Paavalin todistus Jeesuksesta
Ylläolevasta linkistä pääset pitkään tutkielmaan tästä aiheesta. Käsittelen tässä kirjoituksessa henkilökohtaiseen kokemukseeni ja tulkintaani perustuvalla tavalla samaa aihetta. Tuo linkin takana oleva kirjoitus on jonkun kirjoittajan objektiivista todisteiden tulkintaa puolesta ja vastaan. Siihen en ota kantaa, mutta pidän tekstiä sen verran hyvänä, että linkitin sen tähän.
Paavalin todistus on tärkein historiallista Jeesusta tutkittaessa. Se on keskeisessä osassa koskien uuden liiton Jumalan seurakunnan opetusta kokonaisuudessaan. Paavalin linja voitti Jerusalemin kokouksessa vuonna 49 ja se on nykyisen kristillisen uskon perustana. Vanha liitto on kumottu ja uusi liitto on korvannut sen valittuine käskyineen ja ohjeineen, joiden mukaan valittujen ja pyhien tulee elää tätä elämää. Mutta onko Paavalin todistus Nasaretilaisesta Jeesuksesta totuuden mukainen? Se ratkaisee kristinuskon kohtalon tieteellisessä tutkimuksessa ja monen ihmisen elämässä.
Paavalin kirjeet ovat luotettavammat historiallisena lähteenä kuin evankeliumit. Ne ovat kaikkien tutkijoiden – myös ateististen ja liberaaliteologien – mielestä peräisin 50-luvulta ja 60-luvun alusta. Seitsemää kirjettä pidetään Paavalin itsensä sanelemina, neljän arvellaan olevan jonkun muun kirjoittamia ja kahdesta ei olla yhtä varmoja kuin näistä muista, ovatko ne Paavalin vai jonkun muun käsialaa. Paavalin merkitystä voidaan pitää tärkeämpänä kuin evankeliumien, koska niistä vallitsee suurempi konsensus tutkijoiden keskuudessa ja ne ovat vaikuttaneet hyvin paljon kristinuskon sisältöön.
Näkikö Paavali harhoja vai oliko hän taitava valehtelija?
Miksi Paavali sanoi nähneensä Jeesuksen vuosia tämän kuoleman jälkeen, ellei hän puhunut totta? Oliko Paavali taitava valehtelija, joka sai rahaa ja mainetta uskottelemalla ihmisille, että Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen? Vai näkikö hän harhoja ja kuuli ääniä, jotka eivät olleet todellisia: kokiko hän uskonnollisia hallusinaatioita?
Miten selittää Paavalin kirjeiden sanoma, ellei hän puhunut totta? Onko Jeesus tosiaankin Israelin kansan odottama kuningas ja vapahtaja? Onko hän pakanoiden valo? Onko Jumala herättänyt Jeesuksen kuolleista ja ottanut hänet tykönsä taivaaseen?
Voidaan sanoa, että kristinusko joko seisoo tai kaatuu Paavalin todistuksen mukana. Jos Paavali puhui totta, eikä nähnyt ja kuullut harhoja, niin sitten Jeesus elää ja on ilmestynyt hänelle taivaasta, niin kuin myös Apostolien teoissa kerrotaan tapahtuneen Damaskokseen johtaneella tiellä.
Mitä Jeesuksesta tiedetään varmuudella ja mikä on luultavasti fiktiota?
Jeesuksesta tiedetään se, että hän oli Paavalin aikalainen ja kuoli noin vuoden 30 tienoilla (monet ovat sitä mieltä, että hän kuoli vuonna 30). Hän oli jonkinlainen matkasaarnaaja ja kansanparantaja, mutta ei todennäköisesti tehnyt ihmeitä, voimallisia tekoja, parantanut sairaita eikä herättänyt kuolleita. Hänen mielestään lain tärkein käsky on rakkauden käsky, jota hän kehotti opetuslapsiaan ja muita ihmisiä noudattamaan. Hänellä ei ollut elämänsä aikana suurta merkitystä tai vaikutusvaltaa juutalaisen kansan keskuudessa. Hänen sanotaan syntyneen Daavidin suvun kuninkaallisen linjan jälkeläisenä, mutta tästä ei ole varmuutta. Hän kuoli ristillä ja jotkut opetuslapset alkoivat tämän jälkeen todistaa Jumalan herättäneen hänet kuolleista.
Jeesuksen elämäkerrat (evankeliumit) pitävät sisällään aineistoa, jota ei voida pitää luotettavana ja uskottavana. Näitä ovat kertomukset neitseestä syntymisestä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin alussa, Luukkaan jouluevankeliumi, kertomus itämaan tietäjistä ja Herodeksen toimeenpanemasta lastensurmasta 1-2 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen Beetlehemin seudulla (nämä kaikki ovat epätosia legendoja), Jeesuksen sukuluettelot (Matt 1:1-17 ja Luuk 3:23ss.), Jeesuksen tekemät ihmeet ja voimalliset teot (myrskyn tyynnyttäminen, viikunapuun kuivettaminen, ennustus, jonka mukaan Pietari löytää kalan suusta kolikon ja maksaa sillä opetuslasten temppeliveron), (kaikkien) sairaiden parantaminen ja kuolleiden herättäminen.
Koska nämä kertomukset eivät ole todennäköisesti tosia (Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien kaksi ensimmäistä lukua ovat kokonaan tai osittain katolisten isien aikana alkuperäisiin evankeliumeihin lisätyt; Markus on luotettavin, kun alkaa Johannes Kastajan toiminnasta ja Jeesuksen kasteesta, jolloin hänestä tuli Ut:n mukaan Jumalan adoptiopoika hengellisen syntymän kautta – hän sai silloin pyhän hengen), niin on vaikea uskoa tärkeintä väitettä siitä, että Jumala olisi herättänyt Jeesuksen kuolleista ja ottanut tämän tykönsä taivaaseen liharuumiissa (siis minne?). Ja kun Paavali sitten kuvaa Jeesuksen ikään kuin henkenä, joka asuu häneen uskovien ihmisten sydämissä, ruumiissa, mielessä ja ajatuksissa, ja on samalla isän Jumalan tykönä taivaassa (paratiisissa), niin kertomukset tuntuvat entistä epäuskottavammilta.
Miksi evankeliumia julistettiin?
Jeesus on ollut todennäköisesti jonkinlainen kansanparantaja ja saarnaaja, mutta ei ole oikeasti tehnyt mitään ihmeita, voimallisia tekoja, parantanut sairaita tai herättänyt kuolleita. Ne väitteet on lisätty hänestä kertoviin elämäkertoihin jäljestäpäin, mutta miksi?
Valheilla haluttiin korottaa häntä ylemmäksi kuin mitä hän oli, ja kuin mikä hänen merkityksensä oli hänen seuraajilleen (opetuslapsille) ja yleensä maailmalle. Jeesus kilpaili suosiossa pakanoiden jumalien ja tarujen sankarien kanssa, ja juutalaisten profeettojen kanssa, joten hänen opetuslapsensa kuvasivat hänet näiden veroisena ja suurempanakin kuin nämä ovat.
Mitä pidemmälle edetään kristinuskon historiassa, niin sitä suurempia valheita on liitetty Jeesuksen elämäkertaan. Samoin alettiin valehdella apostolien tekemistä ihmeistä, jotka myös Paavali mainitsee (tunnusteot, tunnusmerkit, ihmeet ja voimateot). (Room 15:19; 2Kor 12:12) Tämä vähentää hänen uskottavuuttaan (ihmeitä ei ole tapahtunut apostolien ajan jälkeen, joten miksi olisi tapahtunut silloin?), mutta hänen kirjeensä ovat siitä huolimatta hyvin älykkään ja oppineen miehen ajatuksia täynnä.
Miksi Paavali julisti evankeliumia? Mahdollisia syitä on pohdittu ja tässä on muutamia:
- Hän näki Jeesuksen monta vuotta sen jälkeen, kun tämä oli jo kuollut, ja kuuli hänen äänensä.
- Hän näki harhan ja kuuli ääniä, mikä sai hänet pitämään totena opetuslasten väitteet koskien evankeliumin tärkeintä sisältöä Jeesuksesta.
- Hän näki jonkun muun henkilön tai olennon (alien?), joka sanoi olevansa Jeesus ja kuuli hänen äänensä.
- Hän oli mieleltään sairas ja keksi jutut omasta päästään, mutta mukaili niissä Jeesuksen opetuslasten kertomuksia.
- Hän oli taitava valehtelija ja pyrki hyötymään väittämällä evankeliumia todeksi.
On ehkä muitakin syitä, mistä syystä Paavali on saattanut pitää totena evankeliumin tai on julistanut sitä, vaikka ei sitä totena pitänytkään. Kirjeistä saa sellaisen vaikutelman, että hän oli tosissaan, eikä epäillyt evankeliumin sanoman sisältöä. Siihen on muiden tosin vaikea uskoa, koska he eivät näe tunnustekoja ja ihmeitä, eivätkä Jeesusta, niin kuin Paavali ja muut apostolit: tai niin heistä väitetään. Helppoahan se on pitää totena, kun ”näkee” Jumalan voiman ja vaikutuksen yliluonnollisina ihmeinä. Muille järki-ihmisille uskominen on vaikeaa ja tuntuu typerältä: järkevä ihminen varoo, että häntä ei huijattaisi.
Paavali tiesi evankeliumin tärkeimmän sisällön jo ennen kuin kääntyi kristityksi. Hän kertoi vainonneensa Jumalan seurakuntaa ja tunsi varmasti ne asiat, joita Jeesuksen opetuslapset olivat väittäneet tosiksi jo ennen häntä. Kun tämä tieto yhdistetään hänen uskonnolliseen kiihkoonsa (tahtoi vangita eriuskoiset juutalaiset ja hyväksyi heidän tappamisensa), niin on täysin mahdollista, että hän näki harhoja ja kuuli ääniä, jotka eivät ole todellisia, mutta hän piti itse niitä todellisina. Niinpä hän alkoi itsekin uskoa Jeesuksen todistajien sanoja ja löysi niille tukea myös Vanhan testamentin profetioista. Tarkoitushakuisella tulkinnalla voidaan todistaa Raamatun avulla melkein mitä vain.
Ei ole poissuljettu sekään vaihtoehto, että Paavali olisi valehdellut tarkoituksenaan saada hyötyä evankeliumin julistamisesta. Toki hänen kirjeensä sanoma on tätä oletusta vastaan, ja koska seurakunnat tunsivat hänet luultavasti melko hyvin, niin olisi ollut ehkä vaikea salata taloudellisia motiiveja ja omaa todellista taloudellista tilannetta. Mitä ufoihin tulee, niin se teoria on ollut vain harvojen tutkijoiden suosiossa. Ulkoavaruudessa tuskin on niin pitkälle kehittynyttä elämää, että sieltä olisi matkustettu avaruusaluksilla tänne asti ”evankeliumia julistamaan”. 🙂
Jos Paavali valehteli ja käytti uskovia tietoisesti hyväksi saadakseen taloudellista hyötyä tai valtaa, niin hän oli siinä tosi taitava, mutta niin ovat myös nykyajan uskolla-parantajat ja menestysteologit, jotka onnistuvat huijaamaan kuulijoiltaan suuren määrän rahaa ja ovat saavuttaneet arvostetun aseman uskovien yhteisöissä. Viittaukset apostolien tekemiin ihmeisiin ja voimallisiin tekoihin puoltavat tätä näkemystä. Samoin kohtuuttomat vaatimukset muita ihmisiä kohtaan, että näiden tulisi pitää totena evankeliumi tai muuten joutuvat kadotukseen. Uhkailemalla ja pelottelemalla voidaan hallita muita ihmisiä ja hyötyä heistä pyytämällä tai vaatimalla heiltä rahaa. Paavali kertoo suorittaneensa keräyksiä pyhien avustamista varten seurakuntien kautta, mutta mistä me tiedämme, miten ne varat tulivat lopulta käytetyiksi?
Paavalilla oli varmasti korkea asema ja paljon arvovaltaa seurakunnissa, joten jos se oli hänen tavoitteensa, niin siinä hän ainakin onnistui. Mitä itse evankeliumin sanomaan tulee, niin sitä on vaikea pitää totena. Yhtä epäuskottavalta kuulostaa se, että Jumala tuomitsisi kaikkina aikoina eläneet ihmiset herättämällä heidät ylös kuolleista. Sehän edellyttäisi kokonaan uuden ruumiin rakentamista ties mistä aineista ja millä tavalla. Paavali ei uskonut aineettoman hengen tai sielun ikuiseen elämään, koska piti ruumiin ylösnousemusta ja muuttumista kuolemattomaksi välttämättömänä sielun (kokonaisen ihmisen) pelastumisen kannalta. (1Kor 15:12-58)
Olivatko Paavali ja muut apostolit jonkun toisen henkilön huijauksen uhreja? Joku muu henkilö on tietysti voinut esiintyä Paavalille ja muille opetuslapsille Jeesuksena, mutta on kyseenalaista, olisiko huijaus mennyt läpi. Miksi joku olisi valehdellut sen asian, ellei olisi samalla hyötynyt siitä itse taloudellisesti tai saamalla lisää valtaa? On esitetty myös salaliittoteorioita, joiden mukaan Jeesuksen sisäpiiri olisi yhteisellä sopimuksella alkanut levittää valheita Jeesuksen kuolleista heräämisestä. Tällainen käytös on jyrkästi Jeesuksen ja Paavalin saarnaamaa korkeaa moraalia vastaan, mutta olisiko tuo ensimmäinen kerta, jos moraalisaarnaaja itse paljastuu huijariksi?
