Ihmisen elämän jatkumista henkenä tai sieluna ruumiin kuoleman jälkeen ja jopa Jeesuksen jumaluutta on perusteltu Pietarin ensimmäisen kirjeen kahdella kohdalla: 1Piet 3:17-20 ja 4:6.
Ensimmäinen kohta on käsitelty juurta jaksain alkukielen ilmoituksen ja tarkan käännöstavan mukaan artikkelissa ”Välitilaoppi kriittisen tutkistelun alla – Pietarin ja heprealaiskirjeen aiheeseen liittyvien kohtien selitys”.
Lue myös kirjoitus ”Iankaikkinen tuomio, rangaistus ja kadotus”.
Tämä on kansantajuisempi selitys siitä ja sitä seuraavasta jakeesta 4:6.
Pietari ei väitä Jumalan tehneen Jeesusta eläväksi hengessä siinä mielessä, että hänen henkensä tai sielunsa olisi kuollut jossakin vaiheessa. Niin huonon suomenkielisen käännöksen mukaan olisi kuitenkin täytynyt tapahtua: ”…joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä…”
(1Piet 3:18) Jos ”eläväksi hengessä tekeminen” ei tarkoittaisi ruumiin heräämistä kuolleista, niin sen täytyisi tarkoittaa ihmisen kuolleen hengen tai sielun eläväksi tekemistä. Sitä se ei kuitenkaan tarkoita.
Pietari puhuu ruumiin eläväksi tekemisestä. Hän käyttää verbiä zoopoieo ζῳοποιέω, joka tarkoittaa eläväksi tekemistä ja sillä viitataan ennen kaikkea ruumiin ylösnousemukseen (Joh 5:21; Room 4:17; 8:11; 1Kor 15:22, 36, 45; 1Tim 6:13). Paavali käyttää samaa verbiä, kun puhuu Jeesuksen kristuksen ruumiin ylösnousemuksesta ja samalla tavalla ”hengen kautta” tehdään myös valittujen ruumiit ikuisesti eläväksi Kristuksen tulemuksessa:
”…Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on tekevä eläväksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu…” (Room. 8:11 )
Raamatun mukaan kuolleiden ihmisten ruumiista tulee eläviä, kun Jumala lähettää niihin taivaasta elämän hengen:
”Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.” (Ilm. 11:11)
Jumalan henki tekee siis kuolleiden ihmisten ruumiit eläväksi ruumiin ylösnousemuksessa. Niinpä Jeesus kuoli ruumiillisesti (lihassa), mutta Jumala herätti hänen ruumiinsa kuolleista hengellään: lähettämällä taivaasta elämän hengen Jeesuksen ruumiiseen, niin että Jeesus heräsi kuolleista ja hänestä tuli jälleen elävä. Sitä ennen hän oli nukkunut tiedottomassa tilassa kuolemanunta aivan niin kuin Lasarus ja muut kuolleista herätetyt ennen häntä ja hänen jälkeensä. (Joh 11-12 ja Tabita eli Dorkas, Apt 9:36-43: Oletko miettinyt sitä, miksi yhdenkään Raamatussa kuolleista herätetyn kokemuksia kuoleman aikana ”tuonelassa” tai ”taivaassa” ei ole kerrottu Raamatussa?)
Kenelle Jeesus sitten saarnasi kuolleista heräämisen jälkeen, jos tuonelassa ei ollut ihmisten henkiä tai sieluja, joille saarnata? Hän saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka Jumala on syössyt pimeyteen ja syvyyteen odottamaan tuomion päivää. (2Piet 2:4; Jda 1:6-8) Se, missä tuo pimeys ja syvyys sijaitsee, ei käy ilmi Raamatusta. Nämä kohdat ovat itse asiasta lainausta juutalaisista taruista, joista Louis Ginzberg on kirjoittanut kirjan nimeltään The Legends of the Jews. Myös Etiopialaisen Eenokin kirjassa kuvataan tätä asiaa tarkemmin kuin Raamatussa.
Käännän seuraavaksi Pietarin sanat nykysuomeksi, jotta ymmärrämme ne paremmin:
”Sillä parempi on kärsiä hyväntekijänä kuin pahantekijänä, jos Jumala tahtoo, sillä niin myös kristus kärsi kerran vuoksi syntien, vanhurskas väärien puolesta, jotta toisi meidät Jumalan tykö; hän, jonka ruumis tosin tapettiin, mutta tehtiin eläväksi hengellä, jossa hän on myös mennyt vankeudessa olleiden henkien luokse saarnaten muinoin tottelemattomille, kun Jumalan pitkämielisyys kerran odotti Nooan päivinä valmistettaessa arkkia, jossa muutama – se on kahdeksan – sielua pelastuivat veden kautta,…” (1. Piet. 3:17-20)
Jeesus meni siis kuolleista heräämisen jälkeen hengessä vankeudessa olevien langenneiden enkeleiden tykö ja saarnasi heille (sanoman sisältöä ei paljasteta Raamatussa). Raamattu ei kerro, missä nämä henget (enkelit) ovat, mutta osa riivaa erityisesti uskonnollisia ihmisiä ja saa heidät käyttäytymään sopimattomasti tai kieltämään totuuden Raamatusta ja puhumaan valheita: pitämään valheita totuutena. On siis mahdollista, että Jeesus kertoi totuuden sanoja niille ihmisten sielun syvyydessä ja sydämessä asuneille riivaajahengille, jotka johdattavat heitä pois totuudesta. Tai sitten Jeesus löysi pimeyden ja syvyyden kätköt, joissa niitä langenneita enkeleitä asustaa.
