millainen Jumala olisi?

Millainen rangaistus on Jumalan tahdon mukainen?

Kuvitellaan vielä sitä, että päättymätön tuska ja vaiva olisi Jumalan tahdon mukainen rangaistus verrattain lyhyen aikaa kestävästä syntielämästä. Jumalan mielestä olisi oikeamielistä ja oikeudenmukaista rangaista ihmisiä ikuisella kitumisella heidän tekemiensä pahojen tekojen ja epäuskon tähden. Jos tällainen rangaistus olisi oikeudenmukaista ja oikeamielistä Jumalan mielestä, niin voisimmeko me soveltaa samaa rangaistusta rikollisiin? Olisiko oikein antaa rikollisten ja pahojen ihmisten kitua vankilassa lyhyen aikaa tai kenties elämänsä loppuun asti? Jos ei, niin miksi sitten päättymätön rangaistus olisi oikeamielistä ja oikeudenmukaista, kun Jumala on sen takana?

Jos olisi oikein antaa pahojen ihmisten kitua ja kärsiä ikuisesti tuskaa, niin eikö silloin olisi oikein kiduttaa jo ajallisesti rikollisia vankiloissa? Vaikka Jumala ei helvettiin uskovien mielestä kiduta ketään helvetissä, koska hän ei olisi siellä läsnä, olisi Jumala silti tahtonut luomiensa olentojen kituvan ikuisesti, koska hän olisi sen rangaistuksen säätänyt, toimeenpannut ja ylläpitäisi sitä säilyttämällä tuomitut hengissä, pitämällä heitä elossa. Jumala olisi voinut tahtoessaan säätää myös lievemmän rangaistuksen synnistä kuin ikuisen piinahelvetin. Jumala voisi myös ottaa ihmisiltä elämänhengen pois, niin että he kuolisivat ja lakkaisivat olemasta. Miksi Jumala ei sitten tekisi niin?

Ikuisuusolentoja vai kuolevaisia?

Oppi ikuisesta piinahelvetistä perustuu oletukseen, jonka mukaan Jumala on tehnyt enkeleistä ja ihmisistä ikuisuusolentoja, jotka eivät voi kuolla. Vaikka ihminen voi kokea ruumiillisen kuoleman, niin hänen sielunsa tai henkensä ei voi kuolla. Kun ruumis kuolee, niin ihmisen henki (tai sielu) jatkaa elämää ja pääsee joko Jumalan tykö paratiisiin tai joutuu tuonelan liekkiin kärsivien joukkoon. Tämä on myös pakanauskonnoissa vallalla ollut yleinen uskomus (muinaisten Baabelin, Egyptin ja Kreikan uskonnot). Olisikin syytä tarkistaa, ovatko nämä uskomukset siirtyneet pakanauskonnoista juutalaisuuteen ja kristinuskoon vai toisinpäin?

Onko ihminen sitten ikuisuusolento, niin kuin on väitetty? Me tiedämme tai uskomme tietävämme Raamatun kirjoitusten perusteella, että eläimet eivät elä iankaikkisesti. Ne kuolevat ja niiden ruumis muuttuu maaksi jälleen, katoaa jäljettömiin. Jumalan alkuperäisten sanojen mukaan ihmisille käy samalla tavalla, koska Adam on tehnyt syntiä. Jumalan säätämä rangaistus synnistä on luomiskertomuksen mukaan kuolema ja ruumiin maatuminen, katoaminen. 1. Moos. 2:15-17; 3:17-19. Mitään muuta iankaikkista rangaistusta ei luomiskertomuksesta tai Vanhasta testamentista löydy. Miksi sitten kristityt ja ehkä myös jotkut apostolit uskoivat toisenlaiseen rangaistukseen, ikuiseen kitumiseen helvetin liekeissä?

Pakanallinen tuonelausko

Jotkut historian ja uskontojen tutkijat ovat sitä mieltä, että usko kuolemanjälkeiseen elämään tuonelassa on siirtynyt juutalaisuuteen ja kristinuskoon pakanauskonnoista. Se sai alkunsa muinaisessa Babyloniassa yli 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Siitä kertoo mm. kirja Inannan matka alamaailmaan (Inana’s descent to the nether world). Babyloniasta tuonela-usko levisi muinaiseen Egyptiin (esim. Kuolleiden kirja), Persian zarathustralaisuuteen (Viite 1) ja Kreikkaan. Kreikkalaiset runoilijat (Homeros, Ilias ja Odysseia) ja filosofi Platon (Faidon) kehittivät tuonelauskoa eteenpäin. Juutalaiset omaksuivat nämä pakanalliset käsitykset oltuaan pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa 500-luvulta eaa. lähtien. Lopulta myös katolinen kirkko omaksui tämän alkujaan pakanallisen opin. Siitä tuli kirkon virallinen uskonkappale, jonka kieltämisen väitettiin johtavan ikuiseen helvettiin sillä tavalla uskovan ihmisen. (Viite 2)

Jos usko kuolemanjälkeiseen elämään tuonelassa olisi alkujaan Jumalasta, niin miksi Vanhassa testamentissa ei puhuta siitä? Siellä on vain muutama hyvin kyseenalainen kohta, joita piinahelvetin kannalla olevat ihmiset ovat tulkinneet kuvaukseksi kuolleiden haamujen varjomaisesta elämästä tuonelassa. Sitä vastoin Vanhassa testamentissa on monia selviä kohtia, joiden mukaan ihmiset eivät tiedä mitään tuonelassa ollessaan. Job. 6:8, 21; Snj. 9:5, 10. Ainoa kohta, joka edes vähän viittaa päättymättömään kärsimykseen on Danielin kirjan lopussa oleva profetia. Sen mukaan kuolleet heräävät ylös kuolleista: toiset iankaikkiseen häpeään ja kauhistukseen, toiset iankaikkiseen elämään. Dan. 12:2.

Kuolleet nukkuvat tiedotonta kuolonunta

Tämä Danielin kirjan kohta puoltaa itse asiassa ajatusta, jonka mukaan kuolleet nukkuvat tiedotonta unta eivätkä tiedä mitään itsestään tai ympäristöstään odottaessaan ylösnousemusta. Uudessa testamentissa on kuvattu kuolemaa niin ikään uneksi, josta herätään ylös tuomiolle tai iankaikkiseen elämään. Joh. 11:11-14; 5:28-29; 6:40, 44; 1. Tess. 4:13-17. Jeesus puhui Israelin kaupunkeja kohtaavasta tuomiosta, joka koittaa vasta ylösnousemuksen jälkeen. Matt. 11:20-24. Jos tuomitut kärsisivät jo nyt tuskaa ja vaivaa tuonelassa, niin mitä järkeä olisi ylipäätään ylösnousemuksella? Samaa voidaan kysyä pelastuvien kohdalla: miksi me odottaisimme ruumiin ylösnousemusta, jos henki tai sielu voi elää ikuisesti onnellisena jo nyt Jumalan tykönä taivaassa?

Poisnukkuneet olisivat kadotetut

Paavali kirjoittaa kuolleiden ylösnousemuksesta 1. Korinttolaiskirjeen 15. luvussa. Hän sanoo, että jos Kristus ei olisi noussut ylös kuolleista eikä kuolleita herätettäisi, niin poisnukkuneet pyhät olisivat kadotetut (oikeammin: tuhotut). (jj.12-18.) Jos kristityt eläisivät jo nyt autuaina Jumalan ja Jeesuksen tykönä paratiisissa, niin hän ei olisi kirjoittanut tällä tavalla. Itse asiassa koko ylösnousemus olisi turha, jos poisnukkuneen henki tai sielu eläisi jo nyt ”hengellisessä ruumiissa” Jumalan tykönä. Taivaassa olevilla täytyisi nimittäin olla hengellinen ruumis jo nyt sen kuvauksen mukaan, jonka Uuden testamentin kertomukset antavat. (Esimerkiksi rikas mies kuvataan ruumiillisena olentona hänen kärsiessään tuskaa ja vaivaa tuonelassa. Luuk. 16:19-31.)

Sielut Jumalan alttarin alla

Ilmestyskirjassa on kuvaus valtaistuimella istuvasta Jumalasta ja Karitsasta, ja vanhimmista, jotka kumartaen palvovat Jumalaa. Ilm. 4–5. Siellä on myös alttari, jonka alla marttyyrien sielut huusivat suurella äänellä ja kysyivät:

Kuinka kauaksi sinä pyhä ja totinen valtias siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat? Ilm. 6:10.

Tätä kohtaa on pidetty varmana todistuksena siitä, että vähintäänkin poisnukkuneiden pyhien sielut ovat hengellisessä ruumiissa Jumalan tykönä paratiisissa jo nyt, tällä hetkellä. Jos tämä olisi totta, niin ylösnousemus olisi edelleen turha, sillä me saamme hengelliset ja taivaalliset ruumiit vasta ylösnousemuksessa – emme heti kuoleman jälkeen. 1. Kor. 15:34-58; 1. Tess. 4:13-17. Onkin luultavampaa, että mainitut vanhimmat ovat osa ennen muita (kristittyjä) ylösnousseiden pyhien esikoisjoukkoa, josta Uudessa testamentissa puhutaan –Hebr. 12:23; Ilm. 14:1-5; vrt. Matt. 27:51-53 – tai sitten heitä ei ole todellisesti edes olemassa: kyse on vain ilmestyksestä, jolla Jumala haluaa opettaa meitä vähän samaan tapaan kuin Herra opetti opetuslapsia kuvitteellisilla vertauksilla. Matt. 22:1-14; Luuk. 15:11-32. Marttyyreiden sielut olisivat puolestaan kielikuva, jolla kerrotaan, että Jumala ei viivyttele Kristuksen tulemusta ja rankaisee oikealla ajalla hänen kansansa vihollisia.

Kannattaa panna erikseen merkille se, että näiden oletettujen marttyyrien huuto vastaa enemmän Kainin veren huutoa maasta kuin kristittyjen suhtautumista vihollisiinsa, sillä Kainin veri vaatii kostoa surmaajilleen. 1. Moos. 4:10; Hebr. 12:24. Kristittyjen mielenlaadulle on Uudessa testamentissa ollut ominaisempaa rukoilla vainoojiensa ja surmaajiensa puolesta. Apt. 7:60. Voidaankin aiheellisesti kysyä, onko tässä kyse pelkästä kielikuvasta niin kuin Kainin veren tapauksessa? Eihän kukaan usko, että Kainin veri huutaisi kirjaimellisesti kostoa maasta? Yhtä vähän on meidän tarpeen uskoa, että marttyyrien sielut olisivat kirjaimellisesti henkinä Jumalan luona eläviä ihmisiä. Ihan yhtä hyvin voimme uskoa, että heidän verensä, jossa elämä (sielu) on (3. Moos. 17:11), vaatii kostoa surmaajilleen niin kuin Kaininkin veri.

Mooses ja Elias ilmestysvuorella

Opetuslapsista Pietari, Jaakob ja Johannes saivat nähdä Jeesuksen kirkastetussa muodossa hänen vielä eläessään ihmisenä maan päällä. Matt. 17:1-8. Vuorella heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat Herran kanssa. Tätäkin kohtaa on pidetty todistuksena siitä, että poisnukkuneet pyhät siirtyvät sieluina tai henkinä heti Herran tykö. Tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta, sillä kyse on ilmestyksestä. Ilmestys on eri asia kuin todellisuus: todellisuudessa opetuslapset näkivät näyn, jossa heille ilmestyivät Mooses ja Elias herran kanssa.