Paavali ei vaikuta mielisairaalta kirjeissään, joten sitä vaihtoehtoa on vaikea perustella todeksi. Tietysti, jos pitää kaikkia kristittyjä hulluina, niin sitten se selittää myös Paavalin hulluuden. Hullu voi keksiä mitä vain juttuja omasta päästään ja saa niihin usein aiheen muilta ihmisiltä sekä elämänkokemuksesta. On myös tunnettua, että esimerkiksi skitsofreenikot voivat olla hyvin älykkäitä ja käyttäytyä lähes normaalisti harhoistaan huolimattaan. Yksi tunnetuimmista oli John Forbes Nash Jr., joka sai taloustieteen kilpailuteoriasta Nobelin palkinnon vielä vanhoilla päivillään. Järki luisti hyvin ja hän käyttäytyi pitkiä jaksoja sopivalla tavalla harhoista huolimatta. Hän pystyi jopa tieteelliseen työskentelyyn taudin ollessa akuutissa vaiheessa.
Paavalin ansioksi pitää lukea hyvä Vanhan testamentin ja juutalaisten tarujen tuntemus Raamatun ulkopuolelta. Hän oli korkeasti oppinut ja älykäs mies. Hän osasi yhdistää profeettojen ennustukset ja Mooseksen lain monet kohdat taitavasti Jeesukseen kristukseen, niin että sai monia juutalaisia uskomaan evankeliumin, vaikka enemmistö heistä torjui sen ja Jeesuksen. Paavali oli myös taitava kirjeiden sanelija, vaikka hän sanoo, että jotkut seurakunnat eivät pitäneet hänen puheitaan minkään arvoisina, ja hän oli ehkä huonompi saarnaamaan elävälle kuulijakunnalle kuin sanelemaan harkitusti kirjeitä. Itse hän ei kirjoittanut, koska hänellä oli huono näkö; ehkä sen vuoksi, että häntä oli pidelty pahoin juutalaisten ja pakanoiden taholta.
Paavalin kärsimykset ja perimätiedon mukaan myös kuolema evankeliumin tähden puhuvat kieltä, joka saa monet kristityt vakuutetuiksi siitä, että hänen julistamansa evankeliumi on kirjaimellisesti totta. On toki vaikea uskoa, että joku ei peruuttaisi puheitaan edes äärimmäisen väkivallan ja kuolemanuhan edessä, mutta on tästä muitakin esimerkkejä historian saatossa. Sanoman ei tarvitse olla tosi sen vuoksi, että joku on valmis kuolemaan sen puolesta. Ovathan esimerkiksi muslimiterroristit ja soturit olleet valmiit antamaan henkensä profeetan sanoman ja Allahin tähden, mutta kristityt ja muut ihmiset eivät sitä totena pidä, niin kuin ei se totta olekaan. Miksi siis joku ei uskaltaisi kuolla evankeliumin tähden, vaikka se satua olisi?
Paavalin taustaa lyhyesti
Paavali on todellinen historian henkilö. Hän kirjoitti 50-luvulla ja 60-luvun alussa kirjeitä seurakunnille, joiden jäseninä oli Jeesusta Messiaanaan pitäviä uskovia juutalaisia ja pakanuudesta Jumalan tykö kääntyneitä kristittyjä uskovia.
Paavali sanoi vainonneensa Jumalan seurakuntaa ennen kuin kääntyi Jeesuksen kristuksen palvelijaksi. Hän mainitsi Jerusalemin seurakunnasta apostoleja, jotka olivat olleet apostoleja ennen häntä. Oli muitakin uskovia, jotka olivat tunteneet Jeesuksen tämän vielä eläessä, ja he tunsivat Paavalin vähintään hänen kirjeistään.
Jos Paavali valehteli Jeesuksesta ja muista apostoleista, niin miksi seurakunnissa ei puututtu hänen valheisiinsa? Jos puututtiin, niin siitä ei ole mitään todisteita. Sen sijaan on varhaisen kirkon isien todistus siitä, että todistus Jeesuksesta on katkeamaton perinne ja Paavali oli tärkeä linkki välittäessään sanomansa pakanoille näiden apostolina.
Jos kukaan ei olisi pitänyt totena Paavalin sanomaa, niin hän olisi paljastunut, eikä kristinusko olisi luultavasti edennyt kovin pitkälle. Se, että niin monet uskoivat Jumalan herättäneen Jeesuksen kuolleista – ja siitä todistaminen sai heidät perimätiedon mukaan jopa uhraamaan henkensä – puhuu vahvaa kieltä sen puolesta, että he puhuivat totta tai ainakin itse uskoivat sanomaan: Jeesuksen kristuksen evankeliumiin.
Paavali ei hyötynyt taloudellisesti evankeliumista
Paavali oli tunnettu niissä seurakunnissa, joille hän kirjoitti. Paavali ei tuo kirjeissään esille sitä, että olisi pyrkinyt hyötymään seurakunnista taloudellisesti. Hän sen sijaan kerskaa siitä, että ei ole pyytänyt tukea tai käyttänyt hyväksi oikeuttaan saada toimeentulo lahjavaroista, vaan on tehnyt omin käsin työtä ja ansainnut siten elantonsa.
Tämä viittaa siihen, että Paavali ei hyötynyt taloudellisesti evankeliumin työstä. Jos hän olisi valehdellut nämäkin asiat, niin hän olisi jäänyt siitä kiinni, emmekä me tietäisi siitä ehkä mitään, koska sanoma rististä ja ylösnousemuksesta olisi jäänyt marginaalisen pienen ryhmän uskoksi. Nyt Jeesuksen ja Jumalan sanan todistus on kuulunut kaikille kansoille ja Jeesuksen pitäisi sen vuoksi tulla pian takaisin.
Jeesuksen paluu eli toinen tulemus
Jeesuksen olisi pitänyt tulla takaisin pian Jerusalemin temppelin häväistyksen ja kaupungin tuhon jälkeen vuonna 70. Näin on tulkittu evankeliumien sisältämiä profetioita. Paavali kuoli todennäköisesti vuonna 64 tai 65 ennen kuin ne profetiat toteutuivat. Hän näytti uskovan muiden tavoin Jeesuksen pikaiseen paluuseen sen sijaan, että olisi sijoittanut sen kaukaiseen tulevaisuuteen, meidän päiviimme. Onko Jeesus siis väärä profeetta, kun ei tullutkaan perustamaan Israelille ikuista valtakuntaa apostolien vielä eläessä, vaikka niin lupasi? Vai onko tämä väärää tulkintaa ja hän viittasi sittenkin kaukaiseen aikaan, niin kuin kristityt nyt kirjoituksia tulkitsevat?
On helppoa olla jälkiviisas ja selittää kirjoitukset siten, että ne sopivat yhteen tunnetun historian kanssa. Raamatussa on Danielin kirjassa profetioita, jotka on kirjoitettu tieteellisen tutkimuksen mukaan vasta itse tapahtumien jälkeen 160-luvulla eaa. (Dan 10-11) Ne kertovat Aleksanteri Suuren ajoista lähtien Seleukidien ja Egyptin välisistä konflikteista ja taisteluista aina vuoteen 164 asti, jolloin Antiokos IV Epifanes kuoli. Sitä ennen temppeli oli häväisty ja iljetyksen kauhistus pystytetty sinne. Makkabilaiskirjat kertovat tästä kaikesta tarkemmin, mutta Danielin kirjan ”profetiat” täyttyivät Juudas Makkabilaisen johtaman armeijan voittaessa vihollisen.
Danielin kirjan profetiat 9:24-27 eivät sovi mitenkään ajallisesti Jeesuksen syntymään, elämään, kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Sitä on yritetty sijoittaa siihen väen väkisin, mutta siinä ei ole onnistuttu luotettavalla tavalla. Tämän profetian viimeisen vuosiviikon puolikas (3,5 vuotta) on siirretty mielivaltaisesti koskemaan lopun aikaa ja pedon valtakautta maan päällä. (Ilm 13-19) Onko Danielin kirjan 11. luvun lopussa ja 12. luvussa myös profetiat lopun aikoja koskien? (Dan 11:35-12:13) Siellä mainitaan Raamatussa harvinainen ennustus, jonka mukaan kuolleet heräävät eloon ja heidät tuomitaan. Tätä ei ole vielä tapahtunut, joten sen kirjan lopun profetiat odottavat vielä täyttymystään – samoin Israelin Messiaan tulemus. Myös Danielin ennustukset nousevat tänä aikana suureen arvoon. (Dan 12:13)
Juutalaiset eivät tunnusta Jeesusta Messiaakseen ja kuninkaakseen. He pitävät häntä vääränä profeettana. Tanakhissa on vain muutamia profetioita, jotka on yhdistetty asiayhteydestä irrotetulla tavalla Jeesuksen kärsimykseen, ristiinnaulitsemiseen, kuolemaan ja kuolleista heräämiseen. Näistä vain Jesajan kirjan 53. kirjan profetia on vaikea selittää muuten kuin sellaisen henkilön kuolemaan, jonka elämän uhraus poistaa vanhan liiton synti- ja sovitusuhrit ja alkaa uuden liiton aikakauden, josta puhuvat myös muut profeetat: Hesekiel ja Jeremia. Myös Malakian kirjassa on ennustuksia Messiaasta ja häntä ennen tulevasta ”Eliaasta”. (Mal 3-4) Evankeliumien mukaan Johannes Kastaja oli Elias (toimi samassa pyhässä hengessä kuin Elias) ja Jeesus on se Messias, jota Israel vieläkin odottaa. On profetioita, jotka sopivat hyvin myös ristin tapahtumiin: Psa 22 ja 69 ja Sak 12:10.
Hengellinen Jumalan valtakunta
Jeesuksen opetuslapset odottivat Jeesuksen näkyvää takaisinpaluuta kuninkaana ja herrana omana elinaikanaan. Vaikka monet kristityt kiistävät tämän asian, niin on Uuden testamentin kirjoituksissa selviä viitteitä tähän. (Matt 10:23; 24:9-31; 1Kor 15:15-52; 1Tess 4:15-17) Koska Jeesus ei tullutkaan takaisin näkyvällä tavalla – niin että kaikki ihmiset kaikista kansoista näkevät hänet – ovat kristityt lisänneet profetioita selittäviä tekstejä, joissa siirretään näkyvä tulemus myöhempään aikaan, jopa kahden tuhannen vuoden päähän eli meidän aikaamme. (2Tess 2; 2Piet 3) Nämä on sitten valittu mukaan Raamatun kaanoniin, koska ilman niitä lukijat voisivat helposti osoittaa Jeesuksen vääräksi profeetaksi, kun hän ei tullutkaan sen sukupolven eläessä, jonka aikana hän paluustaan ennusti, eikä edes opetuslapsista vanhimman elinaikana. (Joh 21 on lisätty apostoli Johanneksen kuoleman jälkeen selittämään sitä, miksi Jeesus ei tullut takaisin näkyvällä tavalla tämän vielä eläessä).
Toinen tapa selittää kiusallinen asia, on sanoa Jeesuksen ennustuksen toteutuneen pyhän hengen vuodatuksen kautta jo ensimmäisenä helluntaina Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeen. (Apt 2) On sanottu, että Jeesus tuli Pyhässä Hengessä takaisin opetuslasten ruumiiseen ja sydämeen (ajatuksiin ja mieleen), niin että hän asuu nyt seuraajissaan henkenä, jota nämä herranaan ja kuninkaanaan palvelevat. ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”, niin kuin Jeesus erään kerran yhden käännöstavan mukaan sanoi (kuulijoina oli fariseuksia ja opetuslapsia, joten kenelle herra nämä sanat oikein osoitti?). Tällä tavalla selitettynä on mahdollista uskoa Jeesuksen ennustusten täyttyvän kahdessa vaiheessa: ensin on vuodatettu pyhä henki opetuslapsiin ja sitten kahdentuhannen vuoden kuluttua Jeesus palaa näkyvällä takaisin, ja ottaa vallan maan päällä sen jumalattomalta hallitukselta.