Miksi Jeesus ei puhunut tuonelassa vankeudessa olleille ihmisten hengille tai sieluille? Oletetaan, että sellaisia henkiä ja sieluja on olemassa. Raamattu ei ole näissä asioissa yksiselitteinen: osa sen henkilöistä ja kirjoittajista on muiden kanssa eri mieltä siitä, mitä ihmisille heti kuoleman jälkeen tapahtuu. Esimerkiksi Daavid, Salomo ja Jesaja eivät uskoneet hengen tai sielun elämän jatkumiseen heti ruumiin kuoleman jälkeen: he odottivat ruumiin ylösnousemusta. Myös Paavali ja monet opetuslapset odottivat ikuista elämää ruumiin ylösnousemuksessa sen sijaan, että ihminen jatkaisi elämää henkenä tai sieluna ruumiin kuoleman jälkeen. (1Kor 15:18; 1Tess 4:13-17)
Tätä vastoin Ensimmäisen Samuelin kirjan kirjoittaja ja Uuden testamentin monet kirjoittajat ja henkilöt uskoivat ihmisten jatkavan tietoista elämää henkenä tai sieluna heti ruumiin kuoleman jälkeen. (1Sam 28; Luuk 16:19-31) Opetuslapset uskoivat ihmisten voivan kummitella haamuina kuoleman jälkeen. (Luuk 24:37-45; Matt 14:26) Juutalaiset luulivat, että sielu poistuu ruumiista tai sen läheltä lopullisesti vasta kolmen päivän kuluttua kuolemasta: se on syy, miksi Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista vasta neljä päivää kuoleman jälkeen, kun ruumis jo haisi mädäntymisen seurauksena. (Joh 11:17ss.)
On outoa, että kuolleista herätetyt eivät ole kertoneet Raamatun kirjoittajille kokemuksistaan tuonelassa tai taivaassa, jos he kerran jatkoivat tietoista olemista ruumiin kuoleman jälkeen henkenä tai sieluna! Toki nämä tiedot olisivat olleet ihan ensisijaisen tärkeitä, jos kuolleet jatkaisivat elämäänsä heti ruumiin kuoleman jälkeen henkinä tai sieluina?
Miksi Jeesus ei siis olisi voinut saarnata ihmisten hengille tuonelassa? Ensinnäkään sanaa ”tuonela” ei mainita, joten kyse voi olla ”vankeudessa olevista enkeleistä”. (1Piet 3:17-20)
Toisekseen Pietari mainitsee vain ne henget, jotka olivat olleet tottelemattomia ennen Nooan ajan tulvaa. Jos Jeesus olisi saarnannut kaikille tätä ennen kuolleille ihmisille tuonelassa, niin Pietari ei olisi rajannut joukkoa tällä tavalla.
Kolmanneksi, ne henget mainitaan muualla Pietarin kirjeessä ja myös Juuda puhuu niistä. (2Piet 2:4; Jda 1:6-8) Sanaa ”henki” on käytetty Uudessa testamentissa myös enkelistä tai enkeleistä. (Apt 8:29; Hebr 1:7 kreikaksi ”pneuma” eli henki)
Neljänneksi verbi zoopoieo ζῳοποιέω tarkoittaa ruumiin eläväksi tekemistä ja se tapahtuu Jumalan hengen kautta tai hengellä, kun Jumala lähettää taivaasta kuolleen ruumiiseen elämän hengen. (Joh 5:21; Room 4:17; 8:11; 1Kor 15:22, 36, 45; 1Tim 6:13; Ilm 11:11)
Kristittyjen yleisesti totena pitämä kertomus siitä, että Jeesus meni heti kuolemansa jälkeen samana päivänä paratiisiin (Luuk 23:43), saarnasi siellä vankeudessa olleille ihmisten hengille, tyhjensi ns. autuaiden puolen eli Aabrahamin helman ja vei heidät isän tykö taivaaseen, ja palasi alas taivaasta takaisin ruumiiseensa kolmantena päivänä, on apostolien ajan jälkeen katolisten isien keksimä taru, jolla he ovat tukeneet omaa taikauskoista käsitystään sielun elämän jatkumisesta ruumiin kuoleman jälkeen ja pakanoilta juutalaisten fariseusten kautta perittyä ja edelleen muokattua ikuisen piinahelvetin oppia. Raamatun tekstit eivät tue tätä tarua. Niistä kerrotaan vasta toisen vuosisadan kirkkoisien teksteissä, ei ennen sitä.
