Jumalan käskyt ja ohjeet uskoville ovat muuttuneet aikojen saatossa

Kristinusko on pitkän kehityksen tulosta. Uskonto on kehittynyt aikojen saatossa. Israelilaiset saivat vaikutteita pakanoilta ja näiden uskonnosta, mistä sitten muovasivat oman uskontonsa. Heidän jumalansa eli Jehova (Jahve) on antanut Raamatussa erilaiset käskyt ja elämänohjeet eri aikakausina eläneille ihmisille.

Aatamille Jumala antoi vain yhden käskyn. Aatami ei tiennyt mitään Mooseksen laista.

Ennen Mooseksen lakia eläneet patriarkat eivät tienneet mitään Mooseksen laista, joten he eivät myöskään noudattaneet sen käskyjä.

Israelin piti noudattaa Mooseksen lain kaikkia käskyjä, mutta he eivät pystyneet sitä tekemään: eivät edes apostolit, sillä se oli heille raskas kuorma ja sopimaton ies.

Uudessa liitossa ei tarvitse tai ole edes lupa noudattaa monia Mooseksen lain käskyjä, sillä esimerkiksi tappokäskyjen noudattamista pidetään syntinä. Mooseksen laki kieltää ottamasta Jumalan seurakuntaan kuohitut (eunukit), äpärät (sekasikiöt), mooabilaiset ja ammonilaiset, mutta uudessa liitossa jokainen on uskovana tervetullut.

Käskyt ja ohjeet (laki) ovat muuttuneet. ”Jumala” on antanut erilaiset käskyt ja ohjeet eri aikakausina eläville ihmisille. Myös pelastumisen ehto on muuttunut. Ennen apostolien aikaa ei kenenkään tarvinnut uskoa Jeesukseen tai syntien sovitukseen tai evankeliumiin voidakseen saada syntinsä anteeksi ja pelastua. Paavalin teologian mukaan ilman tätä uskoa ei voida pelastua.

On selvää, että Raamattu on vain ihmisten sanaa ja ihmisten käskyjä. Siellä ei ole yhtä ainoaa uskoa, jonka Jumala olisi vaikuttanut. Raamatun henkilöt ovat keskenään eri mieltä monista asioista, ja tärkein on ollut muutoksen alla jatkuvasti: sanoma pelastukseen johtavasta tiestä, elämän ohjeet ja käskyt, ja totena pitämisen vaatimukset/ usko.

Vaikka uskon kohde (Jumala) olisi ollut sama eri aikoina Raamatussa, niin tämän antamat käskyt ja ohjeet eivät ole samat, niin kuin eivät ehdot pelastuksellekaan

Kuva Jumalasta on muuttunut

Raamatun antama kuva jumalasta on erilainen eri kirjoittajilla. Mooseksen kirjojen taustalla on monta eri kirjoittajaa (arviolta neljä eri lähdettä on niiden kirjojen takana). Näiden antama kuva Jumalasta poikkeaa toisistaan.

Yksi kuvaa Jumalan ihmisen kaltaisena. Jumala suuttuu, on äkkipikainen, mustasukkainen, kiivas luonteeltaan, eikä tiedä kaikkea, mitä maan päällä tapahtuu. Hänen pitää lähettää palvelijoitaan ottamaan selvää asioista, ja hänen keinonsa puuttua tapahtumiin ovat alkeelliset (Baabelin kielten hajaannus, Sodoman tilanne ja tuho, Nooan ajan tulva, kiviä Israelin vihollisten niskaan Joosuan aikan, ei pärjännyt raudoitetuille sotavaunuille sotiessaan Israelin rinnalla vihollisia vastaan, Tuom 1:19 jne.)

Toinen kuvaa (ja toiset kuvaavat) Jumalan yliluonnollisena, kaikkitietävänä ja kaikkivaltiaana Majesteettina. Hänen jumalakuvansa on erilainen: Jumala ei kadu, ei muuta mieltään, ja on muuttumaton. Se toinen sanoo Jumalan katuneen ja muuttaneen mieltään monta kertaa (mm. katui tehneensä ihmisen ja katui sitä pahaa, mitä oli tehnyt tai aikonut tehdä Israelille tai Niinivelle, ja katui sitä, että tappoi Israelin kansaa sen vuoksi, että oli itse antanut käskyn laskea sen määrä ja piti sitä syntinä 1Aik 21; 2Sam 24).

Sitten on Jumalan luonne erityiskysymyksenä. Vanhan testamentin mukaan Jumala luon valon ja pimeyden, tuottaa onnen ja onnettomuuden, lyö hulluudella, sairauksilla ja kirouksilla ihmisiä, jne.: Jehova on kaiken hyvän ja pahan vaikuttaja. Uudessa testamentissa kuvataan Jumalan pelkästään hyvänä, niin että hän ei tekisi mitään väärämielistä pahaa. Tästä syystä on selitetty Jumalan hirmuisia ja väärämielisiä tekoja ja tappokäskyjä oikeutetuksi hyvän tekemiseksi (tehdään pahaa, jotta suojellaan hyviä, tms.).

Mitähän vielä: maailmaan eivät mahtuisi ne kirjat, jos kohta kohdalta kerrottaisiin Raamatun Jumalan pahuudesta, väärämielisyydestä, luonteesta ja kuvasta, jollainen Raamatun kirjoittajilla oli jumalasta. Jumala on ihmisten kuva jumalasta, ei todellinen ja elävä kaiken tietävä ja kaikkivaltias Jumala, joka olisi luonut tämän maailman ja vaikuttaisi siinä tai edes palvelijoissaan henkensä kautta. Raamatun profetiatkin on kirjoitettu sen jälkeen, kun ne olivat jo toteutuneet… (Dan 11 jne.) 🙂

Hakemisto

Tietoja Tutkija

On parempi tutkia ja ottaa selvää kuin uskoa sokeasti.
Kategoria(t): usko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Jätä kommentti