”Jumalan valtakunta” (hengellinen) on tässä tulkinnassa eri kuin se, josta profeetat ennustivat, ja jota Israel odotti ”Israelin kuningaskunnaksi”. He odottivat kansan vapahtajaa vihollisen (Rooma) käsistä ja maanpäällistä kuninkuutta. Kun Jeesus seisoi Pilatus Pontiuksen kuultavana, sanoi hän, että ”minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta”, ja osoitti siten ”uuden liiton Jumalan valtakunnan” olevan laadultaan hengellinen, ei maanpäällinen valtakunta. Tämä lainaus on Johanneksen evankeliumista. Siinä on paljon sellaisia kohtia, jotka sopivat edellä esitettyyn oletukseen myöhemmistä lisäyksistä, koska Jeesus ei tullutkaan takaisin näkyvällä tavalla niin kuin opetuslapset uskoivat. Pyhä henki on esitetty Johanneksen evankeliumissa ”toisena puolustajana”, joka on Kristuksen kaltainen ja jopa sama persoona kuin Jeesus itse (Minä en jätä teitä yksin; minä tulen teidän luoksenne. Joh 14:18)
Tämän lisäksi on profetoitu ”tulevasta maailmasta”, jolloin Jeesus hallitsee yhdessä valittujen ja pyhien kanssa jäljelle jääneitä ihmisiä maan päällä, Jerusalemista käsin. Jotkut pitävät tätäkin hengellisenä kuvana, niin että hallinto on yläilmoissa pilvissä ja taivaalla, sen sijaan, että pyhien seurakunta olisi laskeutunut alas maan päälle. Joka tapauksessa, kun seurakunta laskeutuu alas taivaasta, niin se saa vallan maan päällä yhdessä Jeesuksen kanssa ja tuomitsee ihmisiä hänen apunaan. (1Kor 6:3; Ilm 3:21; 20:4; 22:1-5)
Jumalan valtakunnalla tarkoitetaan Jeesuksen kristuksen kuninkuutta. Se valtakunta on Jeesukseen uskovan ihmisen sisällä: hänen sydämessään, mielessään ja ajatuksissaan. Jokainen uuden liiton Jumalan lapsi tuntee Herran, koska hän asuu henkenä heidän sydämissään. Tämä sisäinen todistus Jumalan pojasta on tärkeä uskovalle: jos se puuttuu, niin usko Jeesukseen ja hänen kauttaan isään Jumalaan ei ole kovin vahva.
Jeesus kristus, Nasaretilainen, saa olla häntä seuraavan (Jumalan lapsen) kuningas jo nyt, tämän elämän aikana. Valittu ja pyhä noudattaa Jeesuksen sanoja, käskyjä ja elämän ohjeita pyhän hengen voimassa. Uudestisyntynyt kristitty tunnustaa Jeesuksen suullaan Kristukseksi ja Herraksi; sitä vahvempi todistus on ”elämä” tekoineen ja valintoineen. Valitun ja pyhän arvomaailma on erilainen kuin tämän maailman himojen mukaan elävillä ihmisillä. Armo kasvattaa siveyteen, jumalisuuteen ja vanhurskauteen…
Uskovan kristityn erottaa muista myös ruumiin ylösnousemuksen toivo (kuolleiden ylösnousemuksen toivo) ja Herran Jeesuksen paluun odotus. Sellainen pitää kirjaimellisesti totena seurakunnan ylösoton (tempauksen) ja muut profetiat tulevaan maailmaan liittyen Raamatun kirjoituksissa. (1Tess 4:13-17; 1Kor 15:34-58, jne.) Tätä ennen pitää ilmestyä ”synnin ihminen” (laittomuuden ihminen), joka tekee ihmeitä ja saa ihmiset kumartamaan häntä jumalanaan. (2Tess 2) Valitut ja pyhät eivät usko valhetta, koska rakastavat totuutta; pyhien yhteydessä on silti niitä, jotka Jumalan lähettämä väkevä eksytys on saanut uskomaan valheen (”Jeesus on Jumala”).
Ristin hullutus
Sana rististä on Paavalin mukaan hullutus (typeryyttä). Se ei avaudu ”luonnollisen ihmisen” ymmärrykselle. Pitäisi siis olla uskossa Jeesukseen ja uudestisyntynyt Jumalan lapsi, jotta sen sanan voisi ymmärtää ja käsittää sen hienot ”salaisuudet”, jotka on nyt julki tuotu Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen kautta. Paavali avasi muiden apostolien kanssa ensin juutalaisten valittujen ja pyhien ymmärryksen käsittämään kirjoitukset, mitä kaikkea niissä on jo edeltä Jeesuksesta kerrottu.
Sitten hän kääntyi pakanoiden puoleen ja valitut heistä uskoivat, niin että ”mekin” uskomme katkeamattoman todistajien ketjun kautta saman evankeliumin, jota Paavali pakanoiden apostolina opetti, ja sanoi saaneensa sen suoraan herralta Jeesukselta kristukselta, eikä ollut siten riippuvainen muiden apostolien sanoista. He julistivat silti ensin toisiaan tuntematta samaa evankeliumia ja tekivät vasta myöhemmin työtä yhdessä, mistä Jerusalemin ja Juudean seurakunnat iloitsivat suuresti. Entisestä seurakunnan vainoojasta oli tullut evankeliumin työntekijä ja arvostettu apostoli.
Sana rististä kuulostaa kieltämättä typerältä. Miten yhden ihmisen kärsimys ja kuolema voisi sovittaa kaikkien ihmisten tai edes valittujen ja pyhien synnit Jumalan kanssa? Miksi Jumala olisi suunnitellut tällaisen pelastussuunnitelman jo ennen kuin loi tämän maailman? Mitä järkeä siinä on? Silti se on Paavalin mukaan Jumalan viisaus ja siinä on myös voima, joka voi muuttaa siihen uskovan ihmisen ja pelastaa hänet tämän maailman himoilta tulevaan Jumalan pojan iankaikkiseen valtakuntaan: ikuiseen elämään, jossa ei ole kuolemaa, kärsimystä, eikä mitään pahaa. Toki tuollainen tarjous ja ilmainen lahja monille kelpaa, mikä selittänee kristinuskon suosiota osaltaan, mutta ei silti tyydytä järkevän ihmisen mieltä, kun tämä ei ymmärrä evankeliumin salaisuutta.
Onko evankeliumi vain osa mysteeriuskontoa? Jatkoa Babylonin mysteeriuskonnoille? Vai onko suuri Babylon ja portto ainoastaan alkuperäisen evankeliumin ja Jumalan sanan väärentäneen katolisen kirkon kielikuva? Näin valitut ja pyhät ovat sitä profetiaa selittäneet jo useiden vuosisatojen ajan. (Ilm 17-18) Se selitys käy järkeen ja vaikuttaa uskottavalta. Se kuulostaa hyvältä ja on totuuden tuntoinen. Tämä on kriteeri sille, mikä sana ja sanoma voi olla Jumalalta saatua. Jos selitys tai sanoma kuulostaa pahalta eikä ole totuuden tuntoinen – ei kuulosta tai vaikuta totuudelliselta – niin se tuskin on Jumalalta saatua. Näin me voimme erottaa sen, mikä on Jumalasta ja mikä on jostakin muusta lähteestä.
Tätä samaa tutkimista ja koettelua tulee soveltaa myös Raamatun kirjoituksiin, sillä eivät ne kaikki ole kirjaimellisesti totta. Sen jokainen rehellinen Raamattua tunteva tutkija ja opettaja joutuu tunnustamaan. Vain opetuksesta osattomat hyväuskoiset ihmiset pitävät kirjaimellisesti totena epätosia taruja, myyttejä ja legendoja, jotka on voitu osoittaa epätosiksi. Raamatun historiallisessa kerronnassa on tämän lisäksi virheitä, liioittelua ja suoranaisia valheita. Osa näistä liittyy Jeesuksen toimintaan, joten voidaanko hänen nimiinsä pantuihin kaikkiin sanoihinkaan luottaa?
Sokea luottaminen toisen sanoihin ja pyhiksi sanottuihin kirjoituksiin ei ole järkevää. Se on vastoin sitä, mihin Jumalan henki valittuja ja pyhiä johtaa. Jumala tahtoo, että me tutkimme ja koettelemme kaiken. Tärkeintä on koetella ne sanat ja sanomat, joita väitetään Jumalalta saaduiksi, olivatpa ne sitten Raamatussa tai sen ulkopuolella. Jos jokin sana tai opetus ei kestä koettelua, niin se ei ole Jumalasta. Se tulee hylätä eikä sitä ole lupa sanoa Jumalan sanaksi.
Raamatun tieteellinen tutkimus ja ihan maalaisjärkikin ovat paljastaneet Johanneksen evankeliumin sanoman hyvin pitkälti totuudenvastaiseksi. Se ei voi siten olla Jeesuksen apostolin sanelemaa kuin korkeintaan osittain, jos on ollenkaan, sikäli kuin tämä apostoli ei itse tietoisesti valehdellut. Se sopisi tietysti epäuskoisen ihmisen pyrkimyksiin, että itse apostolikin paljastuisi valheen kertojaksi, mutta tuskinpa sitä voidaan koskaan todistaa, että näin olisi tapahtunut.
On todennäköisempää, että Johanneksen evankeliumi on jonkun hänen seuraajansa tai oppilaansa kirjoittama väärennös alkuperäisestä Jeesuksen kristuksen evankeliumista, joka löytyy Markuksen evankeliumista. Huomaamme myös Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien sisältävän joitakin myöhempiä lisäyksiä ja katolisten isien sinne ujuttamia valheita. Molempien evankeliumien kaksi ensimmäistä lukua ovat joko osittain tai kokonaan myöhempää lisäystä ja niiden sanoma on epätosi.
Jeesus ei syntynyt neitsyestä. Raamattu ei tunne neitseestä syntymisen opetusta muualla kuin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien alussa. Sillä dogmilla ei ollut pelastuksen kannalta mitään merkitystä Uuden testamentin kirjeiden ja Apostolien tekojen kirjoittajalle, koska sitä ei mainita niissä kertaakaan. Kertomukset neitseellisestä syntymästä on lisätty evankeliumien alkuun, koska pakanat oli helpompaa saada uskomaan yliluonnolliseen jumal-olentoon kuin tavalliseen ihmiseen, rakentajan poikaan, jollainen Jeesus synoptisten evankeliumien mukaan pelkästään oli – tosin vanhurskas mies, jonka sanottiin tehneen paljon ihmeitä, parantaneen sairaita ja herättäneen kuolleita.
Nämäkin kertomukset ovat epätosia; ne on keksitty lisäämään evankeliumin uskottavuutta, joten mihin tässä voisi enää uskoa? Paavalikin kirjoitti apostolien tekemistä ihmeistä ja voimallisista teoista, joten oliko myös hän valehtelija ja mukana Jeesuksen sisäpiirin tuntemassa salaliitossa? (Room 15:19; 2Kor 12:12)
Jos kyseessä on apostolien ja Jeesuksen opetuslasten tuntema salaliitto – valheet ja petos – niin mitä sillä saavutettiin? Apostolien tekojen toisessa ja viidennessä luvussa sanotaan Jerusalemin seurakunnan jäsenten myyneen omaisuuttaan ja tuoneen sillä tavalla saadut rahat apostolien jalkojen juureen, minkä jälkeen nämä jakoivat ne tarvitseville. Kun Ananas ja Safira kätkivät osan pellon myynnistä saamistaan rahoista itseään varten, löi Jumala heidät kuoliaaksi, mikä sai muut pelästymään ja antamaan kunnian Jumalalle – ei vain tämän takia vaan siksi, että monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kätten kautta. Uskotko tämän? Ei kuulosta todelta eikä tunnu edes hyvältä, joten hylkäämme tämän ilmoituksen ja pidämme sitä epätotena. Se ei ole Jumalan sanaa: se ei ole totta.
Kuinka paljon Raamatussa onkaan epätosia kertomuksia, virheitä, liioittelua ja suoranaisia valheita. Jeesus ei varmastikaan kertonut edeltä Pietarille, että tämä saisi ongella kalan, jonka suussa on kolikko, ja niin hän voisi maksaa opetuslasten temppeliveron sillä rahalla. Tämä ja monet muut uskomattomalta kuulostavat kertomukset Raamatussa ovat epätosia: ne kuulostavat totuuden vastaisilta ja tuntuvat kaikkea muulta kuin hyvältä, joten ne eivät ole totta.
Mikä sitten on totta? Herättikö Jumala Jeesuksen kuolleista? Jos herätti, niin mitä tapahtui Jeesuksen ruumiille? Menikö Jeesus ruumiillisena olentona Jumalan tykö taivaaseen? Jos meni, niin missä se taivas sijaitsee? Näkyvän avaruuden ulkopuolella vai universumin jossakin galaksissa, kenties Linnunradassa? Onko mahdollista, että Jeesus tuli otettua omiensa tykö, eli että hän on avaruudesta tullut alien, ufomies? Jos on, niin olivatko myös Hesekielin kirjan enkelit ufoja, avaruusaluksia? Siltä ne kuulostavat ja tämä on parempi selitys kuin se, että ne olisivat olleet Jumalan lähettämiä enkeleitä, jotka lensivät siivillään ilmakehässä ja avaruudessa, joka on painoton tila, eikä siivistä ole siellä mitään hyötyä. Siivet eivät kannattaisi raskasta olentoa edes ilmakehässä, näkyvällä taivaalla.
Jos Jeesus nousi avaruusalukseen, niin hänet on voitu nostaa ylös maasta jonkin teknisesti kehittyneen koneen avulla. Jeesus ei tarvinnut siipiä noustessaan ylös ja kadottua pilven taakse. Jos hän nousi ylös, niin silloin hänet on otettu ylös ihmisiä kehittyneemmän biologisen lajin avaruusalukseen. Jos nämä ovat keksineet tavan herättää kuolleita tai lisätä elinaikaa hyvin paljon, niin Jeesus voi olla edelleen elossa ja palata takaisin pilvissä, niin kuin on kirjoitettu. Evankeliumi avautuisi tällä tavalla von Dänikenia mukaillen ymmärrykselle. On kuitenkin syytä kysyä, miksi muukalaiset olisivat tulleet avaruudesta kertomaan Raamatun taruja ja julistamaan evankeliumia?