Kristityt uskovat taruun, jonka mukaan Elias otettiin elävänä ylös taivaaseen Jumalan tykö. Raamatun mukaan kaikille ihmisille on kuitenkin määrätty kuoleminen, joten myös Elias on kuollut. Hebr. 9:27 Tämä paljastuu, kun tutkimme Raamattua perusteellisesti ilman ennakkoluuloja. Myös Hanok eli Eenok on kuollut, toisin kuin kristikunnassa yleisesti uskotaan. (ks. lähde)

Mooses on kuollut ja odottaa ruumiin ylösnousemusta niin kuin muutkin poisnukkuneet pyhät. 1. Tess. 4:13-17; Fil. 3:20-21 Juutalaisen tarun mukaan enkeli on vienyt Mooseksen ruumiin ylös taivaaseen Jumalan tykö, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Johanneksen mukaan kukaan ei ole noussut ylös taivaaseen paitsi Jeesus. Joh. 3:13 On siis varmaa, että Eenok, Elias ja Mooses eivät ole nousseet ylös taivaaseen vieläpä ennen Jeesusta, joka on kuolleista ylösnousseiden esikoinen. 1. Kor. 15:12-58 Niin kuin Daavid lepää haudassaan, niin myös muut Vanhan testamentin pyhät, sillä Jeesus on tällä hetkellä ainoa kuolleista herännyt ihminen. Apt. 2:22-36

Paavali paratiisissa

Paavali kirjoitti korinttolaisille miehestä, joka oli temmattu kolmanteen taivaaseen eli Jumalan paratiisiin. 2. Kor. 12:1-7. Hän ei tiennyt, oliko tämä mies silloin ruumiissaan vai poissa ruumiista. Tästä on tehty hyvin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, joiden mukaan ihmisen sielun tai hengen olisi mahdollista irrota ruumiistaan ja säilyttää tietoisuutensa. Näinhän on uskottu kuolleille tapahtuvan. Jos tarkkoja ollaan, niin Paavali ei kuitenkaan väittänyt sitä, että kyseinen mies (mahdollisesti Paavali itse) olisi ollut poissa ruumiistaan: hän ei tiennyt sitä. Kuinka me voisimme sitten tietää sen?

Paavali kuvaili näillä sanoilla hengellistä ilmestystä, joka on niin ihmeellinen, että sitä on vaikea sanoin kuvata. Ilmestyksen näkevä henkilö ei tiedä tai ei osaa sanoa sitä, onko hän omassa ruumiissaan vai ei. Hänelle näytetään silloin asioita ja tapahtumia, joissa hän ikään kuin liikkuu ruumiinsa ulkopuolella ja on läsnä keskellä näkyään. Näemme vastaavan ilmestyksen Johanneksen ilmestyskirjasta. Jumalan lähettämä enkeli vie siinä Johannesta paikasta ja tapahtumasta ja ajasta toiseen, mutta ei voida sanoa varmuudella, että Johannes ei olisi ollut samaan aikaan ruumiissaan Patmoksen saarella. Se vain tiedetään, että hänen näkynsä ja ilmestyksensä tapahtui hengen maailmassa, jota on vaikea ihmisten sanoin selittää.

Ruumiista erkanemisen kokemuksia esiintyy myös meidän päivinämme. Monet kristitytkin ovat todistaneet siitä, miten heidät on viety hengessä Jumalan taivaaseen, tai heille on näytetty helvetin kauhuja. Heidät on sitten palautettu takaisin ruumiiseen, jotta he voivat kertoa näkemästään ja kokemastaan muille. Tällaisilla kertomuksilla saa varmasti paljon huomiota osakseen, mutta koska vastaavia tapauksia ei ole selvästi Raamatussa kuvattu, on näiden todistusarvo kyseenalainen. Sielun kuolemattomuutta ei tällaisilla ilmestyksillä ja näyillä voida tyhjentävästi todistaa.

Saisin olla Herran kanssa

Paavali kirjoitti filippiläisille, että hän lähtisi mieluummin pois ruumiistaan, jotta saisi olla Herran kanssa. Fil. 1:19-26. Löydämme samantapaisen ajatuksen korinttolaiskirjeestä, jossa Paavali puhuu ylösnousemuksen toivosta. 2. Kor. 4:13-5:10. Näitä kohtia on käytetty perinteisesti sielun kuolemattomuuden opin tukena. Asiayhteyteen sopii silti paremmin tulkinta, jonka mukaan Paavali viittaa Herran tykö pääsemisellä tulevaan ylösnousemukseen, ei siihen, että hän jatkaisi tietoista olemistaan henkenä tai sieluna ruumiin kuoleman jälkeen.

Kun poisnukkuneet nousevat ylös kuolleista, niin heistä tuntuu kuin he olisivat vasta äsken panneet maata. Olo on kuin lyhyen mutta virkistävän yöunen jälkeen, vaikka kuoleman ja ylösnousemuksen väliin mahtuisi tuhansia vuosia. Paavali sanoi sanansa mahdollisesti tätä taustaa vasten. Kuolema merkitsi hänelle kuin välitöntä siirtymistä Herran tykö, vaikka ylösnousemus kuolleista antaisi vielä odottaa itseään.

Näkyväiset ovat ajallisia, näkymättömät iankaikkisia

Paavali kirjoitti korinttolaisille ylösnousemusta koskevassa jaksossa ja sanoi, että ”…emme katso näkyväisiä vaan näkymättömiä, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät ovat iankaikkisia”. 2. Kor. 4:18. Tätä kohtaa on käytetty sielun kuolemattomuusopin tukena. Voitaisiin luulla, että Paavali tarkoittaa näkymättömällä ja iankaikkisella ns. ”sisäistä ihmistä”, joka on meidän henkemme (tai sielumme). ”Näkyväinen” tarkoittaisi tässä yhteydessä meidän ruumistamme, joka on ajallinen ja katoaa maatumisen kautta kuoleman jälkeen.

Kun tätä jaksoa tutkitaan tarkasti asiayhteydessä, niin Paavalin sanat voidaan ymmärtää siten, että hän tarkoittaa näkymättömällä tulevaisuuteen katsomista, ei sisäistä ihmistämme tai henkeämme, joka olisi iankaikkinen ja katoamaton. Paavali kurkottaa uskossa ja toivossa tulevaan ruumiin ylösnousemukseen, jota emme voi vielä nyt nähdä, koska se odottaa meitä edessäpäin. (Lue koko jakso 2. Kor. 4:13-5:10, jossa puhutaan koko ajan tulevasta ruumiin ylösnousemuksesta ja lohdutetaan uskovia nykyisten ahdistusten keskellä puhumalla heille tulevasta kirkkaudesta Herran tykönä).

Paavali sanoo:

”…hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa, ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.” 2. Kor. 4:14

Tämä ja kaikki muu puhe tässä asiayhteydessä viittaa siihen, että Jeesuksen seuraajat saavat ylenpalttisen kirkkauden ja näkevät toisensa Herran luona vasta ylösnousemuksen jälkeen, ei ennen sitä. Paavali ei tarkoita ”näkyväisillä” suinkaan meidän maallista ruumistamme vaan ajallisia ahdistuksia ja vastoinkäymisiä, joiden keskellä hän lohduttaa kristittyjä puhumalla heille tulevasta taivaan autuudesta. Esimerkiksi Novumin selitysosassa on ymmärretty tämä asia oikein. (Novum 3, s. 899, j. 18 selitys).

Juutalaisten kielenkäytössä on tyypillistä puhua vastakohdista ja opettaa niiden avulla kuulijoita. Paavali käyttää tässä jaksossa tätä tyylikeinoa ja tekniikkaa opetuksensa ja lohdutuksensa tukena. Vastakohtina ovat ylösnousemuksen jälkeinen kunnia (kirkkaus) ja nykyisen ajan ahdistukset. ”Näkyväiset” ovat nykyisen ajan hetken kestäviä ahdistuksia, mutta ”näkymättömät” ovat ylösnousemuksen ajan jälkeinen kirkkaus ja siihen liittyvät asiat. Vastakohtaisuuteen ei sovi sellainen tulkinta, jonka mukaan ”näkyväiset” olisivat tämän ajan ahdistuksia, mutta ”näkymättömät” tarkoittaisi ”sisäistä ihmistä” ja sielun kuolemattomuutta.

”Näkyväiset” ymmärretään ”maalliseksi ruumiiksi” vain tarkoitushakuisen tulkinnan kautta. Silloin myös sana ”näkymättömät” mielletään opiksi, jolla todistetaan ihmisen olevan iankaikkisuusolento. Paavali tarkoittaa näkymättömien katsomisella kuitenkin vain ruumiin ylösnousemusta ja sitä kirkkautta, joka pyhillä on oleva Kristuksen tulemuksessa, eikä hän opeta tässä kohdassa mitään ihmisen olemisesta luomisen perusteella iankaikkisuusolento.

Henki palaa Herran tykö

Saarnaajan kirjassa annetaan ymmärtää, että ihmisen ruumis muuttuu kuoleman jälkeen maaksi jälleen, mutta henki palaa Jumalan tykö, joka on hengen ihmiselle antanutkin. Snj. 12:7; vrt. Sak 12:1. Tätä kohtaa on käytetty tukena sielun kuolemattomuuden opille ja kuolemanjälkeiselle elämälle tuonelassa. On kuitenkin kyseenalaista, tarkoittaako Jumala tässä ihmisen persoonallista henkeä vai elämän henkeä, joka on myös eläimillä. Jos helvetti- ja tuonelaoppi olisi nimittäin totta, niin jumalattomien ja syntisten henki ei menisi Jumalan tykö vaan tuonelaan, jossa se kärsisi tuskaa ja vaivaa jo ennen viimeistä tuomiota. Tämä olisi puolestaan vastoin kaiken oikeudenmukaisuuden periaatetta, sillä ketään ei pitäisi rangaista ennen tuomion langettamista.

Palaako kuolleen sielu tai henki takaisin ruumiiseen?

Suomenkielisessä Raamatussa vuodelta 1933/ 1938 on valitettavia käännösvirheitä, joita on käytetty sielun kuolemattomuusopin tukena. Kun Elias herätti siidonilaisen leskivaimon pojan kuolleista, niin hepreankielisessä alkutekstissä ei lue, että Elias olisi pyytänyt Herraa palauttamaan pojan sielun häneen takaisin ja että niin olisi tapahtunut. Vaikka tekstissä on käytetty sielua tarkoittava sanaa neefesh, tarkoittaa se asiayhteydessä elämää, ei ruumiista erillistä sielua. Elias rukoili siis Herraa, että Herra herättäisi pojan kuolleista ja antaisi hänelle jälleen elämän, ja niin myös tapahtui. 1. Kun. 17:17-24.