Katolinen oppi on johdettu Raamatun ulkopuolisista juutalaisista lähteistä (taruista). Niihin on yhdistetty kreikkalaisen ja roomalaisen mytologian mukaisia käsityksiä tuonpuoleisesta. Nämä käsitykset ovat kehittyneet muinaisen Babylonin uskonnosta 2000-luvulta eaa. (Inannan manalanmatka ja Gilgamesh eepos), siirtyneet sieltä kehittyneessä muodossa Egyptiin (Muinaisegyptiläinen kuolleiden kirja, Amduat, Porttien kirja), muuttuneet kreikkalaisissa jumaltaruissa (Homeros, Ilias ja Odysseia), Rooman mytologiassa (Vergilius/Aeneis) ja Platonin filosofiassa (Faidon) sekä saaneet kristinuskoa läheisesti muistuttavan muodon zarathustralaisuudessa. Katolinen oppi on näiden sekoitusta ja niiden muunneltu muoto.
Miten on oikein tulkita jae 1Piet 4:6? Sitä ja kaikkia muita kohtia on syytä tutkia aina laajemmassa asiayhteydessä, kirjeen tai kirjan kokonaisuuden osana ja lopulta osana koko Raamattua. Kirjoituksen sisältö ei ole aina linjassa muiden kirjoitusten kanssa, sillä Raamatussa on todellisia virheitä, ristiriitoja ja näkemyseroja eri kirjoittajien ja henkilöiden välillä. Tässä kohdassa on kuitenkin syytä pitäytyä Novumin kirjoittajan näkemykseen, jonka mukaan
”Tätä julistettiin niille, jotka nyt ovat kuolleet, mutta jotka olivat sen kuullessaan elossa. Evankeliumin julistuksen tarkoitus on, että ne, jotka sen kuulevat, eläisivät ikuisesti. Pietari kirjoittaa tämän selittääkseen jaetta 5. Kaikki pilkkaajat joutuvat tuomarin eteen, niin elävät kuin kuolleetkin. Ne, jotka mainitaan tässä, joutuivat evankeliumin kanssa kosketuksiin, mutta eivät välittäneet siitä. He jatkoivat pilkkaamista.” (Novum 4, s. 581, jae jakeelta etenevä selitys)
Tämä selitys on järkevä, kun luetaan sitä edeltävät jakeet ja ymmärretään asiayhteys sekä tunnetaan Pietarin aiempi opetus Jeesuksen ruumiin ylösnousemuksesta ja sen jälkeen tapahtuneesta hengille eli enkeleille kohdistetusta saarnasta.
1.Pietarin kirje:
4:1 Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli – sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä –
4:2 ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.
4:3 Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa.
4:4 Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat.
4:5 Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
4:6 Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää.
”Lihassa tuomitut ihmiset” ovat niitä kuolleita, jotka ovat eläessään kuulleet evankeliumin ja uskoneet sen, joten heillä on iankaikkisen elämän toivo uuden liiton kirjoitusten mukaan ruumiin ylösnousemuksessa: ei ennen sitä. Jos ihminen jatkaisi elämäänsä ikuisesti henkenä tai sieluna heti ruumiin kuoleman jälkeen, niin ruumiin ylösnousemusta ei tarvittaisi: nyt se on kuitenkin iankaikkisen elämän toivo Jeesuksen ja apostolien opetuksen mukaan! (Joh 5:17-30; Apt 17:17-32; 23:6-8; 24:14-16; 26:8) Jos ihmisellä olisi heti ruumiin kuoleman jälkeen jonkinlainen henkiruumis, niin mitä toista henkiruumista he jossakin välitilassa, paratiisissa tai taivaassa vielä odottaisivat?
Katoliselta uskolta ja opilta katoaa pohja pois, kun edes Raamatun kirjoitukset eivät niitä tue! Ne perustuvat pääosin Raamatun ulkopuolisiin taruihin ja uskomuksiin, joita kristityt on saatu pitämään tosina virheellisen opetuksen ja suoranaisen aivopesun tuloksena. Koska kristityt pelkäävät uskovien yhteydestä erottamista ja helvetin tuomiota, eivät he uskalla tutkia tätä asiaa juurta jaksain ja useimmilta puuttuu kyky Raamatun alkutekstien sekä muiden lähteiden tutkimiseen. Niinpä he pitävät sokeasti totena muiden opetukset ja väitteet. Ei kannattaisi. On viisaampaa tunnustaa, että ei tiedä jotakin asiaa kuin pitää sitä sokeasti totena. Tietämättömyys ei ole häpeä, mutta virheellisen tiedon levittäminen Jumalan sanan totuutena on.
Lue myös Jumalan valtakuntablogin kirjoitus Helvetti: linkit Raamatun kohtiin.
Totuus uskon asioissa 