Sovituksen järjettömyys ja järki
Raamatun mukaan Vanhan testamentin aikana eläneiden ei tarvinnut uskoa evankeliumia voidakseen pelastua ikuiseen elämään. Osa kirjoituksista puhuu kuolleiden ylösnousemuksesta, joka on fariseusten, Jeesuksen ja Paavalin opetusten mukaan iankaikkisen elämän toivo. Jos kuolleet eivät heräisi ylös, niin poisnukkuneet pyhät olisivat kadotetut (tuhoutuneet, hävinneet jäljettömiin). (1Kor 15:18) Uusi testamentti kuvaa iankaikkisen elämän toivoa ylösnousemuksen kautta. Ilman sitä ei ihminen voisi elää ikuisesti. Tuonela (hauta), kuolema (muualle kuin hautaan päätyneet ruumiit) ja meri (veteen hukkuneet) antavat kuolleensa ja he nousevat ylös vanhurskaan Jeesuksen eteen tuomittavaksi oikeudenmukaisella tuomiolla.
On myös pakanoita, jotka voivat Paavalin mukaan pelastua ikuiseen elämään, vaikka he eivät ole kuulleet mitään pyhistä kirjoituksista, Mooseksen laista tai evankeliumista. Näiden ei ole tarvinnut pitää totena evankeliumin sanomaa voidakseen pelastua. Ikuiseen elämään on riittänyt se, että he ovat tehneet hyvää ja karttaneet pahaa sisäisen oikeudentajun mukaan. Näin he todistavat noudattaneensa Jumalan antamaa rakkauden käskyä, eikä muuta tarvita ikuisen elämän saavuttamiseen. Sanaa sovituksesta ja ristin hullutusta ei tarvitse pitää totena, jotta voisi pelastua.
Evankeliumien mukaan apostolit eivät uskoneet evankeliumia ja he pelastuivat silti. Ensimmäiset Jeesuksen kuolleista heräämisen jälkeen tavanneet henkilöt olivat naisia. Kun he veivät tästä todistuksen apostoleille, niin nämä eivät uskoneet heidän sanaansa. He pitivät totena väitteet Jeesuksen kuolleista heräämisestä vasta sen jälkeen, kun näkivät hänet omin silmin ja saivat kosketella hänen haavaista ruumistaan. Niinpä heiltä ei edellytetty uskoa evankeliumiin sielun pelastumisen ehtona. He vaativat silti muita pitämään totena evankeliumin, jotta nämä voisivat pelastua. Onko tämä reilua? Ei ole. Se ei ole siis totta eikä Jumalalta saatua sanaa, ellei Jumala itse ole suuri valehtelija ja murhamies alusta asti. Eikö sellainen Raamatun jumala juuri ole?
Kuka sääti yhden ihmisen synnistä rangaistukseksi kuoleman kaikille hänen jälkeläisilleen? Kuka langetti kiroukset kaikille Aatamin jälkeläisille, vaikka nämä eivät ole mitään pahaa tehneet ennen kuin syntyvät tähän maailmaan ja kasvavat riittävän isoksi voidakseen erottaa hyvän ja pahan, mikä tekee mahdolliseksi tottelemattomuuden ja ”synnin”. Kuka on syypää viattomien kärsimykseen ja kuolemaan? Kuka on tehnyt maailman, jossa on vaarallista elää? Ihmiset kärsivät perinnöllisistä sairauksista, taudinaiheuttajista, myrkyistä, pedoista, onnettomuuksista, luonnonilmiöistä, jne.
Kaikkeen tähän voisi vain Jumala vaikuttaa ehkäisevästi, mutta nyt Raamatun mukaan hän itse vaikuttaa kaiken tuon pahan. Eikö Raamatun jumala ole siten pahempi kuin saatana, hänen esikoispoikansa? Ei saatana säätänyt rangaistukseksi kuolemaa yhden ihmisen tekemästä synnistä. Hän ei rankaise syyttömiä, mutta Jumala rankaisee. Saatana ei langettanut kirouksia koko ihmiskunnan ylle yhden tekemän synnin vuoksi. Saatana ei ole luonut ihmisille vahingollisia eliöitä ja maailmaa, joka aiheuttaa kärsimystä ja kuolemaa. Jumala sen kaiken on tehnyt.
Tämän maailman luonut jumala on paha, jos hän on olemassa, ja etenkin, jos hän on Raamatun jumala. Vai oletko sitä mieltä, että on oikein rangaista syyttömiä toisen tekemästä synnistä? Ja mikä oli se alkuperäinen ensimmäinen synti? ”Älä syö hyvän- ja pahantiedon puusta!” oli Jumala myytin mukaan sanonut miehelle ja kieltänyt häntä siitä syömästä, sillä ”sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, olet sinä kuolemalla kuoleva.” Ihmisestä tuli tämän perusteella kuolevainen olento Aatamin tekemän synnin vuoksi. Maasta hänet on myytin mukaan tehty ja maaksi pitää hänen jälleen muuttuman. Ja miksi? Siksi, että yksi teki syntiä ja siitä rangaistaan sitten kaikkia hänen jälkeläisiään. Ei anneta mitään muuta mahdollisuutta. Tämä ei ole reilua, eikä oikeudenmukaista, niin kuin eivät monet muutkaan asiat Raamatun lehdillä.
Raamatun kirjoitukset ovat ihmisten kirjoittamat. Ne ovat ihmisten sanaa ja ihmisten käskyjä. Tämä pätee aivan erityisen hyvin Mooseksen lain huonoihin käskyihin, jotka käskevät tappamaan ihmisen mitä typerimmistä syistä. Tappaisitko miehen, jos hän keräisi puita sapattina? Tai naisen, joka tekee kotiaskareita? Tai surmaisitko oman poikasi, jos hän on irstailija ja juomari. Tappaisitko veljesi, ystävän tai sukulaisen, jos hän palvelee epäjumalia? Entä oman puolison, lapsen tai vanhemman?
Jos noudattaisit Mooseksen lain huonoja käskyjä, niin sinun pitäisi tappaa. Ne ovat vääristyneen oikeustajun omistaneen ihmisen kirjoittamia käskyjä. Monet Jumalan teot ja sanat Raamatussa ovat yhtä huonoja moraalin kannalta. Nykyiset lainsäätäjät ovat paljon korkeampia moraaliltaan ja ihmisten oikeustaju on parempi kuin Raamatun kirjoittajilla. Raamattu ei ole tältä osin Jumalan sanaa, ellei Jumala ole sitten paha, ja sellainen tämän maailman jumala on, jos hän on luonut sen.
Mitä tähän sanoisi? Aika ja tila loppuisivat kesken, jos kirjoittaisin kaikesta siitä mielettömyydestä ja vääryydestä, jota Raamatun jumala ja ns. pyhät kirjoitukset Raamatussa edustavat. On silti sanottava jotakin syntien sovituksesta. Vaikka se on järjetön opetus siinä mielessä, että sitä ei tarvitse henkilökohtaisesti pitää totena voidakseen pelastua, niin on siinä kuitenkin sen verran järkeä, että se täyttää vanhan liiton ja Tanakhin esikuvat Kristuksesta, jonka uhri poistaa vanhan liiton uhrit, pappeuden ja temppelin. Uusi liitto on korvannut vanhan ja vapauttanut Jeesukseen uskovat uhraamasta ja palvelemasta Jumalaa vanhan liiton käskyjen mukaan. Kun ne vanhentuneet ja kumotut käskyt ymmärretään esikuvana uuden liiton järjestyksestä ja Jeesuksen ruumiin sekä veren uhrista, niin ne ovat järkeviä ja valaisevat mielen.
On virkistävää tuntea nämä ”salaisuudet” ja pitää jopa totena pyhät kirjoitukset, kun ne tulkitaan pelkästään kuvaannollisesti: ne ovat esikuvia tulevasta hyvästä, Kristuksesta, ja uuden liiton järjestyksestä. Tämän vuoksi niitä ei ole ollut koskaan tarkoitus edes kirjaimellisesti totella, eivätkä israelilaiset niitä kovin usein ole historian tai edes Raamatun mukaan siten totelleetkaan. On silti kertomuksia myös Tanakhissa, joiden mukaan olisi tehty hirveitä tekoja kirjaimellisen lain tulkinnan mukaan. Sitä ei voida hyväksyä, jos hyviä ihmisiä ollaan. Pahat ihmiset tekevät kaikenlaista pahaa, mutta kuka sellainen tunnustaisi olevansa?
Ajatus sovituksen taustalla on siinä, että rikos vaatii aina rangaistuksen. Ellei rikollista itseään tuomita, on jonkun muun kärsittävä tuomio hänen puolestaan. Muuten rikos jäisi rankaisematta. Jos olisi olemassa oikeudenmukainen ja oikeamielinen tuomari, niin hän rankaisisi ihmisiä pahoista teoista sopivalla tavalla suhteutettuna heidän tekemänsä pahuuden määrään ja kestoon. Jos ajatellaan siten, että ihmiset eivät kuolisi koskaan vaan eläisivät ikuisesti, niin pahan määrä kasvaisi maailmassa loputtomasti, mikä tekisi pallostamme maanpäällisen helvetin. Kuka tahtoisi elää sellaisessa ympäristössä pahojen ihmisten kanssa?
On siis Jumalan hyvyyttä ja armoa, että hän on säätänyt ihmisille rangaistuksena kuoleman. Muuten ihmiset eläisivät ikuisesti ja kärsisivät loputtomasti. Nyt kun kuolema päättää inhimillisen kärsimyksen, on se vapautus ja hyvä osa, jos joku ei tahdo elää ikuisesti hyvää tekemällä ja pahaa karttamalla. Uudessa maassa ja taivaassa ei tehdä lainkaan pahaa, vaan tehdään ainoastaan hyvää absoluuttisen hyvän ja täydellisen rakkauden käskyn mukaan, miten sitä nyt sitten oikein on tulkita ja ymmärtää pyhän hengen johdossa. Jos vahingoitat toista ihmistä tai itseä oikeudettomasti, niin teet pahaa. Muita olentoja ei niitäkään saa vahingoittaa ja aiheuttaa kärsimystä yli sen, mikä kohtuus on. Eläimet on annettu meille ravinnoksi, joten niiden tappaminen ja syöminen on ihan ok. Sellaiseksi me olemme syntyneet: pedoiksi ja kaikkiruokaisiksi.
Jos tulevassa maassa ei tapeta enää eläimiä ja niitä on siellä – niin kuin kirjoitukset antavat ymmärtää ainakin tuhat vuotta kestävästä Kristuksen valtakaudesta – niin ne syövät rehua niin kuin raavas, vaikka olisivat nyt vielä petoeläimiä. Tuskinpa näin tulee käymään ja jos nuo ovat Jumalan antamia profetioita, niin ne on tarkoitus tulkita vain kuvaannollisesti. Samoin vuoret eivät ole aina kivisiä lumihuippuisia korkeita paikkoja maan päällä, vaan ne voivat kuvata kuninkaita tai ihmisiä yleensä. Ne voidaan korottaa tai hajottaa maahan, mikä on oleva ihmisten osa oikeamielisen ja oikeudenmukaisen tuomion mukaan, jos Raamattu on tältä osin totuudellista Jumalan sanaa. Ei kirjaimen mukaan vaan hengen opettamalla tavalla. Raamatun kuvaannollista puhetta ei pidä tulkita kirjaimellisesti vaan ainoastaan hengellisesti. Kuka tähän kykenee? Minäkö?
Jeesus oli ihminen samoin kuin me: ei mitään muuta. Hän teki hyvää ja pahaa, mutta oli kirjoitusten perusteella perusluonteeltaan hyvä ihminen. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esiin hyvää ja paha tuo esiin pahaa. Näin on jokaisen ihmisen laita, tunsipa sitten Raamatun kirjoituksia tai ei. Ristin sanoman mukaan syntiemme sovitus on Jeesuksen ruumiin ja veren uhrin kautta tarjolla jokaiselle, jonka Jumala katsoo arvolliseksi iankaikkiseen elämään. Jeesus kärsi kuoleman, joka ei voinut häntä pitää, ja Jumala herätti hänet kuolleista, koska hän luotti Jumalan antamaan lupaukseen tässä asiassa. Hän näki kirjoituksista ennustukset koskien häntä itseään ja alistui niin kuin uhrilammas teurastettavaksi. Tässä on mielenkiintoista se, että synti- ja vikauhri eivät olleet vain lampaita, vaan myös kauris ja sonni (nautakarjasta). Silti uhrilammas toi sovituksen vai toiko? Jeesus on kaikkien esikuvallisten uhrien täyttymys, joten siinä mielessä hänen uhrinsa riitti eikä sitä tarvitse uusia.