Toisessa kohdassa käännös ei ole niin kyseenalainen kuin edellä. Jeesus herätti synagogan esimiehen Jairuksen tyttären kuolleista. Luuk. 8:41-56. Jakeessa 55 lukee: ”Niin hänen henkensä palasi, ja hän nousi heti ylös.” Jae on käännetty samalla tavalla lähes kaikkiin englanninkielisiin käännöksiin. Vaihtoehtoinen käännös voisi silti kuulua: ”Niin hänen elämänsä tuli takaisin…” GOD’S WORD Translation kääntää tämän kohdan oikein, kun sanoo:

”She came back to life and got up at once.” (Luke 8:55)

”Hänen elämänsä palasi ja nousi heti ylös.” (Luuk 8:55)

Luukas sanoi yksinkertaisesti sen, että tytär heräsi henkiin ja palasi takaisin elämään: virkosi henkiin. Ihmisen hengellä ei tarkoiteta Raamatussa välttämättä sellaista persoonallista henkeä, jossa minä-tietoisuus asuu, ja joka voisi elää ilman ruumista itsestään ja ympäristöstään tietoisessa tilassa. Jairuksen tyttärenkin kohdalla kyse oli hänen virkoamisesta takaisin elämään, vaikka käännös hyväksyttäisiin sellaisenaan. Sanoja ”hänen henkensä” tai ”hänen henkeään” on käytetty muuallakin Raamatussa merkityksessä ”hänen elämänsä” tai ”hänen elämäänsä”. Paavali ei pitänyt hänen elämäänsä (henkeään) minkään arvoisena ja Eliaan viholliset tavoittelivat hänen henkeään eli uhkasivat riistää hänen elämänsä. (Apt 20:24; Room 11:3)

Ilmestyskirjassa on ennustus kahdesta profeetasta, jotka peto surmaa Jerusalemissa vähän ennen Kristuksen tulemusta. Heihin menee kolmen ja puolen päivän kuluttua ”elämän henki Jumalasta” ja he nousevat ylös kuolleista. Ilm. 11:11. Tässä tapauksessa profeettojen oma itsestään tietoinen henki ei palannut heihin vaan Jumalan lähettämä elämän henki teki heistä eläviä jälleen. Voidaan oikeutetusti kysyä ja tutkia, onko ihmisessä persoonallista henkeä, jossa minä-tietoisuus sijaitsee, vai onko meissä vain yleinen Jumalalta saatu elämän henki niin kuin eläimissäkin, joka tekee kuolevaiset ruumiimme eläviksi?

Elävä olento ja elämän henki vai elävä sielu?

Kun Jumala teki Adamin maan tomusta, niin hän puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin Adamista tuli elävä olento. 1. Moos. 2:7. Vuoden 1933 käännöksen mukaan Adamista tuli elävä sielu, mutta tämä kohta on oikeampaa kääntää sanoin elävä olento. Eläimistä käytetään luomiskertomuksessa täsmälleen samaa sanontaa, joten nekin ovat eläviä sieluja tai eläviä olentoja ihan samalla tavalla kuin ihmisetkin. 1. Moos. 1:20, 21, 24, 30. Jos Jumala ottaa meistä tai eläimistä pois elämän hengen, niin me menehdymme ja kuolemme, mutta kun Jumala antaa meille jälleen elämän hengen, niin me virkoamme uudelleen eloon niin kuin Ilmestyskirjan profeetat.

Jos hän ajattelisi vain itseänsä ja palauttaisi luokseen henkensä ja henkäyksensä, niin kaikki liha yhdessä menehtyisi, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen. Job. 34:14-15.

Kun Raamatussa puhutaan ihmisen sielusta tai hengestä, niin sillä voidaan tarkoittaa asiayhteydestä riippuen [1] ihmistä itseään, [2] ihmistä kokonaisena olentona tai [3] ihmisen henkisiä kykyjä: järkeä, mieltä, tahdonvoimaa, vireyttä, innostusta, tunne-elämää, luonnetta, luonteen lujuutta ja muita persoonallisia ominaisuuksia. On silti kohtia, joiden perusteella on ajateltu ihmisessä olevan persoonallinen henki, joka asuu ruumiissa, ja jossa ihmisen minä-tietoisuus sijaitsee. 1. Kor. 2:11; Room. 6:15; Jaak. 4:5; Snl. 20:27. Jos tällainen henki kaikesta edellä ja muuallakin sanotusta huolimatta ihmisessä olisi, niin se nukkuisi tiedotonta kuolonunta ylösnousemuksen päivään asti. Ihminen on tietoinen itsestään vain ruumiillisena olentona ja juuri sen tähden ylösnousemus on välttämätön sielujemme pelastumiselle. Jos emme nousisi ylös kuolleista, niin olisimme kadotetut eli tuhotut ja iankaikkisen kuoleman omat. 1. Kor. 15:18.

Iankaikkisuus sydämissä

Yksi sielun kuolemattomuuden opin tukipilari on ollut Saarnaajan kirjan maininta, jonka mukaan Jumala on laittanut iankaikkisuuden ihmisten sydämiin. Snj. 3:11. Tällä on perusteltu näkemystä, jonka mukaan ihmisen henki on iankaikkinen ja katoamaton, eikä voi kuolla. Vaikka ruumis kuolee, niin henki jatkaa itsestään tietoista olemista iankaikkisesta iankaikkiseen. Edes Jumala ei voisi tappaa henkeä, jonka on ihmiseen pannut.

Tälle tulkinnalle ei löydy kovinkaan paljon tukea muualta Raamatussa. Tulkinta on myös melko rohkea ja opetus asiayhteyteen sopimaton. Aivan yhtä hyvin voidaan tulkita niin, että Jumala on pannut ihmisten sydämiin ajan tajun (tai määräajan), mutta niin on, että ihmiset eivät siitäkään huolimatta ymmärrä Jumalan tekoja, eivät alkua eivätkä loppua. Jakeesta on lisäksi olemassa erilaisia käännösvaihtoehtoja, joten ”iankaikkisuus sydämessä” ei välttämättä tarkoitakaan sitä, mitä sielun kuolemattomuusopissa väitetään.

Sana ”iankaikkinen” on hepreaksi ”oolam”. Se voi tarkoittaa asiayhteydestä riippuen eri asioita: [1] ihmisen elinaikaa, [2] pitkää mutta päättyvää ajanjaksoa, [3] maailmaa, maailman aikakautta, [4] päättymätöntä iankaikkisuutta tai [5] kolmea päivää ja kolmea yötä, niin kuin se tarkoitti Joonan tapauksessa. Jna. 2:7. Saarnaajan kirjan samassa luvussa, jossa sen on tulkittu tarkoittavan päättymätöntä ikuisuutta, sama sana tarkoittaa mahdollisesti lyhyempää ajanjaksoa. Saarnaaja kertoo nimittäin, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Snj. 3:14. Tällä tarkoitettaneen maailman muuttumattomuutta ja pysyvyyttä. Se, mitä Jumala on tehnyt, ja josta myös ihminen saa nauttia hankkiessaan elantonsa maasta, pysyy ennallaan maailman loppuun asti, mutta ei ikuisesti.

Rikas mies ja Lasarus

Jeesuksen vertausta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on pidetty varmana todisteena siitä, että sielut jatkavat ruumiin kuoleman jälkeen tietoista olemista tuonelassa, joka on jaettu kahteen osastoon: kärsivien osastoon ja autuaiden osastoon, jonka nimi on Aabrahamin helma. Luuk. 16:19-31. Koska Jeesus ei missään kohdassa Raamattua paljastanut, että vertauksen kuvaus ei olisi todellisuutta vastaava, täytyy sen piinahelvetin ja sielun kuolemattomuuden oppien kannalla olevien mielestä olla sitä. Kyse ei olisi siten juutalaisten uskomuksista vaan itsensä Herran Jeesuksen sanoista. Niiden täytyisi tietysti olla totta, vaikka Vanhasta testamentista ei löytyisi vastaavaa kuvausta.

Jeesuksen vertauksessa kertomat asiat olivat ennestään tuttuja fariseuksille, joita hän vertauksessaan ruotii. Hippolytos Roomalainen on kirjoittanut niistä kirjoituksessaan nimeltään Platoa vastaan koskien maailman olemusta. Pitkään luultiin, että tämä kirjoitus olisi ollut apostolien aikana eläneen juutalaisen historioitsijan Josefus Flaviuksen kirjoittama, mutta tämä tieto osoittautui myöhemmin vääräksi. Vaikka kirjoitus on peräisin 300-luvulta, niin siinä mainitut asiat olivat tuttuja Jeesuksen ajan juutalaisille ja erityisesti fariseuksille jo aiemmin. Tästä kertovat juutalaisten omat kirjalliset lähteet, joita löytyy nyt myös suomennettuna. Ei siis ole ihme, että Jeesus puhui heille helvetistä ja tuonelasta ikään kuin nämä asiat olisivat olleet heille entuudestaan tuttuja. Matt. 5:22, 29-30; 10:28; 23:30. (Viite 3)

Juutalaisten tuonelauskosta kertoo myös Babylonian ja Jerusalemin Talmudin kommentaari, jonka on kääntänyt englanniksi rabbi Dr. A. Ehrman. (Viite 4) Sen mukaan jotkut käsitykset ovat peräisin muinaisesta Egyptistä. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä mitään vastaavaa ei löydy Vanhasta testamentista. On uskottavampaa, että juutalaiset ovat saaneet käsityksensä kuolemanjälkeisestä elämästä tuonelassa pakanoilta, koska Jumala ei ole sitä heille pyhien kirjoitusten kautta kertonut.

Alyce McKenzie väittää artikkelissaan ”To See or Not to See”: Stepping Over Lazarus? Reflections on Luke 16:19-26, että Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta pohjautuisi egyptiläiseen kansantaruun. Hän sanoo myös, että tarina oli tuttu ensimmäisen vuosisadan juutalaisille. Siitä olisi ollut jopa seitsemän eri versiota rabbiinisissa lähteissä. (Viite 5) Yhden version on kääntänyt englanniksi S.G.F. Brandon (ss. 43-48). Vaikka teksti on toiselta vuosisadalta jKr., on itse tarinan arveltu olevan paljon vanhempi, ajalta ennen Jeesuksen syntymää.

Jos kertomus rikkaasta miehestä ja köyhästä miehestä oli tunnettu kansantaru ensimmäisellä vuosisadalla, niin kuulijat osasivat yhdistää sen Jeesuksen kertomukseen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Vaikka Jeesuksen kertomus on paikoin tarkempi ja yksilöidympi (Lasarus ja Aabraham mainitaan nimeltä), niin kuulijat saattoivat silti ymmärtää Jeesuksen muunnelleen sitä tarkoitukseen sopivalla tavalla vastaamaan paremmin juutalaisten erityisiä käsityksiä kuolemanjälkeisestä elämästä ja tuonelasta. Se, että Jeesus käytti tätä kertomusta apunaan nuhdellessaan fariseuksia heidän rahanhimostaan ja ahneudestaan sekä varoittaessaan heitä tulevasta tuomiosta, ei tarkoita kuitenkaan välttämättä sitä, että Jeesus olisi ollut samaa mieltä kertomuksen yksityiskohdista koskien kuolemanjälkeistä elämää ja tuonelaa.

Huomaa, että Matteus ei sano luvun 25 kertomuksen olevan vertaus, vaikka se on sitä. Evankeliumeissa on monia muitakin kohtia, joissa Jeesus puhuu kielikuvilla ja vertauksilla, vaikka niiden ei erikseen mainita olevan vertauksia tai kielikuvia. Näin on esimerkiksi Luuk. 16:1-13 (rikas mies ja huoneenhaltija), Joh. 10:1-16 (Jeesus on paimen ja lampaat ovat hänen seuraajiaan, jne.) ja Joh. 15:1-7 (isä Jumala on viinitarhuri ja Jeesus on totinen viinipuu ja hänen seuraajansa ovat oksia tässä viinipuussa). Syy, miksi he kieltävät kyseessä olevan vertaus, on siinä, että he joutuisivat miettimään sitä, mitkä kohdat vertauksessa ovat kielikuvia eikä niitä ole tarkoitettu ymmärrettävän kirjaimellisesti todellisuutta kuvaavaksi. Mainittakoon kuitenkin, että kertomuksen henkilöt olivat todellisia, mutta he eivät olleet vielä kuolleet, eivätkä kuvaukset kuolemanjälkeisestä elämästä vastanneet herran itsensä uskoa. Jeesus käytti tässä juutalaisia taruja hyväkseen nuhdellessaan fariseuksia heidän ahneudestaan ja armottomuudestaan, ja varoittaessaan heitä tulevasta tuomiosta.