No jos Jeesuksen uhri toi sovituksen, niin hyvät ihmiset ovat siitä osallisia ja saavat lahjana vanhurskautuksen Kristuksen Jeesuksen kuolleista herättämisen kautta. Näin Paavali asian ilmaisee eikä hän ollut tyhmä ja oppimaton mies. Hän tunsi vanhan liiton kirjoituksen paremmin kuin monet aikalaisensa ja osasi tulkita ne hengellisesti siten, että härkien pitää antaa syödä sadon viljaa samalla, kun ne tekevät työtä pellolla ikeen alaisena. Tämä on hengellistä puhetta ja kertoo jo edeltä, että evankeliumin työntekijän tulee saada palkka tekemästään työstä eikä hänen tarvitse tehdä maallista työtä, ellei se ole varojen puutteen vuoksi välttämätöntä. Minä en ole tätä oikeutta koskaan käyttänyt vaan olen aina työtä tehnyt ja maksanut varoistani kykyjeni ja tahtoni mukaan seurakunnan yhteisiä kuluja, ja osallistunut muiden ihmisten auttamiseen, laupeuden työhön. Se on Jumalan tahto pyhissä kirjoituksissa, mutta olisi myös oikein lopettaa ansiotyön tekeminen ja palvella yksin herraa, jolloin lauma olisi velvollinen elättämään minut. Korkeita ei silloin voi tavoitella, sillä uhrilahjat ovat pienet piskuisen lauman tarpeita ajatellen.
Kaikille ihmisille on määrätty, että heidän on kerran kuoltava ja sen jälkeen tulee tuomio. Jeesuksen uhri ei poistanut ruumiillisen kuoleman välttämättömyyttä. Siltä varjeltuvat vain ne, jotka ovat elossa Kristuksen tulemuksessa. Paavalin mukaan ”me muutumme” silmänräpäyksessä. Katoavainen puetaan katoamattomaan ja kuolevainen kuolemattomaan: uusi hengellinen ja taivaallinen ruumis ei enää koskaan kuole. Niin me saamme elää aina onnellisina yhdessä Jeesuksen kristuksen kanssa ja tunnustaa Jumalan kunniaksi, että hän on meidän kaikkien herra ja jopa niiden, jotka häntä nyt eivät suostu kumartamaan ja palvelemaan. On silti toteltava arvossa ylempää ja oltava hänelle alamainen. Sellainen herra Jeesus kristus pyhien kirjoitusten mukaan on. On oikein palvella kuningasta ja olla alamainen kaikelle esivallalle maan päällä, joten eikö vielä enemmän tulevassa maailmassa ole oikein palvella ja olla alamainen herralle, jonka Jumala on valinnut ikuiseksi kuninkaaksi omalle kansalleen?
Sovituksen idea ei ole poistaa ruumiin kuolemaa vaan tuoda ikuinen elämä. Onko tässä mitään järkeä? Ei voi sanoa, ei voi ymmärtää. Jeesuksen kuolema ja uhri on lunnaat: hän maksoi puolestamme sen, mitä olemme velkaa Jumalalle. Itse me emme voi lunnaita maksaa. Oma kuolema ei riitä maksuksi edes oman elämän pelastamiseksi. Tarvitaan parempi uhri: synnitön ja viaton Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Vain tahraton uhri voi poistaa synnin ja pestä meidät puhtaaksi verellään. Näin on veri vuodatettu syntien anteeksisaamisen tähden. Jos ei verta olisi vuodatettu, ei Jumala voisi päästää syyllisiä vapaaksi ja antaa heidän elää. Kun elämä ikuisesti ei onnistu kuoleman ruumiissa, täytyy saada uusi ruumis, joka ei kuole koskaan eikä katoa: se ei muutu maaksi ja häviä jäljettömiin. Onko nyt sitten niin, että uutta ruumista ei kukaan saisi, ellei Jeesus olisi uhrannut itseään ja sovittanut syntejämme ristillä?
Näin Paavali asian ilmaisee, mutta onko hänen sanomansa hyvältä kuulostava ja totuuden tuntoinen? Jumalahan voi tehdä ihmisille ruumiit miten ja milloin tahtoo. Tarvitseeko hän uhrikaritsaa, jotta voi pukea valitut ja pyhät ikuisesti elävällä ruumiilla? Tuskinpa vain. Onko sovituksen sana siis epätosi? Siltä vaikuttaa, mutta väliäkö tuolla, jos Jumala tekee uuden ruumiin niille, jotka elävät ikuisesti onnellisina tai edes sen tuhat vuotta, josta Raamattu myös puhuu. Ja jos eivät elä, niin mitä sitten? Kuka tahtoo muutenkaan elää ikuisesti? Kuolema on parempi vaihtoehto joidenkin mielestä, enkä itsekään ole hirveän innostunut toivosta, jota Raamatun kirjoitukset tarjoavat. Jos ne kertovat totuuden tulevasta, niin sillehän ei kukaan voi mitään. Minä en pelkää tulevaa tuomiota, enkä kaipaa ikuista elämää. Jos tuomio on, niin se johtaa vain olemisen lakkaamiseen lyhyen aikaa kestävän kärsimyksen jälkeen. Jos elämä on, niin tuskinpa olen sen arvoinen.
Joka tapauksessa ne ihmiset, jotka elävät Raamatun mukaan ikuisesti, eivät ole enää se sama ihminen, joka eli täällä maan päällä. Seniili muistisairas vanhus ei herää samanlaisena vaan on muuttunut nuoreksi ja terveeksi ihmiseksi. Hän on siten kadottanut muististaan elämänsä viimeiset vuodet osittain pysyvästi ja on ajatuksiltaan, tahdoltaan, mieleltään, tunteiltaan ja luonteeltaan erilainen persoona kuin oli elämänsä lopussa. Jos sikiöt, vauvat ja pienet lapset heräävät kuolleista, niin ovatko he edelleen samanlaisia keskenkasvuisia? Näin eivät kai ketkään usko, mutta silloinhan he eivät ole se yksi ja sama ihminen, joka he olivat ennen ruumiin ylösnousemusta! Heidän persoonansa olisi kehittynyt toisenlaiseksi heidän kokematta tämän elämän aikana jalostumista hyväksi ihmiseksi: he eivät olisi pyhittyneet. Joutuisivatko he siten vielä ylösnousemuksen jälkeen koeteltavaksi ja kenties alttiiksi synnille, jotta karaistuisivat ja tulisivat samanlaisiksi kuin ne vanhemmat valitut, jotka ovat käyneet läpi puhdistavan tulen osittain jo tämän elämän aikana?
Onko kuoleman jälkeen edessä vielä tulen puhdistus myös valituille? Näin Paavali sanoo, ellei joku ole sitten kasvanut täyteen mittaan Kristuksen kaltaiseksi jo tämän elämän aikana. Jos kuolleet siis heräävät, niin jotakin tuollaista pyhityksen tulta olisi vielä odotettavissa. Nuhteet ja kasvattava kuritus (rangaistus) jalostavat ihmisen luonteen sellaiseksi, että ei enää syntiä tahdo tehdä eikä sitä tee. Silti, tulevan maailman ihminen ei ole täysin sama persoona kuin se, joka on elänyt maan päällä. Tämä tekee koko ajatuksesta (ylösnousemus) jotenkin absurdin. Sitä on vaikea uskoa…
Takaisin Paavaliin ja hänen todistukseensa Jeesuksesta
Paavalin kirjeiden perusteella voidaan ajatella hänen itsensä uskoneen lujasti siihen evankeliumiin, jota hän julisti. Hän piti Jeesusta Israelille luvattuna Messiaana, ja näki vanhan liiton esikuvien täyttymyksen ristin kärsimyksessä, vapahtajan kuolemassa ja herran Jeesuksen ylösnousemuksessa. Paavalin ja Heprealaiskirjeen kuvaukset siitä, miten uusi liitto on kumonnut ja korvannut vanhan liiton, on järkevä ja johdonmukainen opetus.
Vanhan testamentin kirjoitukset ja Mooseksen lain huonot käskyt eivät kelpaa hyvän Jumalan antamiksi elämänohjeiksi. Jos joku noudattaa Mooseksen lain tappokäskyjä ja muita moraalisesti tuomittavia huonoja käskyjä, niin hän tekee syntiä lähimmäistä ja itseään Jumalaan vastaan. Jumala edellyttää siis uuden liiton puolella erilaista elämäntapaa ja erilaisten ohjeiden noudattamista kuin vanhan liiton puolella. Tämä sillä edellytyksellä, että Vanhan liiton huonoja käskyjä on ollut tarkoitus noudattaa kirjaimellisesti sinä aikana, kun Israelilla ovat ne olleet.
Jumala ei itse noudattanut Mooseksen lain käskyjä, kun ei surmannut Daavidia aviorikoksen ja Salomoa epäjumalien palvelemisen vuoksi. Jumala surmasi ja käski surmata muita ihmisiä näistä samoista syistä. Hän toimi siis puolueellisesti ja pani kuninkaan poikineen eri asemaan kuin muun kansan. Voimme päätellä tästä sen, että Vanhan testamentin ja Mooseksen lain monet käskyt eivät ole Jumalasta: ne ovat ihmisten sanoja ja ihmisten käskyjä. Ne kuvastavat ne kirjoittaneiden ihmisten alhaista moraalia ja vääristynyttä oikeustajua.
Kovin moni uskova kristitty ei olisi valmis noudattamaan Mooseksen lakia, jos se olisi voimassa, eivätkä uuden liiton käskyt ja ohjeet olisi korvanneet niitä. Vai olisitko sinä valmis tappamaan omat lapsesi, isäsi ja äitisi, veljesi ja sisaresi, ystäväsi ja kenet tahansa, joka rikkoo jotakin triviaalia käskyä vastaan? Vaikkapa kerää polttopuita ja sytyttää tulen sapattina? Tai kohtelisitko eriarvoisesti israelilaista ja pakanaa, jos asuisitte samassa maassa ja samalla paikkakunnalla? Hyväksytkö sen, että orjat ovat isäntiensä rahaa (omaisuutta)? Isäntää ei rangaista, jos hän lyö orjaa niin, että tämä elää päivän tai pari. Pidätkö hyvänä sen, että vaimot ja tyttäret ovat miehen omaisuutta? Morsiamesta pitää maksaa hinta.
Onko oikein surmata viholliskansan naiset, vanhukset ja lapset: tehdä kansanmurha? Jumala on käskenyt Israelin tehdä niin. Jumala on itse tappanut Raamatussa enemmän ihmisiä kuin kukaan muu: naisia, lapsia, vanhuksia ja ihan kaikenlaisia ihmisiä. Nooan ajan tulvassa hän hukutti kaikki muut paitsi kahdeksan henkeä. Sodoman ja Gomorran asukkaat hän tuhosi pudottamalla tulta ja tulikiveä heidän niskaansa. Egyptin esikoiset hän surmasi. Monet Israelin viholliset hän tappoi. Jos pidät näitä taruja historiallisesti tosina kertomuksina, niin mitä ne kertovat Jumalan oikeustajusta ja moraalista: käytöksestä ja tavoista? Eivätkö ne ole paljon huonommat kuin yhdenkään nykyään elävän ihmisen? Jumala on Raamatun lehdillä jopa pahempi kuin saatana, jos Raamattuun uskotaan kirjaimellisesti totena historian kertomuksena, mitä se ei kuitenkaan ole. Se on monin paikoin satua.
Voidaanko Raamatun epätosia kertomuksia pitää hengellisinä opetuksina, jotka johtavat hyvään ja auttavat karttamaan pahaa? Ainakin osa kertomuksista on jo perinteisesti tulkittu siten, mutta silti suurin osa kristityistä on pitänyt niitä myös kirjaimellisesti totena historiana. Uskoivatko profeetat, Jeesus ja apostolit myös kirjaimellisesti näihin epätosiin taruihin? Sitä on vaikea näin jälkikäteen saada selville. On mahdollista, että he ovat pitäneet ainakin osaa pelkästään opettavina kertomuksina, mutta eivät ole itse uskoneet niihin. Näin esimerkiksi Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Ei voida osoittaa, että herra olisi itse pitänyt totena fariseusten taikauskoiset näkemykset, joita ei löydy lainkaan Tanakhista, joka oli kuitenkin hänen Raamattunsa siihen aikaan.
Paavali näyttää toisaalta pitävän totena luomismyytin, kun viittaa siihen monta kertaa kirjeissään: erityisesti silloin, kun puhuu sovituksesta ja kuolleista heräämisestä. Hän puhuu rinnakkain Aatamista ja Jeesuksesta, ensimmäisestä ja toisesta ihmisestä. (Room 5:12-21; 1Kor 15:12-58) Tai kun hän puhui naisen asemasta: naisen tulee olla miehelleen alamainen. (1Kor 11:3-15) Ei voida silti olla varmoja, pitikö hän Aatamia ja Eevaa kirjaimellisesti tosina historian henkilöinä vai pelkästään hengellisinä kielikuvina. Hän ymmärsi ainakin sen, että Saara ja Haagar olivat kuvia kahdesta eri liitosta, eikä ilmeisesti pitänyt totena kaikkia kertomuksia, jotka heihin oli liitetty. (Gal 4:21-31) Juutalaisille oli jo tuohon aikaan tuttua nykyäänkin yleinen käytäntö kaikkien kansojen keskuudessa, että kerrotaan satuja tarkoituksena opettaa lapsille jotakin hyödyllistä liittyen tapoihin, käytökseen ja elämän viisauteen. Miksi tätä ei olisi tehty myös Raamatussa?
Paavali ymmärsi vanhan liiton kirjoitusten esikuvia ja profeetallista sanaa ilmeisesti paremmin kuin muut aikalaisensa tai nykyään elävät teologit ja uskovaiset saarnaajat. Hän oli Jumalan valitsema ase vanhan liiton jääräpäitä juutalaisia ja pakanoiden jumaltaruja vastaan. Erikoista tässä on se, että hän joutui perustelemaan oman uskonsa ja Jumalansa taruilla, sikäli kuin itse ne taruiksi ja epätosiksi kertomuksiksi ymmärsi. Luultavasti ymmärsi. Esimerkiksi Israelin ja Mooseksen matka erämaassa sisälsi hengellisiä kuvia, jotka Paavali ymmärsi oikein, eikä välttämättä pitänyt totena järjetöntä ajatusta, jonka mukaan kaksimiljoonainen kansa olisi vaeltanut erämaassa 40 vuotta, jne. (1Kor 10) ”Hengellinen ruoka ja juoma” ovat jotakin sellaista, josta vain sisäpuolella olevat opetusta saaneet ovat tietoisia ja pitävät sitä totena vain kuvaannollisesti. Muut eksyvät kirjaimen sanomaan ja puhuvat järjettömiä puolustaessaan Raamatun kirjaimellista tulkintaa.
Teologisesti Paavalia on vaikea saada kiinni valheista. Hän näytti tosiaan tuntevan pyhät kirjoitukset ja osasi tulkita niitä oikein Jumalan hengen antamalla ymmärryksellä, joka teki hänestä viisaan ja taitavan sanan selittäjän, opettajan. Tämä puoltaa sitä ajatusta, että hän itse uskoi vahvasti siihen Jeesukseen, jota julisti, ja sanoi hänen olevan Herra ja Kristus, Jumalan poika. Katolisen kirkon valheita siitä, että Jeesus olisi isän vertainen Jumala, hän ei kuitenkaan uskonut. Hän todisti ”ihmisestä kristuksesta Jeesuksesta”, jonka Jumala on herättänyt kuolleista ja korottanut sen jälkeen hengen voimassa Jumalan pojan asemaan, kaikkien luotujen herraksi. Lihan puolesta Jeesus on siis evankeliumin mukaan Daavidin jälkeläinen (Joosefin poika), mutta hengellisen uudestisyntymisen ja kuolleista heräämisen jälkeisen korotuksen kautta Jumalan poika ”voimassa”. (1Tim 2:3-7; Room 1:1-4; 6:10-21; Efe 1:17-23; 1Kor 15:1-28)
Se, että Paavali piti itse totena julistamansa evankeliumin, näkyy selvästi hänen kirjeissään. Hänen täytyisi olla mestari valehtelussa, jos ei olisi uskonut itse julistamaansa sanomaan. Koska hän piti Jumalan sanana ja totena ne asiat, joista kirjoitti kirjeissään, on hän myös nähnyt herran Jeesuksen vuosia tämän kuoleman jälkeen. Se, oliko tämä näky tai ilmestys pelkkää harhaa vai todellinen Jumalan poika, jää lukijan ja sanan kuulijoiden arvioitavaksi. Tieteellisesti sitä on mahdoton todistaa puoleen tai toiseen, jos pitää mahdollisena aineen ulkopuolisen hengen (Jumalan) olemassaolon ja hänen kykynsä tehdä kuolleet eläviksi.
Harmittavaa Paavalin kirjeissä on se, että niissä ei kerrota yksityiskohtaisesti siitä, millainen hänen näkemänsä ilmestys Jeesuksesta oli. Koska hän sanoi saaneensa evankeliumin Jeesukselta, niin sen on täytynyt olla vähän vastaavanlainen tilanne kuin kahden ihmisen keskustellessa toistensa kanssa kasvotusten. Jos asia ei ollut kirjaimellisesti näin, niin Jeesuksen on joka tapauksessa täytynyt puhua hänelle selvästi, niin että hän tiesi tarkalleen sen, mitä herra tahtoi hänen julistavan ja opettavan. Kyse ei voi olla siten jostakin epämääräisestä harhanäystä tai unesta: Paavalin on täytynyt nähdä ja kuulla selvästi se, mitä herra Jeesus on hänelle puhunut. Tämä puoltaa ajatusta siitä, että hän puhui totta tai ainakin itse uskoi lujasti siihen, että Jumala on herättänyt kuolleista poikansa Jeesuksen.
Kuolleiden ylösnousemus eli ruumiin ylösnousemus on Paavalin ja Uuden testamentin kirjoitusten mukaan kristittyjen iankaikkisen elämän toivo. Suuri osa nimeltään kristityistä ja tapakristityistä tai kulttuurikristityistä eivät pidä totena kertomusta Jeesuksen kuolleista heräämisestä ja nousemisesta ruumiillisessa muodossa ylös taivaaseen. He uskovat jonkinlaiseen henki-jeesukseen, joka on siirtynyt henkenä ylös taivaaseen Jumalan tykö, mutta hänen ruumiinsa on kadonnut ja hävinnyt jäljettömiin. Voi olla, että Paavalikin uskoi jonkinlaiseen henki-Kristukseen, koska sanoi tämän asuvan häneen uskovien ihmisten ruumiissa: valituissa ja pyhissä oli Kristuksen henki ja he olivat Kristuksessa. Kristus oli heissä ja he olivat Kristuksessa.
Jumalan henki asui niissä, jotka uskoivat Jumalaan ja Jeesukseen evankeliumin sanan kautta. Jos tätä asiaa ei selitetä jonkinlaisena Jumalan hengen luomana yhteytenä uskovan ja Jeesuksen sekä myös Isän Jumalan välillä, niin silloin Paavalikin näytti uskovan hengelliseen Jeesukseen, joka ei olisi enää aineellisessa ruumiissaan: lihaa ja luuta, niin kuin Luukkaan evankeliumin lopussa sanottiin hänen olleen. (Luuk 24:33-43) Jos Jeesuksen ruumis on kadonnut ja hän on muuttunut kokonaan hengeksi, niin mitä järkeä koko ylösnousemuksessa silloin olisi? Järkeä on vain siinä tapauksessa, että Jeesus on edelleen ruumiillisesti elävä, mutta tämä uskomus tuo mukanaan tukun uusia kysymyksiä, joihin kukaan ei tiedä vastauksia, ellei niitä Jumala tai Jeesus itse hänelle kerro.
Eipä ole kumpaakaan näkynyt eikä kuulunut tavalla, josta voitaisiin olla objektiivisesti varmoja, että ”nyt Jumala puhui” tai ”Jeesus ilmestyi”! Juttuja piisaa, mutta kukaan ei ole voinut todistaa sanojaan todeksi. Jotenkin jää sellainen kuva, että jokainen Jeesuksen tai enkelin nähnyt ja Jumalan äänen kuullut ihminen korottaa itseään: onhan se osoitus tosi hengellisyydestä ja erityisasemasta Jumalan suosikkina, että hän antaa nähdä ja kuulla yliluonnollisia ilmestyksiä. Mitään muita hyödyttävää yleissivistävää tai käytännön sanomaa nämä ilmestykset eivät ole tuottaneet.
Kukaan ei ole pystynyt edes kuvailemaan selvästi sitä, miltä Jeesus on näyttänyt ja miltä Jumalan ääni kuulostaa. Jos jotakin on sanottu, niin sitten hyvin epämääräisiä kuvauksia kirkkaasta ihmisen muotoisesta henkiolennosta ja puheesta, joka on ilmestyksen nähneen omaa äidinkieltä omalla murteella tai kirjakielellä puhuttuna. Tämä viittaa vahvasti siihen, että kyse on aivojen tuottamasta harhasta ja näystä, jolla on perusta sähkökemiassa ja elämän kokemuksissa. Aivot tuottavat sellaisia kuvia ja sanoja, jotka ovat tuttuja ilmestyksen tai näyn kokevalle henkilölle. Jumala tai Jeesus eivät ole ilmestyneet objektiivisesti havaittavalla tavalla kenellekään ateistille tai agnostikolle. Miksihän?
Eikö Jumala tahdokaan pelastaa kaikkia ihmisiä? Jos sielun pelastuminen olisi kiinni siitä, että ihminen uskoo Jumalan olevan olemassa ja pitää totena Raamatun kirjoituksia tai muiden ihmisten todistuksia Jumalasta, niin eikö Jumalan tulisi silloin ilmestyä jokaiselle ihmiselle tasapuolisesti, niin että ei olisi puolueellinen tuomitessaan? Raamatun joidenkin kohtien perusteella sielun pelastumiseen voisi riittää pelkkä hyvän tekeminen ja pahan karttaminen tai se, että on sattunut kuolemaan vauvana tai sylilapsena. Moni uskoo sellaisten pääsevän taivaaseen. Jeesus sanoi, että ”taivasten valtakunta on lasten kaltainen” ja otti esikuvaksi otollisesta ihmisestä syyrialaisen Naemanin ja Siidonilaisen leskivaimon. (Luuk 4:25-27) Nämä eivät olleet israelilaisia eivätkä palvoneet kotimaassaan Jahvea, vaan kumarsivat muita jumalia (näin ainakin Naemanista on sanottu, sillä hän sai profeetalta luvan kumartaa isäntänsä ja kuninkaansa rinnalla Rimmonia, johon ei kuitenkaan enää uskonut, kun oli parantunut pitalista ihmeen kautta). (2Kun 5)
Joka tapauksessa, Jumalan, Raamatun ja evankeliumin totena pitäminen ei voi mitenkään olla oikeamielinen ehto pelastumiselle. Jos tuomio tulee ja ikuinen elämä on palkinto valituille, niin se tulisi saada pelkästään hedelmän tuottamisen perusteella: sen mukaan, onko ihminen ollut hyvä vai paha ihminen eläessään. Ja tämä on melko jyrkästi evankeliumin sanomaa vastaan, joka lupaa vanhurskautuksen lahjana ja lupaa pelastaa myös huonosti eläneet ristin ryövärit, jos vain viime hetkinä pitävät totena Jumalan sanan ja ehtivät muuttua sen vaikutuksesta toisenlaisiksi ihmisiksi. Silloin koko elämän mittainen pahan tekeminen saadaan anteeksi ja pelastukseen riittää silmänräpäys vanhurskasta vaellusta. Ilman pyhitystäkin olisi siten mahdollista nähdä Jumala…
Jos sielujen pelastuminen olisi kiinni siitä, että Jumalaa pidetään todellisena (uskotaan, että hän on olemassa), ja jos Jumala tahtoisi pelastaa kaikki ihmiset, niin tietysti hän olisi velvollinen ilmestymään kaikille ja todistamaan kaikille olemisensa niin selvästi, että siitä ei jää kenellekään epäilystä. Raamattu ei tällaista totena pitämistä kaikilta vaadi, mutta jos joku on kuullut evankeliumin, niin se pitäisi uskoa, jos mielii pelastua. Tämä on väärämielistä ihmisten eriarvoista kohtelua, eikä voi pitää paikkaansa, jos Jumala olisi olemassa ja olisi oikeamielinen, oikeudenmukainen ja hyvä Jumala. Raamatun jumala on todennäköisemmin Israelin heimojumala, joka on korotettu kaikkien kansojen muita jumalia ylemmäksi Israelin itsetunnon kohottamisen vuoksi.
Onko niin, että kiirehdin aiemmin tekemään virheellisiä johtopäätöksiä siitä, millaisen ilmestyksen tai näyn Paavali on Jeesuksesta nähnyt? Että sen täytyisi olla niin selvä ja todellinen, että se todistaisi Jumalan herättäneen Jeesuksen kuolleista ja tämä olisi ilmestynyt Paavalille taivaasta laskeutuneena kirkkauden henkiolentona, jollaiseksi hänet Uudessa testamentissa kuvataan? (Apt 7:55-56 ja Ilm 1:12-20) Tai jossakin muussa muodossa: ehkä enemmän ihmisen näköisenä? Koska Paavali ei kerro yksityiskohtia Jeesuksen ulkomuodosta ja siitä, millainen ääni hänellä oli ja mitä kieltä tai murretta hän puhui, niin me emme tiedä sitä. Onko sittenkin mahdollista, että Paavali näki ja kuuli harhoja? Miksi ei? Onhan moni nykyään elävä kokenut käyneensä avaruusaluksessa ja puhuneensa ufomiesten kanssa, joten miksi ei myös Paavali olisi voinut kokea jotakin vastaavaa?