Steven Cox paljastaa vertauksen selityksessään muitakin ensimmäisen vuosisadan juutalaisia lähteitä, joissa mainitaan samoja asioita kuin Jeesuksen kertomuksessa. Tarina ja siinä esitetyt kuvaukset tuonelasta olivat siis kuulijoille tuttuja, vaikka niitä tai mitään vastaavaa ei löydy Vanhasta testamentista. Cox kirjoittaa:

Mutta ihmiset uskoivat siihen Jeesuksen aikana. Mainintoja ”Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin helmasta” on löydetty hautakirjoituksesta (vrt. papyrus Preisigke Sb 2034:11). Varhaisissa rabbiinisissa legendoissa ”Aabrahamin helma” oli se paikka, mihin vanhurskaat menivät (vrt. Kiddushin 72b, Ekah 1:85). Sitä ei löydy tietenkään Raamatusta, mutta siihen uskottiin yleisesti.

Toinen lähde josta näkyy mihin Jeesuksen päivien juutalaiset uskoivat on 4. Makkabealaiskirja, jonka juutalaiset kirjoittivat Egyptissä suunnilleen sukupolven kuluttua Kristuksesta. Tässä kuvitteellisessa teoksessa Aabraham, Iisak ja Jaakob ottavat vastaan juutalaisia marttyyreita kuolleiden valtakuntaan: ”Aabraham, Iisak ja Jaakob ottavat meidät tällä tavalla vastaan kuolemamme jälkeen ja kaikki esi-isämme ylistävät meitä.” 4. Makkabealaiskirja 13:17

Edelleenkään tämä ei ole Raamatun opetusta vaan yleistä taikauskoa.

Muita lähteitä, joista löytyy Jeesuksen vertauksen sisältämiä kuvauksia tuonelasta ovat Coxin mukaan Sefanjan ilmestys, 11:1-2 (The Apocalypse of Zephaniah) ja Aabrahamin testamentti, 18:11 (The Testament of Abraham). Niissä on Vanhan testamentin krijoitusten ja totuuden vastaisia kuvauksia, joihin fariseukset kuitenkin uskoivat ja käyttivät niitä apuna opetuksessaan. Miksi sitten Jeesus olisi käyttänyt näitä samoja epätosia kuvauksia vertauksessaan, ellei hän uskonut niihin itse?

Tähän kysymykseen voisi olla teoriassa ainakin kaksi tai kolme eri vastausta. Ensimmäinen on, että Jeesus mukautui fariseusten väärään opetukseen saadakseen jonkin toisen opetuksen menemään paremmin perille, uppoamaan sen kuulijoihin. Tämä ei ole Coxin mukaan oikea selitys. Sen sijaan syy siihen, miksi Jeesus käytti fariseusten uskomuksia vertauksessa, vaikka ei uskonut niihin, oli se, että hän halusi tehdä naurunalaiseksi fariseusten väärän opetuksen ja jopa fariseukset itsensä. Tämä ei ole ainoa kerta, jolloin Jeesus toimi juuri sillä tavalla. Myös Elias toimi samalla tavalla ja mollasi Baalia Israelin kuullen, jotta Baalin palvojat ja itse Baal olisivat näyttäytyneet kansalle naurettavassa valossa. 1. Kun. 18:27.

Kolmas syy, miksi Jeesus saattoi mukautua kertomuksessaan juutalaisten taikauskoon, sivuaa ensimmäistä, jonka mukaan hän tahtoi saada fariseukset ymmärtämään jonkin muun opetuksen kuin opetuksen siitä, mitä ihmiselle tapahtui kuoleman jälkeen. Jeesus tahtoi osoittaa fariseuksille sen, miten väärä heidän sydämensä asenne oli ja tuomitsi heidät kertomuksellaan sen rangaistuksen alaiseksi, jota he tarjosivat köyhälle Lasarukselle, mutta jolta he uskoivat itse välttyvänsä. Jeesus osoitti fariseuksille tämän kertomuksen avulla sen, miten pahasti he olivat eksyneet rahanhimoon ja ahneuteen. Lisäksi herra ennusti, että he eivät tekisi parannusta, vaikka näkisivät Lasaruksen nousevan ylös kuolleesta, mikä tapahtui Jeesuksen herätettyä ystävänsä Lasaruksen kuolleista tämän tapauksen jälkeen. Fariseukset eivät sittenkään uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan poika ja messias vaan tavoittelivat häntä ja Lasarusta tappaakseen heidät. Joh. 12:1-11

Jeesuksen tarkoitus oli tuomita fariseusten väärä sydämen asenne ja ahneuteen perustuva elämäntapa, ja varoittaa heitä tulevasta tuomiosta. Sen hän teki käyttämällä hyväksi heidän hyvin tuntemaansa vertausta, jota hän muunteli tarkoitukseen sopivalla tavalla. Jeesuksen tarkoitus ei ollut missään tapauksessa vahvistaa juutalaisten taikauskoisia käsityksiä tuonelasta ja ihmisten kuolemanjälkeisestä olotilasta. Herra käytti vastaavaa metodia muulloinkin, esimerkiksi silloin, kun varoitti fariseuksia ”kovemmasta tuomiosta”. Matt. 23:14 Kovemman tuomion kärsiminen oli mahdollista vain fariseusten oman näkemyksen mukaan, koska he uskoivat Gehennan tulen tuomion kestävän enintään kaksitoista kuukautta eli yhden vuoden. (Viite 6)

Kun luemme vertausta, niin löydämme siitä myös yhtymäkohtia Esterin kirjan kanssa. Siellä Israelin vihollinen paha Haaman juonitteli juutalaisia vastaan ja tahtoi tuhota koko kansan. Jumalan huumorintajua osoittaa se, että Haamanin jokainen juoni kääntyi häntä itseään vastaan. Lopulta Haamania itseään kohtasi se kohtalo, jota hän oli juoninut juutalaisten osaksi. Vastaavalla tavalla vaihtuvat osat Jeesuksen vertauksessa. Rikas mies joutuu vastoin fariseusten uskomuksia tuonelan tuleen, mutta köyhä Lasarus pääsee Aabrahamin helmaan. Tässä kertomuksessa on selvästi ironiaa, jonka kautta Jeesus tekee fariseusten uskomukset ja heidät itsensä naurettaviksi kuulijoiden silmissä.

Mitään vertauksessa esille tuoduista asioista ei löydy Vanhasta testamentista, joten uskomusten täytyy olla peräisin jostakin muualta. Niiden täytyy olla joko Jumalan ilmoitus Jeesuksen kautta tai sitten ne ovat peräisin juutalaisista taruista. Koska vertauksen kanssa samankaltaisia kuvauksia löytyy Raamatun ulkopuolisista juutalaisista kirjoituksista, on meidän kysyttävä, onko Jumala puhunut Israelille ohitse Raamatun? Vai oliko Jeesuksen tarkoitus sittenkin vain osoittaa fariseusten uskomukset vääriksi ja nuhdella sekä varoittaa heitä kertomuksen avulla tai tehdä heidät naurunalaisiksi niin kuin Cox sanoo? Jos oli, niin miten Herra mahtaa suhtautua kristityihin, jotka ovat muodostaneet oppinsa täsmälleen fariseusten uskon mukaisesti sen sijaan, että olisivat Jeesuksen tavoin kumonneet sen?

Coxin kirjoittama artikkeli on nyt suomeksi inri.fi sivustolla. Sinun kannattaa lukea se, vaikka et olisikaan samaa mieltä hänen kanssaan näistä asioista. Cox paljastaa sen, että vertaus ei ole mikä tahansa vertaus. Se ei kerro kenestä tahansa rikkaasta miehestä eikä kuvitteellisesta Lasaruksesta. Vertauksen kaikki henkilöt ovat Jeesuksen aikana todella eläneitä ihmisiä ja hyvin tunnettuja sellaisia. Keitä he ovat: se selviää lukemalla hänen kirjoituksensa.

Lienee kiistatta selvää, että Jeesuksen tarkoitus oli nuhdella ja varoittaa fariseuksia heidän jumalattomuudestaan tämänkin kertomuksen avulla. Fariseukset olivat ahneita, rahanhimoisia ja myivät erokirjoja kaikille halukkaille, niin että Israelin miehet saivat sen kautta luvan erota vaimoistaan vastoin Jumalan sanan ohjeita mistä syystä tahansa. (ks. Luuk. 16:1-18.) Moraalitonta oli myös se, että he eivät opettaneet halveksumiaan ihmisiä Jumalan sanalla, vaikka se oli heille uskottu. Näin he sulkivat muilta pelastuksen portin, eivätkä itsekään siitä sisään kulkeneet. (vrt. Matt. 23:1, 3, 13; Luuk. 11:52.) Tämä kaikki pitää yhtä rikkaan miehen ja Lasaruksen kertomuksen kanssa, kun ymmärrämme oikein sen, kuka kertomuksen rikas mies ja hänen viisi veljeään ja heidän isänsä olivat Jeesuksen ajan juutalaisessa yhteiskunnassa.

Jos edellä esitetty selitys on totuudenmukainen eikä Jeesus hyväksynyt fariseusten vääriä uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä ja tuonelasta, niin miksi Jeesus ei sitten selittänyt näitä asioita myöhemmin opetuslapsilleen? Miksi tätä asiaa ei ole paljastettu Uudessa testamentissa? Koska niin ei ole tehty, on siitä ollut seurauksena se, että lähes koko kristikunta on pitänyt fariseusten vääriä uskomuksia tosina sen sijaan, että olisi paljastanut ne taikauskoksi koko maailmalle. Jos Jeesus olisi ollut eriä mieltä fariseusten kanssa näistä asioista, niin toki hän olisi sen omilleen jo Uudessa testamentissa paljastanut, jotta seurakunta ei olisi eksynyt pois totuudesta kahden tuhannen vuoden ajaksi?

On todella ikävää, että tätä asiaa ei ole paljastettu suoraan Uudessa testamentissa eikä perimätiedossakaan apostolien ajalta. Jos niin olisi tehty, olisi seurakunta varjeltunut fariseusten vääriltä uskomuksilta. Mutta vaikka tätä asiaa ei ole suoraan paljastettu Raamatussa eikä varhaisten kirkkoisien kirjoituksissa, on se silti ollut mahdollista ymmärtää kaikkina vuosisatoina. Raamatussa on monia muitakin uskomuksia, jotka ovat juutalaista taikauskoa, mutta niitäkään ei ole kumottu pyhissä kirjoituksissa. Silti suurta osaa niistä ei ole pidetty Jumalan sanan ilmoittamana totuutena. Seurakunta on ymmärtänyt niiden olleen juutalaisia taruja ja taikauskoa. Tästä syystä on mahdollista, että myös fariseusten uskomukset tuonelan tulesta, suuresta kuilusta ja Aabrahamin helmasta olivat juutalaisia taruja, eivät Jumalan sanan ilmoittama totuus. Vanhasta testamentista niitä ei ainakaan löydy, vaikka niin pitäisi olla, koska Jeesus ja apostolit perustivat uskonsa niihin kirjoituksiin.

Jos se seikka, että jotakin taikauskoista asiaa ei ole paljastettu Raamatussa, vaikka se esiintyy siellä, tarkoittaisi sitä, että sen täytyy olla silloin totta, niin monet kristityt joutuisivat muuttamaan nykyisiä uskomuksiaan. Raamatussa on esimerkiksi mainittu, että kuningas Saul meni noitavaimon luo, joka nostatti kuolleista profeetta Samuelin hengen. 1. Sam. 28. Raamatussa ei missään kohdassa paljasteta, että kyse ei ollut oikeasti Samuelin hengestä vaan esimerkiksi riivaajan puheesta tai huijauksesta. Silti monet kristityt uskovat sen olleen riivaajan puhetta, ei Samuel. Tämä on hyvin perusteltu uskomus, sillä miksi Jumala antaisi noitien loihtia esiin vanhurskaiden sieluja (tai henkiä)?