Olen tässä yhteydessä aiemmin perustellut Paavalin todistuksen arvoa sillä ilmeisellä seikalla, että hänen eläessään oli vielä monia muita, jotka olivat tunteneet Jeesuksen hänen eläessään ja nähneet hänet kuolleista heräämisen jälkeen. Miten niin moni ihminen olisi voinut nähdä saman harhanäyn ja kuulla sisällöltään samanlaista puhetta näkemältään olennolta? Miksi se ei olisi mahdollista? Mitä muiden opetuslasten kuin Paavalin kokemuksiin tulee, niin he eivät nähneet Jeesusta kirkastetussa muodossa tämän kuoleman jälkeen (osa näki sen jo ennalta vuorella). (Matt 16:27-17:8) Niinpä se ”toisen muotoinen” Jeesus, joka näyttäytyi ja puhui heille, saattoi muistuttaa Jeesusta, mutta olikin joku hänen näköisensä huijari. Kukapa sen tietää? (Mark 16:12) Kaipa sekin on mahdollista, että nämä tarinat ovat kokonaan tuulesta temmattuja.
Paavalin kirjeet ovat luotettavammat historiallisena lähteenä kuin evankeliumit. Ne on kirjoittanut Paavali niminen entinen juutalainen rabbi, tai ainakin seitsemän hänen kirjeistään on hänen sanelemiaan. Tutkijoiden enemmistö pitää neljää kirjettä jonkun muun tekemänä (pseudepigrafeja) ja kahdesta ollaan tasaväkisesti eri mieltä. Perustelut sen puolesta, että nämä kuusi kirjettä eivät olisi Paavalin sanelemia, ovat kuitenkin melko heikot. Liberaaliteologit ja etenkin ateistisesti ajattelevat tutkijat takertuvat kiinni jokaiseen pieneenkin syyhyn epäillä kirjeiden aitoutta, mutta objektiivinen tutkija suhtautuu terveen avoimesti väitteisiin puolesta ja vastaan. Aitouden puolesta on paremmat perustelut kuin sitä vastaan.
Ei ole hyviä perusteluja sen puolesta, että ne muut kirjeet eivät voisi olla Paavalin sanelemia. Paavali ei kirjoittanut kirjeitään itse, vaan saneli ne kirjureille. Näitä kirjureita on monia ja erot tyylissä, sanavalinnoissa ja kieliopissa johtuvat siitä. Paavali puhui itse sujuvasti arameaa ja kreikkaa, mutta osa kirjureista ei ole ollut yhtä taitava molemmissa kielissä. Jos kirjuri oli aramean- ja kreikankielen taitoinen, niin Paavali puhui tälle ehkä arameaa ja tämä käänsi sen kreikaksi. Jos kirjuri oli vain kreikkaa taitava, niin Paavali puhui hänelle ehkä kreikkaa. Jos sanelun vastaanottaja osasi vain arameaa, niin hän kirjoitti kirjeen Paavalin sanelusta arameaksi ja sitten myöhemmin joku muu käänsi sen kreikaksi. Kielelliset erot voivat johtua tästä, joten Paavali voi olla kaikkien kirjeiden sanelija, jotka hänen nimiinsä on Uudessa testamentissa pantu.
Ovatko kirjeiden kirjoittajat ”huijareita”, jos he ovat kirjoittaneet Paavalin nimessä, mutta ovat joku toinen henkilö? Ateistisesti ajattelevat kriitikot kutsuvat Paavalin kuuden tai neljän kiistellyn kirjeen kirjoittajia huijareiksi, koska se sopii kristinuskon vastaiseen agendaan ja propagandaan. Objektiivinen tutkija ei alennu tuolle tasolle. ”Huijari” on mielestäni voimakas sanavalinta. Tai riippuu siitä, keneen viitataan. Jos joku sanoo olevansa Paavali, mutta ei olekaan, niin se on tietysti huijausta ja petosta, johon uudestisyntynyt kristitty ei saisi syyllistyä. Tähän eivät uskovat konservatiiviset kristityt uskokaan, vaan pitävät kaikkia Paavalin nimessä kirjoitettuja tekstejä hänen saneleminaan. Ateistiset ja liberaalit kristityt ovat sitten eri mieltä. Objektiivinen kallistuu perustelujen edessä konservatiivien kannalle.
Kirjeiden aitouden kieltävät tutkijat perustelevat argumenttinsa kieliopillisilla eroilla (ja osa myös sisällön perusteella, mutta virheellisesti esimerkiksi koskien naisen asemaa ns. ”aidoissa” Paavalin kirjeissä verrattuna ”epäaitoihin”, 1Kor 11:3-16; 14:26-40 vs. 1Tim 2:8-15; 4:1-15; Tiit 2:1-5.), tyylillä ja sanavalinnoilla. Nämä selittyvät ihan hyvin sillä, että Paavali ei kirjoittanut itse kirjeitään vaan saneli ne joko arameaksi tai kreikaksi. Jos kirjuri osasi kreikkaa ja arameaa, niin Paavali saattoi puhua arameaa ja kirjuri käänsi tekstin myöhemmin kreikaksi. Jos kirjuri puhui vain kreikkaa, niin kirjuri kirjoitti suoraan kreikaksi Paavalin sanelun mukaan. Tässäkin tapauksessa kirjurin kirjoitustaito vaikuttaa kirjeen ilmiasuun. Erot johtuvat tästä. Sisällisesti eroja ei ole ainakaan siinä määrin, että niiden perusteella voitaisiin sanoa ”huijaukseksi” yhtään Paavalin kirjeistä.
Roomalaiskirjeen kirjoittaja on Tertius ja hän kirjoitti suoraan Paavalin sanelusta. (Room 16:22) Ellicott (kommentaari) sanoo erojen tyylissä ja muussa kielellisessä ilmaisussa johtuvan juuri siitä, että Paavali saneli kirjeensä ja toinen henkilö kirjoitti ne sitten ylös, ja mahdollisesti myös käänsi kuulemansa kieleltä toiselle. Ajatukset ovat silti itsensä apostoli Paavalin, eikä kyse ole välttämättä väärennöksestä tai huijauksesta, kun tällaisia eroja kirjeissä havaitaan. (Ellicott’s Commentary for English Readers, Romans 16:22 ”Tertius”) Tertius mainitaan vain tässä kirjeessä eikä hänestä tiedetä paljon. Hän on voinut olla roomalainen tai sitten sama henkilö kuin juutalainen Silas, joka on latinaksi käännettynä Tertius. (Gill’s Exposition of the Entire Bible)
Galatalaiskirjeen kirjoittajaa ei mainita kirjeessä, mutta Paavali on todennäköisesti sanellut senkin, koska hänellä oli huono näkö jo siihen aikaan, eikä hän olisi luultavasti pystynyt kirjoittamaan kirjettä omin käsin kokonaan ainakaan kovin helposti. (Gal 4:15) Vaikka olisi pystynyt, niin miksi hän olisi poikennut yleisestä tavastaan sanella kirjeet kirjurille?
Paavalin ensimmäisen korinttolaiskirjeen kirjoittaja on mahdollisesti Soostenes, juutalaisen synagogan esimies Korintista. Hän on kääntynyt kristityksi vastustettuaan ensin Paavalia ja veljiä: Paavali ei kirjoittanut kirjettä omakätisesti lopputervehdyksen mainintaa lukuun ottamatta. (Apt 18:17; 1Kor 1:1; 16:21) Soostenes on puhunut luultavasti arameaa ja kreikkaa, joten Paavali on voinut sanella kirjeen hänelle kummalla kielellä tahansa. Lopullinen kirjoitusasu on silti kirjurin käsialaa.
Toinen kirje korinttolaisille on ehkä Timoteuksen käsialaa. Hänen äitinsä oli juutalainen ja isänsä kreikkalainen (kieleltään), joten hän on voinut kaksikielisenä kääntää kirjeen arameasta kreikaksi tai sitten hän on kirjoittanut sen suoraan kreikaksi Paavalin sanelusta. (2Kor 2:1; Apt 16:1) Siinäkin tapauksessa Timoteuksen kirjoitustaito on vaikuttanut lopputulokseen. Tämä siitä huolimatta, että Paavalin kreikka olisi ollut virheetöntä tai korkeatasoista. Kirjurin taito näkyy aina lopputuloksessa. Timoteus on ollut luultavasti kelpo kirjuri ja kreikan kielen taitaja, mistä johtuen hänen kirjoittamistaan kirjeistä valtaosaa pidetään autenttisina jopa ateistien leirissä.
Timoteus on oletettavasti kirjoittanut kokonaan tai vaikuttanut kirjeen kieliasuun myös kirjeissä Filippiläisille, Filemonille ja Tessalonikalaisille. (Fil 1:1; Filem 1:1; 1Tess 1:1; 2Tess 1:1) Kirjeessä Filemonille mainitaan Luukas, joka oli Paavalin työtoveri. (j.24) Ei ole mitään hyvää syytä epäillä, etteikö sama henkilö olisi Apostolien tekojen kirjoittaja, mutta liberaaliteologit ja ateistisesti ajattelevat eivät pidä konservatiivista uskoa tukevaa tulkintaa totena, tai edes mahdollisena omien ennakkoluulojensa vuoksi. Tessalonikalaiskirjeissä alkutervehdyksen mainitsee myös Silvanus, joka tunnetaan toiselta nimeltään Silas. Hän oli johtava veli ja juutalaisena myös aramean kielen taitoinen. (Apt 17:4; 15:22-40; 2Kor 2:19; 1Piet 5:12)
Näistä kirjeistä kaikki muut paisti toinen kirje Tessalonikalaisille ovat ns. aitoja kirjeitä. Sitä ei ole lisätty pyhien kirjoitusten joukkoon ainakaan sen vuoksi, että olisi yritetty selittää Jeesuksen tulemuksen viivästymistä apostolien kuoleman jälkeiseen aikaan. Se on kirjoitettu pari vuotta ensimmäisen kirjeen jälkeen 50-luvun alussa, jolloin Paavali ja muut apostolit olivat vielä elossa Jaakobia lukuun ottamatta. Kirjeen tarkoitus oli rauhoittaa Tessalonikan kristittyjä, koska nämä oli saatu uskomaan, että Herran tulemus olisi lähellä, käden ulottuvissa. Syy tähän oli joku Paavalin nimessä lähetetty kirje, joka ei ollut aito. (2Tess 2) Seurakunta oli siis kykenevä paljastamaan väärennetyt kirjeet apostolien vielä eläessä, koska yhteydenpito seurakuntien välillä oli vilkasta.
Jos näiden kahden kirjeen tyylissä olisi eroja, niin ne voivat johtua siitä, että ne ovat joko kokonaan tai osaksi eri kirjoittajan käsialaa. Timoteus on vaikuttanut enemmän toiseen ja Silas enemmän toiseen kirjeeseen. Sanoman puolesta mitään merkittävää eroa ei ole. Ajatukset ja asiasisältö vastaavat hyvin Paavalin ajatuksia kaikissa muissa autenttisiksi todetuissa kirjeissä, eivätkä muutkaan hänen nimeään kantavat kirjeet eroa todellisuudessa ”aidoista” selvästi havaittavalla tavalla. Erot johtuvat tutkijoiden ja lukijoiden ennakkoasenteista ja ateistisesta ajattelutavasta. Uskovat kristityt ovat tässä lähempänä totuutta kuin nämä kriitikot.
Toinen kirje tessalonikalaisille ja Kolossalaiskirje jakavat tutkijoiden mielipiteet kahtia. Myös Kolossalaiskirje on mahdollisesti Timoteuksen käsialaa Paavalin sanelusta. (1:1) Molemmissa kirjeissä on lyhyt Paavalin omakätinen tervehdys. (2Tess 3:17; Kol 4:18) Kirjeen lopussa on maininta Luukkaasta, rakkaasta lääkäristä, joka oli Paavalin työtoveri. (4:14) Ei ole mitään hyvää syytä epäillä, etteikö Apostolien tekojen kirjoittaja olisi voinut olla tämä sama henkilö. Apostolien teoissa mainitaan samat Paavalin työtoverit kuin jotka hän mainitsee kirjeissään. Kirjeistä ja Apostolien teoista on voitu määritellä tarkasti se, mistä ja milloin Paavali kirjoitti kirjeensä seurakunnille. Ristiriitaa ei ole tässä asiassa.
Efesolaiskirjeen sanoma on tyypillistä Paavalia. Hän painottaa siinä asemaansa pakanain apostolina. (Efes. 3; vrt. Gal 1; Room 1 jne.) Tämän kirjeen kirjoittajaa ei mainita, joten se voi olla kuka tahansa. Kirjeen toimitti perille Paavalin uskottu työtoveri ja lähetti nimeltä Tykikus, joka vei myös kolossalaisille osoitetun kirjeen. (6:21; Kol 4:7) Hänet mainitaan myöhemmin Paavalin läheisenä työtoverina. (2Tim 4:12; Tit 3:12) Kirjeen sisällön puolesta ei ole mitään syytä epäillä kirjeen olevan apostolin itsensä sanelema, niin kuin alkutervehdyksessä sanotaan.
Molemmat kirjeet Timoteukselle sijoittuvat Paavalin kahden vankeuden väliin, vuosille 62-64. Paavali vapautui ensimmäisen vankeuden tai oikeammin kotiarestin jälkeen Roomassa vuonna 62 ja jatkoi Herran palvelemista, kunnes hänet teloitettiin Neron toimeenpanemien kristittyjen vainon aikana vuonna 64 tai 65. (Apt 28:30-31) Kirjeissä Timoteukselle ei ole mitään merkittävää sisältö- tai teologista eroa muiden kirjeiden kanssa. Niissä mainitaan henkilöitä, jotka on mainittu muualla Paavalin kirjeissä tai hänen työtoverinsa Luukkaan kertomuksessa seurakunnan historiasta vuosina 30-62. (Apostolien teot) (1Tim 1:20; Apt 19:33; 2Tim 4:19-20; Apt 18:2; Room 16:23) Tämä vahvistaa osaltaan sen, että sanelun takana oli Paavali, eikä joku toinen henkilö.