Toinen esimerkki juutalaisten taikauskosta on opetuslasten usko aaveisiin. Mar. 6:49; Luuk. 24:37. Jeesus ei varmaankaan uskonut siihen, että aaveita on olemassa. Hän ei silti oikaissut apostoleita heidän taikauskossaan. Monet nykyään elävät kristityt eivät hekään usko aaveisiin, mutta koska tätä juutalaisten taikauskoa ei ole kumottu Raamatussa, tulisi heidän Raamatun kirjaimellisen tulkinnan mukaan uskoa niihin. Koska he eivät usko, on se todistus siitä, että he päättävät itse, mitkä kohdat tulkitsevat kirjaimellisesti ja mitkä kuvainnollisesti. Näin ollen myös heidän uskonsa tuonelasta ja helvetistä perustuu heidän omaan tulkintaansa, ei välttämättä Raamatun kirjoitusten alkuperäiseen sanomaan ja sen oikeaan ymmärtämiseen.

Jos et pidä pitkien kirjoitusten lukemisesta, niin Rob J. Hyndman selittää Lasaruksen vertauksen samalla tavalla kuin Cox, mutta erittäin lyhyesti. Hänen opetuksensa ”Miten juutalainen mytologia auttaa meitä ymmärtämään Uutta testamenttia? Rikas mies ja Lasarus” löytyy nyt suomeksi inri.fi sivustolta. Näistä selityksistä paljastuu vielä tätä artikkelia selvemmin se, että Jeesuksen tarkoitus oli tehdä fariseukset naurunalaiseksi, ei väittää heidän naurettavia uskomuksiaan totuudeksi. Ajattelepa sitä, jos tämä on totta? Mitä Herra mahtaa ajatella meistä kristityistä, kun olemme opettaneet juutalaisten taruja totuutena koko maailmalle, vaikka hän itse kumosi ne ja piti niitä naurettavana?

Jos olet edellä sanotusta huolimatta vielä sitä mieltä, että Jeesus ei kumonnut fariseusten uskomuksia vaan vahvisti ne vertauksellaan, niin uskotko myös kaikkiin yksityiskohtiin, joita vertauksessa on? Uskotko, että juuri Aabraham on ollut ottamassa vastaan vanhurskaita tuonelassa? Uskotko, että Aabraham puhui Lasaruksen kanssa tuonelan suuren kuilun ylitse? Uskotko, että vanhurskaat ovat nähneet tulessa kituvat ihmiset ja voineet keskustella heidän kanssaan? Jos et usko, niin miten voisit pitää vertauksen muitakaan yksityiskohtia tosina? Jos pidät niitä kuitenkin tosina, niin osaatko vastata seuraaviin kysymyksiin?

Lievittäisikö aineellinen vesi hengellisessä ruumiissa olevan rikkaan miehen tuskaa tulen liekissä? Olisiko tuli hengellistä vai aineellista tulta? Mikä palaisi? Missä tuli palaisi? Missä rikas mies olisi? (Raamatun mukaan tuonela sijaitsee maan alla). Jos rikas mies olisi jo nyt hengellisessä ruumiissa niin kuin Aabraham ja Lasaruskin, niin mihin ruumiin ylösnousemusta enää tarvittaisiin?

Näihin kysymyksiin on vaikea löytää mitään järjellistä vastausta. Ehkä se johtuu juuri siitä, että Jeesuksen kertoma vertaus ei kuvaa todellisuutta vaan on juutalaisten tarujen mukainen uskomus sielujen kuolemanjälkeisestä elämästä.

Voivatko enkelit kuolla?

Jeesus opetti ylösnousemuksesta, että siihen arvolliset ovat kuin enkeleitä, eivätkä voi enää kuolla. Matt. 22:24-33; Luuk. 20:27-40. Tätä kohtaa voitaisiin käyttää tukena opille ihmisen luontaisesta kuolemattomuudesta. On kuitenkin huomattava, että Jeesus puhuu tässä vain pelastuvista sieluista, ei lainkaan tuomion ylösnousemukseen joutuvista. Niinpä tätä kohtaa ei voida oikeutetusti käyttää tuhoon tuomittavien ihmisten kuolemattomuuden todisteena. Luukkaan evankeliumista ja Paavalin kirjoituksista käy itse asiassa ilmi se, että pelastuvista sieluista tulee kuolemattomia vasta ylösnousemuksen jälkeen, eikä tämä ominaisuus ole meissä synnynnäinen. Luuk. 20:36; 1. Kor. 15:18, 53.

Enkelit ovat Raamatun mukaan hyvin merkillisiä olentoja. Langenneet enkelit ovat yhtyneet muinaisina aikoina ihmisten tyttäriin ja tehneet heidän kanssaan lapsia. 1. Moos. 6:2-4. Jumala syöksi heidät sen vuoksi maan alle syvyyteen säilytettäväksi vankeudessa tulevaa tuomiota varten. (2. Piet. 2:4; Jda. 1:6; vrt. saatanan tuleva kohtalo, Ilm. 20:1ss.). Vaikuttaa siis siltä, että enkelit eivät voi kuolla, vaikka ovat tulleet alas taivaasta ja ottaneet itselleen ihmisen ruumiillisen muodon. Onkin todennäköistä, että Pietari tarkoittaa vankeudessa olevilla hengillä nimenomaan näitä langenneita enkeleitä, joille Jeesus saarnasi voittoa kuolemasta ylösnousemuksensa jälkeen. 1. Piet. 3:18-20.

Mainittakoon vielä se, että myös valon enkelit ovat ilmestyneet ihmisille ruumiillisessa muodossa ja aterioineet heidän kanssaan. 1. Moos. 18–19. Vaikka enkelit ovat palvelukseen lähetettyjä henkiä, henkiolentoja, niin niille näyttää olevan mahdollista ilmestyä ruumiillisesti ihmisen hahmossa. Arvoitukseksi jää se, miten tämä on mahdollista, ja millaisia enkelit ovat ollessaan henkinä Jumalan tykönä. Jonkinlainen näkyvä ruumis heillä silloinkin on, profeettojen ja apostolien kuvauksen mukaan. Hes. 1:4ss.; Luuk. 2:8; Ilm. 4:6-9; 6:1; jne.

Voivatko enkelit sitten milloinkaan kuolla? Kirjaimen perustasolla Raamattua luettaessa vaikuttaa siltä, että he eivät voisi kuolla, etenkin kun luetaan vain suomenkielistä vuoden 1933/1938 käännöstä. Sanatarkan käännöksen mukaan jopa itse saatana on kuitenkin kuoleva tulevaisuudessa eikä häntä ole enää oleva. Näin on ennustettu profeetta Hesekielin kautta:

”… Minä viskaan sinut maahan, annan alttiiksi kuninkaille heidän katseltavakseen. Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet häväissyt oman pyhäkkösi. Niin minä annan sinun keskeltäsi puhjeta tulen, joka kuluttaa (surmaa, hävittää, tuhoaa) sinut. Minä panen sinut tuhkaksi maahan kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkevät. Kaikki tuttavasi kansojen seassa ovat tyrmistyvä sinun tähtesi. Kauhuksi sinä olet tuleva, eikä sinua enää ole, hamaan iankaikkisuuteen asti.” (Hes 28:17b-20, aikamuodot King James Versionin mukaan)

Kun tämä profetia yhdistetään lopun ajan profetiaan Ilmestyskirjassa ja tulkitaan oikein Raamatun kielikuvia, niin voidaan uskoa itsensä saatanan saavan surmansa siinä tulisessa järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa. Ilm. 20:10. Niin kuin väärä profeetta ja petokin saavat surmansa tuliseen järveen joutuessaan, samoin on kuoleva itse pääpiru ja paholainen, joka villitsee kansoja sotaan Karitsaa ja hänen kansaansa vastaan. Dan. 7:11; 2. Tess. 2:8; Ilm. 19:21.

Jeesus tuonelassa

Kirkon perinteisen käsityksen mukaan Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen tuonelaan, jossa hän saarnasi siellä vankeudessa oleville hengille. 1. Piet. 3:18-20. Nämä henget ovat kuitenkin langenneita enkeleitä, eivät ihmisiä, niin kuin jotkut luulevat. Jeesus saarnasi heille Pietarin kirjeen tarkan analyysin mukaan vasta ylösnousemuksensa jälkeen, ei ennen sitä. Lisäksi on huomattava, että tässä puhutaan pelkästään tottelemattomista hengistä, ei vanhurskaista.

Miksi Jeesus olisi saarnannut vain tottelemattomille ihmisille eikä myös niille pelastuneille, jotka eivät ole eläessään evankeliumia kuulleet? Onkin todennäköisempää, että Jeesus saarnasi voittoa kuolemasta pimeyden henkiolennoille, jotka odottivat tulevaa tuomiota maan alla syvyydessä, johon heidät on vangittu. Jda 1:6. Hengillä tarkoitetaan Raamatussa enkeleitä, kun sana on monikossa eikä siihen liity mitään tarkentavia määreitä, joista kävisi ilmi, että puhutaan ihmisen tai Jumalan Hengestä. Pietarin toisessa kirjeessä mainitaan vankeudessa olevat enkelit, joten on uskottavinta, että hän tarkoittaa myös ensimmäisessä kirjeessään heitä eikä ihmisiä. 2. Piet. 2:4.

Jotkut tulkitsevat myös Pietarin kirjeen neljännen luvun jakeen kuusi siten, että Jeesus olisi saarnannut tuonelassa oleville ihmisille: tällä kertaa pelastuneille sieluille, joilla on ”hengessä elämä niin kuin Jumala elää”. On kuitenkin uskottavampaa, että Pietari tarkoittaa kuolleilla tässä kohdassa niitä Jeesukseen uskovia kristittyjä, jotka olivat ehtineet nukkua pois kirjeen kirjoittamiseen mennessä. (ks. 1. Piet. 4:16) He olivat kuulleet evankeliumin ollessaan elossa, mutta olivat kuolleet sen jälkeen. Tätä vaihtoehtoa myös Novumin selitysosan kirjoittaja pitää oikeana. (Novum 4, s.581)

Mitä sitten tarkoittaa sanonta ”että heillä olisi hengessä elämä niin kuin Jumala elää” (sanatarkasti: että he eläisivät Jumalan mukaan Hengessä/ hengessä)? Uskoakseni Pietari viittaa tällä edellisessä jakeessa mainitsemaansa Herran tulemukseen ja tuomion päivään. Vaikka evankeliumin uskoneet kristityt ovat kuolleet niin kuin muutkin ihmiset, on heillä kuitenkin iankaikkisen elämän toivo Jumalan (sanan) mukaan. Jumala herättää poisnukkuneet ylös kuolleista Henkensä kautta, niin kuin myös Paavali toisaalla on kirjoittanut. Room. 8:11.

Kirkon perinteisen näkemyksen mukaan Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen tuonelaan ja saarnasi siellä olleille sieluille, ihmisten hengille. Tämän jälkeen jossakin vaiheessa Jeesus tyhjensi tuonelan vanhurskaiden osaston eli Aabrahamin helman ja vei pelastetut sielut Jumalan tykö paratiisiin. Tulevaa tuomiota odottavat sielut jäivät tuonelaan kärsivien osastoon, jossa he kärsivät jo nyt tuskaa ja vaivaa tulen polttaessa heidän hengellisiä ruumiitaan.

Tätä tulkintaa on perusteltu mm. efesolaiskirjeen kohdalla, joka on lainaus Psalmista 68:19. Efe. 4:8-10. On kuitenkin epäselvää, mitä ”saaliiksi otetuilla vangeilla” tarkoitetaan. Vaikka he olisivat Vanhan testamentin ajan poisnukkuneita pyhiä, niin tällä ja muilla asiaan liitetyillä kohdilla ei voida aukottomasti todistaa sitä, että he olisivat olleet henkinä itsestään tietoisessa tilassa tuonelassa. Luuk. 23:43; Apt. 2:27, 31; Room. 10:7. Ei ole myöskään voitu näyttää toteen, että Jeesus olisi käynyt Isän luona taivaassa ennen ylösnousemustaan kuolleista ja näkyvää taivaaseen ottamistaan.

Jeesuksen sanoja ristinryövärille on pidetty perinteisesti varmana osoituksena siitä, että kuolleet jatkavat tietoista olemistaan sieluina tai henkinä välittömästi kuolemansa jälkeen. Kreikankielisessä alkutekstissä ei kuitenkaan ole välimerkkejä, joten Jeesuksen sanat voisivat kuulua myös näin:

”Totisesti, totisesti, minä sanon sinulle tänä päivänä: sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa.” Luuk. 23:43.

Tämän tulkinnan mukaan Jeesuksen ei olisi tarvinnut mennä heti samana päivänä paratiisiin Jumalan tykö, kun hän kuoli. Hän vain lupasi, että ristin ryöväri saisi olla hänen kanssaan paratiisissa ylösnousemuksen jälkeen. Sanat ”tänä päivänä” ovat juutalainen tapa painottaa jotakin asiaa. Herra käytti tätä sanontaan toistuvasti, kun painotti lakinsa noudattamisen tärkeyttä Israelille. 5. Moos. 4:39-40; 6:6; 8:1; 11:26-32; 29:10; 30:15. Näissä jakeissa ei ole tarkoitus painottaa sitä, että sanat sanottiin sinä päivänä kuin ne sanottiin, vaan sitä, että ne sanat ovat hyvin tärkeät ja niitä tulisi noudattaa. Meidän vastaava tapamme puhua on käyttää ”nyt”-sanaa, esimerkiksi näin: ”Kuulkaa mitä minä nyt teille sanon” tai ”Tottele nyt minua!” Painotus on siinä, mitä puhuja sanoo (sanoman sisällössä), ei siinä, milloin hän sen sanoo.

Kun Jeesus kohtasi ylösnousemuksensa jälkeen Marian haudalla, niin hän sanoi, että ei ollut vielä mennyt ylös Isänsä tykö. Joh. 20:17. Perinteisen kirkon tulkinnan mukaan Jeesus olisi kuitenkin käynyt tätä ennen ensin tuonelassa kuolleiden valtakunnassa ja sitten vielä paratiisissa, jonne olisi vienyt saaliinaan mukanaan tempaamansa Vanhan testamentin aikana poisnukkuneet pyhät. Mikään ei Raamatussa kuitenkaan tue suoraan tätä näkemystä. Sitä vastoin on monia seikkoja, jotka näyttäisivät sotivan tätä tulkintaa vastaan.

Pietari lainasi helluntaisaarnassaan Psalmia 16:10, jonka mukaan Isä ei ollut hylkäävä Poikansa sielua tuonelaan, eikä sallisi hänen näkevän katoavaisuutta. Apt. 2:27, 31. Alkuperäisen heprealaisen tekstin mukaan tässä kohdassa puhutaan pelkästään siitä, että Jumala ei olisi jättävä Pyhäänsä haudan syvyyteen. Sielun joutuminen tuonelaan tarkoittaa Raamatussa samaa asiaa kuin elämän päättyminen ja ruumiin hautaan joutuminen. Tässä Psalmissa on käytetty hepreankielen sanaa shachtah samassa merkityksessä kuin sheol, joka on käännetty suomeksi sanalla tuonela. Molemmat sanat tarkoittavat kuitenkin hautaa tai syvää kuoppaa.

Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, etkä anna Pyhäsi jäädä katsomaan haudan syvyyttä. Psa 16:10.

Tässä jakeessa on käytetty hepreankieliselle runoudelle tyypillistä sanavastaavuutta eli kertoa tyylikeinona (parallellismi). Siinä toistetaan sama asia kahdella eri samaa asiaa tarkoittavalla sanalla tai sanonnalla. Samaa tyylikeinoa on käytetty esimerkiksi jakeessa Jes. 44:3.

Kun Pietari saarnasi helluntaina ylösnoussutta Kristusta, niin hän ei opettanut sielujen kuolemattomuuden oppia. Hän ei väittänyt, että Jeesus olisi mennyt heti kuolemansa jälkeen tuonelaan henkenä ja käynyt Isän tykönä paratiisissa ennen ylösnousemustaan. Hän kertoo yksinkertaisesti sen, että Jeesus kuoli ja haudattiin, mutta Herra ei ollut jäävä hautaan ja maatuva sinne. Jumala täytti lupauksensa, jonka mukaan hän oli herättävä Poikansa ylös kuolleista, niin kuin Jeesus oli ennustanut ja niin kuin on kirjoitettu Vanhan testamentin Messias-profetioissa.

Paavali mainitsee roomalaiskirjeessä, että Jeesus on ollut syvyydessä, josta hän on noussut ylös Isän herättämänä. Hän tarkoittaa syvyydellä selvästi pelkästään hautaa, jossa ruumis lepää kuoleman jälkeen: ”Kuka astuu alas syvyyteen? Se on: nostamaan Kristuksen ylös kuolleista.” Room. 10:7. Tämä kohta ei siis todista Jeesuksen käyneen Isän luona paratiisissa ennen ylösnousemustaan jo kuolemansa päivänä. Paavali lainaa tässä kohdassa Moosesta, joka on ennustanut etukäteen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen, kun kirjoitukset avataan meidän ymmärryksellemme Pyhän Hengen opettamalla tavalla. (ks. 5. Moos. 30:11-13.)

Syvyys tarkoittaa muualla Uudessa testamentissa syvää kuilua maan sisällä, jossa enkeleitä säilytetään vankeudessa tulevaa tuomion päivää varten, tai sitä syvyyttä, josta lopun ajan peto on nouseva hallitsemaan Lähi-idän kansoja ja Israelia (syvyys voi tarkoittaa pedosta puhuttaessa haudan tai perikadon partaalta nousemista eli valtansa menettäneen valtakunnan elpymistä entiseen loistoonsa). Ilm. 9:1-2, 11; 11:7; 17:8; 20:1, 3; Luuk. 8:31, vrt. 2. Piet. 2:4; Jda 1:6. Tämä on se syvyys, jossa Jeesus saarnasi vankeudessa oleville hengille Pietarin saarnan mukaan. Se on siis kuitenkin eri paikka kuin se, mihin kuolleet ihmiset päätyvät. Ihmiset päätyvät nimittäin haudan lepoon, jossa he nukkuvat tiedotonta kuolonunta, niin kuin Raamatussa on annettu monin paikoin ymmärtää. Huomaa, että Ilmestyskirjan mukaan syvyys sijaitsee maan alla, samoin kuin tuonela Vanhan testamentin puolella. Job. 26:5; Snl. 15:24; Jes. 14:9. Näin kumoutuu joidenkin nykyteologien näkemys, jonka mukaan tuonela ei sijaitse maapallolla vaan on kuolleiden henkien asuinsija jossakin toisessa ulottuvuudessa.

Menikö Jeesus sitten syvyyteen saarnaamaan vankeudessa oleville hengille heti kuolemansa jälkeen vai vasta ylösnousemuksensa jälkeen, niin kuin aiemmin väitin? Uskon, että vasta ylösnousemuksensa jälkeen. Missä Jeesuksen henki sitten vietti sen ajan, kun hänen ruumiinsa makasi haudassa? Sikäli kuin Jeesus oli täydellinen ihminen sovittaessan syntimme ristinkuolemalla, niin hänen on täytynyt vajota tiedottomaan kuolonuneen aivan samalla tavalla kuin muidenkin ihmisten. Se, onko ihmisessä aineetonta henkeä vai ei, on toissijainen asia. Jeesuksen täytyi kuolla samalla tavalla kuin ihmiset kuolevat, jotta hänen kuolemansa voidaan laskea sijaiskärsimykseksi ja sovitukseksi Jumalan valituille.

Isien lepo ja heimonsa tykö ottaminen

Vanhassa testamentissa on joitakin Israelin kansalle ja Lähi-idän kulttuureille tyypillisiä ilmaisuja ihmisten kuolemasta ja haudatuksi tulemisesta. Näitä ovat ”tulla otetuksi heimonsa tykö” ja ”mennä lepoon isiensä tykö”. Näitä sanontoja on käytetty kaikista haudatuista henkilöistä riippumatta siitä, olivatko nämä eläneet epähurskaasti tai hurskaasti. Niinpä näistä sanonnoista ei voida päätellä sitä, mikä poisnukkuneiden osa on viimeisen tuomion jälkeen. Ne eivät kerro myöskään sitä, että kuolleet olisivat tuonelassa sieluina tai henkinä tietoisia itsestään ja ympäristöstään. Vanhassa testamentissa on hyvin vähän sellaisia kohtia, jotka voidaan edes tarkoitushakuisesti tulkita siten, että kuolleet tietäisivät jotakin kuolemansa jälkeen haudan levossa. Kuolema kuvataan pikemminkin tiedottomana unena, jonka jälkeen ihmiset heräävät elämän ylösnousemukseen Herran tulemuksessa tai viimeiselle tuomiolle.

Voiko sielua tappaa?

Miten tulee sitten suhtautua Jeesuksen sanoihin, joiden mukaan opetuslasten ei tule pelätä niitä, ”jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua”? ”Ennemmin tulee peljätä häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa.” Matt. 10:28.

Ihan ensin on sanottava se, että vuoden 1938 käännöksessä ja vastaavissa muissa käännöksissä on käännetty nämä sanat ikuisen piinahelvetin opin tueksi kyseenalaisella tavalla. Verbi ”apollymi” on käännetty sanalla ”hukuttaa”, vaikka se tarkoittaa asiayhteydessä samaa kuin aiempi tappamista tarkoittava verbi ”apokteinoo”: tuhota, tappaa. Opetuslasten ei siis tarvitse pelätä niitä, jotka voivat tappaa pelkästään ruumiin, mutta eivät voi riistää iankaikkista elämää heiltä; elämää, jonka Jumala tarjoaa ruumiin ylösnousemuksen kautta. Meidän tulee sen sijaan pelätä Herraa, joka voi ottaa meiltä elämän pysyvästi pois ja tuhota ruumiimme Gehennan tulessa, joka on juutalaisten käyttämä kielikuva viimeisen tuomion paikasta (käännetty sanalla helvetti vuoden 1938 Raamatussa).

Pelastaa sielun kuolemalta

Jaakob kirjoitti:

Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden. Jaak. 5:19-20.

Tätä ja vastaavia muita kohtia on käytetty sielun kuolemattomuuden oppia vastaan. On väitetty, että näiden kohtien perusteella sielu on kuolevainen. Tässä ja muissa vastaavissa kohdissa ei kuitenkaan jaeta ihmistä osiin, niin että ihminen olisi henki, sielu ja ruumis, vaan puhutaan yleensä siitä, että ihminen kuolee tai pelastuu kuolemalta. Iankaikkisen tuomion yhteydessä ”sielun kuoleminen” tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen ”kuolee iankaikkisen kuoleman”. Siitä kuolemasta ei ole enää paluuta elämään ylösnousemuksen kautta. Ilmestyskirjassa tätä tuomion jälkeistä lopullista ja peruuttamatonta kuolemaa kutsutaan nimellä ”toinen kuolema”. Ilm. 20:10-15. Sen vastakohta on ”iankaikkinen elämä”. ”Sielujen pelastumisella” tarkoitetaan nimenomaan sielun eli kokonaisen ihmisen pelastumista kuolemalta. 1. Piet. 1:9; Psa. 68:21; Hebr. 2:14-18.

Jeesukseen uskova ei koskaan kuole?

Kun Jeesuksen ystävä Lasarus oli kuollut, niin Lasaruksen sisar Martta puhui Herran kanssa. Jeesuksen sanoja on tässä yhteydessä tulkittu väärin klassisen sielun kuolemattomuusopin tueksi. Suomenkielisessä vuoden 1933 käännöksessä on lisäksi käännösvirhe, joka edesauttaa virheellistä tulkintaa. Tapahtuman sanatarkka kuvaus ja keskustelu kuuluu näin:

Ja Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut! Mutta myös nyt tiedän, että mitä tahansa sinä pyydät Jumalalta, niin Jumala antaa sen sinulle.” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinun veljesi on nouseva ylös!” Martta sanoo hänelle: ”Minä tiedän, että hän on nouseva ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä.” Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä! Joka uskoo minuun, on elävä, vaikka hän olisi kuollut! Eikä kukaan elävä ja minuun uskova ole kuoleva iankaikkisesti! Uskotko tämän?” Hän sanoi hänelle: ”Kyllä Herra, minä olen uskonut, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan!” Joh. 11:21-27.

Niin kuin ehkä huomasit, vuoden 1938 käännöksessä on käännetty väärin sana ”aioon”, ”iankaikkinen”. Jeesus sanoi, että kukaan häneen uskova ei ole kokeva iankaikkista kuolemaa. Hän ei väitä, että häneen uskova ei kuolisi koskaan, sillä jokaisen meistä on kuoltava, ellei sitten Herra ehdi tulla takaisin ennen kuolemaamme. Jeesus vastasi yksinkertaisesti Martan kommenttiin ja vahvisti hänelle, että kuolleet ovat nouseva ylös, ja niin he saavat elää (futuuri) iankaikkisesti. Jeesus ei siis väitä, että poisnukkuneet elävät tällä hetkellä tietoisessa tilassa Isän tykönä taivaassa tai tuonelassa. Hän puhuu koko ajan Martan kanssa tulevasta ylösnousemuksesta.

Ikuisen piinahelvetin kannalla olevat kristityt saattavat väittää sitä, että Jeesus tarkoitti sanoillaan Lasaruksen elävän parhaillaan, kun Jeesus keskusteli Martan kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan uskottavaa, sillä Jeesus käytti nimenomaan tulevaa aikamuotoa eli futuuria sanoessaan, että kuolleet tulevat elämään ylösnousemuksen jälkeen. Koko asiayhteys tukee tätä tulkintaa. Raamatussa ei ole myöskään mitään mainintaa siitä, että Lasarus olisi ollut itsestään tietoisessa tilassa sen ajan, kun oli kuollut. Hän ei puhu mitään sellaista ylösnousemuksensa jälkeen. Raamatussa on myös muita kuolleista herätettyjä, jotka vaikenevat tyystin siitä, millaisessa olotilassa he olivat kuolemansa aikana. Se vain on kirjoitettu, että he ”nukkuivat”. Matt. 9:24; Joh. 11:11-14.

Tuli Jumalan tuomioissa

Tuli ja Jumalan vihollisten tuhoaminen tulessa kuvaavat Jumalan tuomioiden yhteydessä aina ihmisten surmaamista ja kuolemaa, ei sielun kitumista helvetissä. 2. Tess. 1:9; Ilm. 20:9. Herran surmaamia on oleva paljon, kun hän ilmestyy tulessa ja nuhtelunsa tulenliekissä. Jes. 66:15-24. Uuden testamentin kuvaukset ns. helvetin tulesta ovat itse asiassa peräisin tästä Jesajan kirjan profetiasta. Siinä poltetaan ruumiita ”iankaikkisessa tulessa”, joka ei sammu, eivätkä ruumiita kalvalvat madot kuole. (vrt. Jeesuksen sanat, Mar. 9:43-48).

Vaikka Raamatussa käytetään hyvin voimakasta kieltä ja sanotaan, että tuli on sammumaton tai tuli ei sammu ja madot eivät kuole, niin on järjellisesti ajateltuna selvää, että tuli kuitenkin joskus sammuu ja madotkin kuolevat. Kysehän on niistä ruumiista, joita poltetaan Herran tulemuksen jälkeen Jerusalemin edessä olevalla kaatopaikalla, Gehennassa. Riippumatta siitä, miten kirjaimellisesti ruumiiden polttaminen juuri siinä paikassa tulkitaan, on tulen tehtävä silloin ja kaikkialla Raamatussa surmata Jumalan viholliset ja tuhota heidät lopullisesti, niin että heitä ei ole enää olemassa.

Malakian kirjan profetian mukaan jumalattomista ei jää juurta eikä kantoa jäljelle, kun Herra tuhoaa heidät tulensa liekissä vihansa päivänä. Mal. 4:1. Näin totaalinen tuho tarkoittaa peruuttamatonta ja lopullista hävittämistä, minkä jälkeen jumalattomia kansoja ja ihmisiä ei ole enää olemassa. Jumala puhdistaa tulella tämän maan ja taivaat, jotta jäljelle jääneet vanhurskaat saavat elää siinä iankaikkisesti autuaina Jumalamme tykönä, jonka maja on oleva meidän keskellämme. Ilm. 21-22.

Raamatussa on mainittu muuallakin ”sammumaton tuli”, joka on kuitenkin sammunut. Herra sanoi Israelille profeetan kautta:

”Mutta jos ette kuule minua ettekä pyhitä sapatinpäivää, vaan kannatte kantamuksia ja kuljette Jerusalemin porteista sapatinpäivänä, niin minä sytytän tuleen sen portit, ja tuli on kuluttava Jerusalemin palatsit, eikä se ole sammuva.” Jer. 17:27.

Tämä Jeremiaan kautta tullut sana toteutui, kun Babylonian armeija tuhosi Jerusalemin kaupungin vuonna 586 eaa. 2. Aik 36:31. Kaupungin polttanut tuli on silti sammunut jo aikoja sitten. ”Sammumaton tuli” on siten pelkkä kielikuva, joka kuvaa Jumalan vihaa ja kostoa: sitä, että Jumala tuhoaa ja hävittää tuomionsa kohteeksi joutuvan perinpohjaisesti. Samalla tavalla on käytetty sanontoja ”iankaikkisen tulen rangaistus” Sodomasta ja Gomorrasta puhuttaessa sekä Suuren Babylonin ”savusta, joka nousee aina ja iankaikkisesti”. Jda. 1:7; Ilm. 19:3. Jordanin lakeuden kaupungit polttanut tuli on sammunut aikoja sitten ja niin on myös sammuva se tuli, joka nousee tulevaisuudessa tuhottavasta Suuresta Babylonista.

Suuren Babylonin palosta iäti nousevasta savusta on käytetty samaa sanontaa kuin siitä ”vaivan savusta, joka on nouseva aina ja iankaikkisesti” tulisesta järvestä, jossa peto ja väärä profeetta ja muut tuomitut ovat kärsivä rangaistustaan. Ilm. 20:10. Huomaa, että Ilmestyskirjan 14. luvussa tämä tulinen järvi tarkoittaa täsmälleen samaa tulta, jossa poltetaan ruumiita Herran tulemuksen jälkeen Jerusalemin kaupungin ulkopuolella Jesajan kirjan profetiassa. Jes. 66:17-24. Tällä sanonnalla ja kielikuvalla ei tarkoiteta sitä, että tuomitut elävät ja kituvat tulessa loputtomiin. Sen sijaan he saavat surmansa eikä heidän ruumiinsa pääse rauhassa lepoon.

Juutalaisille oli ja on yhä vielä hyvin tärkeää, että heidän ruumiinsa haudataan asianmukaisin menoin ja niin he saavat levätä rauhassa. Jos heidän ruumiinsa jätetään lintujen ruoaksi tai palamaan kaatopaikalle, on se ”iankaikkinen häpeä ja kauhistus” heille, Danielia lainatakseni. Dan. 12:2. ”Vaivaaminen” ja se, että he ”eivät saa lepoa yöllä eivätkä päivällä”, tarkoittaa pelkästään ruumiin häpäisemistä ja tuhoa, ei sielun ja ruumiin ikuista kitumista helvetissä. Ilm. 14:9-11; 20:10.

Pimeys, itku ja hammasten kiristys

Jeesus sanoi toistuvasti, että Jumalan valtakunnasta ulosjääneitä kohtaisi itku ja hammasten kiristys, kun he huomaisivat jääneensä pelastuksen ulkopuolelle hänen tulemuksessaan. Matt. 13:36-43; 25:30; 24:51. Heidät heitettäisiin ulos pimeyteen tai tuliseen pätsiin. 22:13; 13:42.

Mitä Jeesus tarkoitti näillä kuvauksilla? Puhuiko hän viimeistä tuomiota seuraavasta ikuisesta kärsimyksestä helvetin tulessa vai puhuiko hän siitä pettymyksestä, joka olisi kohtaava monia ihmisiä hänen tulemuksessaan, kun he huomaavat jääneensä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle? Asiayhteydestä ja Raamatun kokonaisilmoituksesta käy ilmi, että hän tarkoitti näillä kuvauksilla jälkimmäistä asiaa. Kaikki kansakunnat vaikeroitsevat hänen tulemuksessaan ja valtava pettymys sekä suoranainen kauhu valtaa heidät, kun Jumalan viha kohtaa heitä. Ilm. 1:7; 6:15-17.

Jeesuksen kaikkia kuvauksia ei pidä ottaa kirjaimellisesti totena. Esimerkiksi kertomus hääaterialta ulos pimeyteen heitetystä miehestä ei ole kirjaimellisesti totuudellinen yksityiskohtia myöten. Matt. 22:1-14. Ketään ulkopuolelle jäävää ei temmata ensin ylös pilviin Herran tykö, jossa hän paljastuu epähurskaaksi ja tulee palautetuksi takaisin maan päälle tai heitetyksi suoraan helvettiin. Ensinkään viimeinen tuomio ja tuliseen järveen heittäminen eivät tapahdu heti Herran tulemuksen jälkeen vaan vasta tuhannen vuoden kuluttua. Ilm. 20. Tästä huolimatta Jeesus kertoo tulemuksestaan ikään kuin hän tuomitsisi kansoja heti sen jälkeen. Matt. 25:31-46.

Jeesuksen opettavia kertomuksia ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Niistä tulee ymmärtää se tärkein asia, jota hän tahtoi sanoillaan terottaa. Meidän tulee valvoa ja rukoilla alati, että voisimme seistä hänen tulemuksessaan, emmekä joutuisi hyljättäviksi. Luuk. 22:36. Jos hänen palvelijansa alkaisi lyödä veljiään ja ryyppäämään, niin hänen osansa olisi sama kuin ulkokullatuilla: Jeesus hakkaisi hänet kappaleiksi. Luuk. 12:42-48. Jos tämä kuvaus tulkittaisiin kirjaimellisesti, niin silloin ”kadotettujen” osana olisi kuolema, ei iankaikkinen kituminen helvetissä. Miksi ikuisen piinahelvetin kannalla olevat eivät tulkitse tällaisia kohtia kirjaimellisesti vaan ainoastaan ne, jotka sopivat yhteen heidän tulkintansa kanssa?

Sovitusoppi

Sovituksen idea on siinä, että joku synnitön kärsii saman rangaistuksen synnistä kuin mikä on säädetty syntiin syyllisille. Muussa tapauksessa Jumala ei voi antaa syntejä anteeksi ja syyllisen on kärsittävä itse rangaistus pahoista teoistaan.

Koska Jumala on säätänyt synnistä rangaistukseksi kuoleman, niin Jeesuksen piti kärsiä Jumalan viattomana uhrikaritsana nimenomaan kuolemanrangaistus. Jos synnin rangaistus olisi ikuinen kituminen helvetin tulijärvessä, niin Jeeesuksen olisi pitänyt jäädä itse kitumaan sinne voidakseen sovittaa syntimme. Hänen ei tarvinnut kuitenkaan sitä tehdä, sillä synnin palkka on Paavalinkin mukaan kuolema, ei ikuinen piinahelvetti. Room. 6:23.

Raamatun opetus synnin rangaistuksesta ja syntien sovituksesta tulee järkeväksi, kun ymmärretään, että rangaistus synnistä on kuolema. Room. 5:12-19; 1. Kor. 15:12-28; 2. Kor. 5:17-21; Hebr. 2:14-18; Ilm. 1:17-18. Jos synnin rangaistus olisi ikuinen piinahelvetti, putoaisi sovitusopilta pohja pois. Epäuskoisten väitteet Jeesuksen uhrikuoleman riittämättömyydestä syntien sovitukseksi olisivat silloin aiheellisia.

Moraalinen ongelma

Jos Jumala olisi tehnyt ihmisistä ikuisuusolentoja, joita edes hän ei voi tappaa ja hävittää jäljettömiin, niin hän olisi pahempi kuin saatana. Hän tahtoisi ihmisten kärsivän ikuista tuskaa ja vaivaa helvetin tulijärvessä, koska on itse sen rangaistuksen säätänyt, toimeenpannut ja pitää sitä yllä. Helvettiin joutuvat ihmiset olisivat elossa sekä ruumiinsa että sielunsa puolesta ja kituisivat iankaikkisesta iankaikkiseen. Tämä olisi mahdollista vain siten, että Jumala ei ottaisi heiltä pois elämänhenkeä, joka pitää meidät Raamatun mukaan elossa.

Kaiken järjen mukaan ihmisten surmaaminen ja hävittäminen jäljettömiin olisi kuitenkin Jumalalle mahdollista. Jopa enkelien surmaaminen ja hävittäminen tuntuu loogisesti ajateltuna mahdolliselta Jumalalle tehdä. Jos Jumala ei kuitenkaan surmaisi ja hävittäisi luomiaan olentoja, antaisi se hänestä sadistisemman kuvan kuin kenestäkään ihmisestä tai edes saatanasta. Pahimmat ihmisetkään eivät pysty kiduttamaan uhrejaan kuin lyhyen aikaa verrattuna päättymättömään iankaikkiseen kidutukseen. Saatanakaan ei olisi niin paha kuin Jumala, koska hän ei ole luonut ketään eikä ole tehnyt ikuista piinahelvettiä kenellekään olennolle.

Kuinka siis on mahdollista, että kristityt pitävät piinahelvettiä Jumalan säätämänä rangaistuksena ja totena? Tähän ovat syynä mm. sokea luottamus siihen, että kirkon isät ja seurakunnan vanhimmat ovat ymmärtäneet tämän asian oikein. Kun jotakin oppia pidetään vuorenvarmasti Jumalan itsensä opettamana Jumalan sanan totuutena, ei sitä uskalleta kyseenalaistaa eikä hylätä. Juuri näin on käynyt helvetti-opin kanssa. Sitä puoltavat kirjoitukset pitävät pintansa ja säilyttävät asemansa hamaan Herran tulemukseen asti, kunnes Herran suusta lähtevä tulinen miekka on kuluttava ne ja polttava ne tuhkaksi. Totuuden sana on lopultakin voittava saatanan valheet, joiden mukaan ihminen ei kuole vaan kituu ikuisesti helvetin tulessa. 1. Moos. 3:4.

Petteri Haipola

Viitteet

[1] Persian zarathutralaisuus tuonelasta:

[2] ”…Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen. Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.” (Athanasioksen uskontunnustus)

[3] Lue lisää: Summary of Jewish Views of the Afterlife by Simcha Paull Raphael, Summary by Rabbi Dr. Barry Leff. Osa teoksesta on suomennettu.

Gehenna – Rabbit uskoivat, että ne pääsisivät Gan Edeniin (paratiisiin) heti kuolemansa jälkeen, jotka opiskelivat Tooraa ja elivät vanhurskaasti. Ne joutuisivat Gehennaan (helvettiin), jotka laiminlöivät Tooran opiskelun ja elivät epähurskaasti, mutta yleensä vain niin pitkäksi aikaa, että heidän sielunsa tulisivat puhtaaksi ennen siirtymistä Gan Edeniin. (Ariela Pelaia, About.com Judaism, What is Gan Eden?…)

Kun antiikin ajan rabbit puhuivat Gehennasta, niin he yrittivät vastata kysymykseen siitä, mitä pahoille ihmisille tapahtui tuonpuoleisessa. He pitivät luonnollisestikin Gehennaa rangaistuksen paikkana niitä varten, jotka elivät epähurskaasti. Kuitenkin se aika, jonka sielu vietti Gehennassa, oli rajoitettu 12 kuukauteen. Rabbit olivat lisäksi sitä mieltä, että vielä Gehennan portilla oli mahdollista muuttua mieleltään ja välttää rangaistus (Erubin 19a). Kun sielua oli rangaistu Gehennassa, pidettiin häntä riittävän puhtaana, jotta hän saattoi käydä sisälle paratiisiin (Gan Edeniin).

Gan Eden – Gehennan vastakohtana Gan Edenin ymmärrettiin olevan paratiisi niille, jotka elivät vanhurskaasti. Gan Eden on hepreaa ja tarkoittaa Edenin puutarhaa. On epäselvää, onko se on tehty sielujen olinpaikaksi heti kuoleman jälkeen vai ylösnousseita varten tulevaan maailmaan (Olam Ha Ba). Exodus Rabbah 15:7 mukaan ”Jumala tuo rauhan kansoille Messiaan valtakunnassa ja he istuvat ja syövät paratiisissa.” Numbers Rabbah 13:2 puhuu samalla tavalla, mutta kummassakaan ei mainita sieluja eikä kuolleita. Kirjailija Simcha Raphael on kuitenkin sitä mieltä, että antiikin ajan rabbien ylösnousemususkossa paratiisi oli luultavasti paikka tulevassa maailmassa, johon he uskoivat vanhurskaiden pääsevän ylösnousemuksen jälkeen. (Ariela Pelaia, About.com Judaism, The Afterlife in Judaism)

Käsitys korkeintaan 12 kuukautta kestävästä rangaistuksesta Gehennassa ilmestyi juuri rabbiinisena aikana. Vaikka keskustelua käytiin myös siitä, että joidenkin syntien tekijät tuomittaisiin ikuiseksi ajaksi Gehennaan, ei se näkemys saanut koskaan niin vahvaa sijaa kuin 12 kuukautta kestävä Gehenna. Juutalaisuudessa Gehenna on väliaikainen synneistä puhdistumisen paikka, ei ikuisen kärsimyksen paikka niin kuin se on kristityille. Summary of Jewish Views of the Afterlife by Simcha Paull Raphael, Summary by Rabbi Dr. Barry Leff. Osa teoksesta on suomennettu.

[4] Babylonian and Jerusalem Talmud, Tractate Berakhoth. Rabbi Dr. A. Ehrman, p. 424.

[5] Katso Wrested Scriptures, The rich man and Lazarus. Tietoa vastaavista tarinoista löytyy hakusanoilla ”a poor scholar and the rich publican” google-haussa, esimerkiksi Kacy Madsen: …According to Jeremias.

[6] Antiikin ajan juutalaisten uskosta kuolemanjälkeiseen elämään, tuonelaan, helvettiin ja paratiisiin; juutalaisten opetuksia suomentanut P. Haipola

Luettavaa

Linkit rikas mies ja Lasarus kertomuksen niihin juutalaisiin lähteisiin, joissa on yhtäläisyyksiä kertomuksen kanssa:

  • 4. Makkabealaiskirja 13:17
  • Eenokin 1. kirja, luvut 10, 15, 16, 18, 21, 22, 103 ja 108
  • Sefanjan ilmestys 11:1-2
  • Aabrahamin testamentti 18:11.
  • Talmud Yerushalmi (Jerusalem Talmud) c/o Joachim Jeremias, j. Sanh. 6.23c par. J Hagh. 2.77d; critical edition of the text in G. Dalman, Aram. Dialektproben, Leipzig, 1927, pp. 33 f. (linkki suomennokseen) Kertomus, jossa kuollut rikas mies yrittää juoda vettä joesta tuskansa lievittämiseksi ja köyhä opiskelija on paratiisissa.
  • Louis Ginsberg, the Legends of the Jews, (pdf-tiedoston lataaminen kestää useita minuutteja, koska kirjassa on 1546 sivua ja 9,42 MB), ss. 55-58 Soul of Man (sielu voi erota ihmisen ruumiista ja käydä taivaassa sekä helvetissä), 124 The Ascension of Enoch (kuolleiden tilaa kuvataan sekä helvetissä että paratiisissa, jotka molemmat sijaitsevat ”kolmannessa taivaassa”), 246-249 Abraham Views Earth And Heaven (Abraham rukoilee kuolleiden puolesta ja voi auttaa heitä, vrt. rikas mies rukoili Abrahamia, että tämä auttaisi häntä; Aabrahamin helma mainitaan), The Ascension of Moses (enkeli näyttää Moosekselle kaikki seitsemän taivasta, enkeli Samael aikoo noutaa hurskaan Jobin sielun taivaaseen), 505-509 Moses Visits Paradise And Hell (enkeli Gabriel näyttää Moosekselle helvetin tulen, jossa tuhon enkelit kiduttavat pahojen tekojensa mukaan tuomittavia sieluja hirveää tuskaa aiheuttavilla tavoilla; helvetistä kuuluu huuto ja katkera ääni pyytää saada syödäkseen hurskaiden sieluja, mutta helvetin enkeli Nasargiel sanoo, että Pyhä ei anna heidän sieluja hänelle), 831-832 God Kisses Moses’ Soul (sielun erkaneminen ruumiista, kun enkelit noutavat sen pois), 938-940 David In Paradise (patriarkat paratiisissa, pahat ihmiset voivat siirtyä helvetistä paratiisiin).
Mainokset

2 vastausta artikkeliin: Helvetti

  1. Paluuviite: Alkuperäinen iankaikkinen evankeliumi – Jumalan valtakunta

  2. Simo Myllykoski sanoo:

    En ole kaikessa ihan samaa mieltä, mutta itse tuo ’helvetti’ ei ole edes raamatullinen asia lainkaan. Gehenna on Jeshuan puheessa kyseessä, eikä se ollut silloin mikään kidutuspaikka, vaan kaatopaikka. Sinne kärrättiin LANTAPORTISTA kaikki kaupunkijäte, myös raadot ja kunniattomasti kuolleet heitettiin sinne matojen ja rikillä tehostetun tulen kulutettaviksi. Jeesuskin olisi sinne joutunut, ilman Arimatialaista Joosefia. Hyvä sinänsä, että tuon ”piinahelvetin” osoitat tässä oikein! Sana ’helvetti’ ei ole Raamatun kieltä, mutta on tullut ajatukseksi Haades – Tartaros – linjalta, pohjolan Hel- tai Heli- jumalattaren rankaisupaikan, Helheimin mukaan. Lestadiolaisten käyttämä Biblia 1776 puhuu jo VT:n puolella jatkuvasti helvetistä kuten Koraanikin. Myös KJV tekee siten. Miksi niitä pidetään hyvinä käännöksinä, vaikka ne häivyttävät alkuperän asiasta kirkolliseen sumutusverhoon?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s