Myös Tiituksen kirje sijoittuu vuosiin 62-64. Siinäkin mainitaan henkilöitä, jotka tunnetaan muualla Uudessa testamentissa Paavalin yhteydessä. (Tiit 3:12-13; Apt 18:24; 20:4; Kol 4:7; 2Tim 4:12) Sanoma ei poikkea Paavalin muiden kirjeiden sanomasta. Kirjeen kirjoittamisen ajankohta sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä Paavalin elämän viimeisistä vaiheista tiedetään. Kirjeen autenttisuutta ei ole syytä epäillä, ellei tarkoituksena ole murentaa ylipäätään Raamatun ja kristinuskon uskottavuutta keinolla millä hyvänsä.
Kukaan ei tiedä sitä, ketkä ovat kirjoittaneet molemmat kirjeet Timoteukselle ja kirjeen Tiitukselle Paavalin sanelusta. Paavali ei ole voinut kirjoittaa niitä omakätisesti huonon näkönsä vuoksi, tai jos joku epäilee tätä oletusta, niin hänellä joka tapauksessa oli tapana käyttää kirjureita, mikä näkyy hänen kirjeistään. Galatalais- ja Efesolaiskirjeen kirjoittajat ovat niin ikään tuntemattomien kirjureiden käsialaa. Muista kirjeistä tunnetaan kirjureina Tertius (Silas?), Soostenes, Timoteus ja Silvanus (Silas). Tunnettuja kirjureita on siis kolme tai neljä ja tuntemattomia viisi henkeä. Kolmellatoista kirjeellä on 8–9 eri kirjuria. Ei liene ihme, jos eroja tyylissä ja oikeinkirjoituksessa löytyy? Silti kaikki kirjeet ovat todennäköisesti yhden ja saman apostolin sanelemia, eikä huijareita löydy ehkä mistään muualta kuin kriitikoiden mielikuvituksesta.
Paavalin kirjeiden autenttisuuden kieltäminen on tyypillistä liberaaliteologeille ja ateistisesti ajatteleville. Heidän perustelunsa ovat heikot. He pitävät muutamia eroja riittävinä tuomion langettamiseen ja unohtavat sen, että yhtäläisyyksiä on kirjeissä enemmän kuin eroja: tärkeintä on sisällön ja sanoman (teologia) samankaltaisuus. Se, että kirjeissä mainitaan samoja henkilöitä kuin muualla kirjeissä ja Apostolien teoissa ainoastaan vahvistaa niiden autenttisuutta. Ikävintä kritiikissä on se, että tulkitaan virheellisesti kirjeiden sanoma ja kuvitellaan, että joku uudestisyntymätön ”tutkija” tuntisi uskovia paremmin Paavalin mielen ja teologian. Näin on tehty esimerkiksi siinä, kun on arvioitu Paavalin suhtautumista naisiin, ja nähty eroja eri kirjeiden välillä, vaikka todellisuudessa niitä eroja ei ole olemassa.
Pietarin kirjeiden kirjoittaja sanoo olevansa apostoli. Hänen henkilöllisyydestään eri mieltä olevat jakautuvat samalla tavalla kahteen ryhmään: uskoviin ja ei-uskoviin/ epäileviin. Vaikka aineisto tutkimuksessa on sama, niin johtopäätökset ovat erilaiset riippuen tutkijan vakaumuksesta, uskosta ja maailmankuvasta. Maallikko on tietämätön kulissien takana käytävästä debatista ja pitää totena ”sokeasti” sen, mikä vastaa hänen uskoaan ja maailmankuvaansa. Ei hyvä se: ei alkuunkaan. Olisi järkevämpää olla ottamatta kantaa, kun ei itse tiedä asioita riittävän hyvin, ja vaikka tietäisi, mutta ei ole varma, niin asia on silloin syytä jättää avoimeksi.
Juudan ja Jaakobin kirjeiden kirjoittajien henkilöllisyyttä ei tarvitse edes tietää. He sanovat olevansa Jeesuksen kristuksen palvelijoita, ja se riittää. Kirjeiden sanoma on tärkeämpi kuin se, kuka ne on kirjoittanut. Niiden sanoma ei poikkea jyrkästi muiden Uuden testamentin kirjoitusten sanomasta, vaikka Luther piti Jaakobin kirjettä ”olkikirjeenä”, ja olisi poistanut sen Raamatusta, koska siinä mainitaan Jeesus vain alkutervehdyksessä, ja painotetaan uskon tekoja merkkinä aidosta uskosta. Luther painotti liikaa uskon kautta vanhurskaaksi tulemista, eikä ymmärtänyt pyhityksestä tuon taivaallista, kun tapatti antitrinitaareja ja kastajaliikkeen kristittyjä. Nämä tunsivat paremmin Kristuksen mielen ja pitivät nykyisten vapaiden suuntien kristittyjen tavoin molempia kirjeitä arvokkaina. Osa uskoo niiden olevan Herran veljien, Juudaan ja Jaakobin, käsialaa, mutta sillä ei ole merkitystä, keitä he olivat. Sanoma ratkaisee, eikä se ole ristiriidassa uuden liiton kirjoitusten linjan kanssa.
Paavali sanoi tuntevansa Jeesuksen opetuslapsia, jotka olivat apostoleja ennen häntä. Nämä julistivat samaa evankeliumia kuin hän. He uskoivat siis samalla tavalla Jeesuksen kärsineen ristillä, kuolleen ja heränneen kuolleista, koska Jumala herätti hänet kuolleista ja pelasti siten ikuiselta kuolemalta. (Hebr 5:5-7; 1Kor 15:18) Evankeliumit sanovat Jeesuksen ilmestyneen opetuslapsille sen jälkeen, kun hän oli herännyt kuolleista. Jeesus oli silloin ”toisen muotoinen” eli hän ei ollut täysin samannäköinen kuin oli ennen kuolemaansa. Onko mahdollista, että joku on sanonut olevansa Jeesus, mutta ei ollutkaan, vaan ainoastaan etäisesti muistutti häntä ulkonäöltään? Tämä on täysin mahdollista. Se henkilö on voinut olla joku Jeesuksen opetuslapsista, jota muut eivät ole tunteneet niin hyvin, että olisivat erottaneet huijauksen. Se on voinut olla joku sellainen henkilö, jolle yksi apostoleista on kertonut kaiken oleellisen Jeesuksen elämästä, kärsimyksestä, kuolemasta ja opetuksista, niin että tämä on voinut matkia onnistuneesti Jeesusta jäämättä siitä kiinni.
Evankeliumien kuvaukset Jeesuksesta tämän ilmestyttyä kuoleman jälkeen opetuslapsille, ovat epämääräiset. Ne eivät ole tarkkoja kuvauksia. On siten täysin mahdollista, että joku on pettänyt Jeesukseen uskoneita opetuslapsia ja sanonut hänen elävän, vaikka hän oli kuollut ja haudattu. Ruumiskin on voitu viedä pois haudasta ja hävittää. Enkelin tai kahden enkelin ilmestyminen haudalla ei vakuuta tarkkaavaista lukijaa. Ihmisten todistukset Jeesuksesta ristillä ja ilmestymisestä kuoleman jälkeen ovat keskenään ristiriitaiset yksityiskohdiltaan. Vaikka tämä on ihan luonnollista silminnäkijätodistuksissa, niin se herättää silti epäilyksiä siitä, ovatko kertomukset Jeesuksesta tosia. Hänen tekemänsä ihmeet – voimalliset teot, sairaiden parantaminen ja kuolleista herättäminen – eivät ole todennäköisin perustein arvioituna tosia. Miksi tärkein, eli kertomus kuolleista heräämisestä ja taivaaseen noususta, olisivat tosia? Jälkimmäisestä on vain hyvin epämääräinen lyhyt kuvaus synoptisten evankeliumien lopussa ja Apostolien tekojen alussa.
Kun Uuden testamentin hajanaiset kertomukset Jeesuksesta yhdistetään toisiinsa kuolleista heräämisen argumenttien ja sen jälkeen tapahtuneiden ilmestymisten osalta, niin jäljelle jää edelleen epäilys siitä, että kyseessä on joidenkin kohdalla pään sisäinen harha ja toisten kohdalla tarkoituksellinen petos. Sen ei ole ollut välttämätöntä paljastua siinä mittakaavassa, että todisteet siitä olisivat jääneet historian kirjoihin, koska Jeesus ja hänen seuraajansa eivät olleet merkittäviä vaikuttajia yhteiskunnassa. Miksi kylähullusta saarnaajasta ja kansanparantajasta tai hänen seuraajistaan (pienestä uskovien lahkosta) olisi pitänyt jäädä merkintä historian kirjoihin? Vaikka valitut ja pyhät näyttävät selvästi pitäneen totena Jeesuksen kristuksen ja Jumalan sanan todistuksen tässä asiassa, niin se ei saanut sen ajan muita ihmisiä vakuutetuiksi: ei edes juutalaisia, jotka eivät tunnistaneet Jeesusta Kristukseksi vanhan liiton kirjoituksista (laki, profeetat ja kirjoitukset: VT, Tanakh).
Miten vastaavat kertomukset saisivat vakuutetuksi nykyajan rationaaliseen ajatteluun kykenevän ihmisen? Uskoon tuloon tarvitaan usein jonkinlainen kriisitilanne tai jokin muu tarve kohdata Jeesus ja ottaa Jumala vastaan oman elämänsä herraksi. Sellaiseksi riittää pienen lapsen kokema syyllisyys ja helvetin pelko, kun siitä on hänelle lapsesta asti saarnattu. On turvallista uskoa saaneensa pahat teot anteeksi Jumalalta, johon isä ja äiti uskovat, eikä sen johdosta tarvitse enää pelätä ankaran ja vihaisen Jumalan rangaistusta. Kuoleman jälkeisellä tuomiolla ja rangaistuksella pelottelu onkin yksi keino saada ihmiset uskomaan evankeliumi. Toinen on luvata heille ikuinen elämä vapaana inhimillisestä kärsimyksestä, vääryydestä ja kuolemasta. Ihmisten oikeustaju vaikuttaa siihen, että toivotaan rikollisten saavan rangaistuksen kuoleman jälkeen, kun he eivät ole jääneet kiinni tämän elämän aikana, tai heitä ei jostakin muusta syystä ole tuomittu maallisessa oikeudessa.
Syitä ja tarpeita uskolle on monia muitakin, mutta en käy niitä nyt tämän enempää selvittelemään. Palaan oletukseen, jonka mukaan joku Jeesuksen elämän ja opetukset tuntenut henkilö olisi esiintynyt Jeesuksena tämän kuoleman jälkeen. Jeesuksen lähimmät opetuslapset ovat saattaneet olla mukana tässä juonessa tai jos eivät ole, niin kyseinen ”toinen Jeesus” ja ”väärä kristus” on saanut huijattua heidätkin uskomaan, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista. Minua ihmetyttää henkilökohtaisesti se, että opetuslapset eivät evankeliumien mukaan uskoneet edeltä siihen, mitä Jeesus sanoi hänelle tapahtuvan: että hänet annettaisiin pakanoiden käsiin, hän kärsisi paljon ja kuolisi pääsiäisen tapahtumien aikana. (Luuk 9:45)
Jeesus sanoi evankeliumien mukaan nämä asiat niin selvästi ja suoraan, että vain varsinainen ääliö ei niitä sanoja ymmärtäisi. Sellaisiako opetuslapset ja apostolit olivat? Pyhät kirjoitukset kuvaavat heidät ihan tavallisina ihmisinä, jotka eivät olleet korkeasti oppineita teologeja Paavalia lukuun ottamatta. Ei tämä silti selitä sitä, että kalastaja ei ymmärtäisi selvää puhetta, kun hän sellaista kuulee hyvältä ystävältään ja opettajaltaan. Jeesuksen elämäkerroissa (evankeliumit) on selvästi epätosia kertomuksia, joten miksi ei myös tärkein (ylösnousemus) olisi sellainen? Jeesuksen elämästä maan päällä viimeisen 40 päivän aikana on vain vähän kertomuksia. (Apt 1:1-11) Missä herra vietti enimmän osan tästä ajasta, kun evankeliumit mainitsevat hänen ilmestyneen vain ajoittain ”edeltä valituille todistajille”? Miksi näin salamyhkäiset kuvaukset asiasta, johon koko usko ja iankaikkisen elämän toivo perustuu?
Vaikka Jeesuksen elämän, kärsimyksen, kuoleman ja kuolleista heräämisen jälkeisiä tapauksia on selitetty melko taitavasti Vanhan testamentin esikuvien avulla, niin ovat profeettojen ennustukset tästä kaikesta harvat, ja ne on täytynyt irrottaa asiayhteydestä sekä tulkita tarkoituksellisesti tukemaan oletusta, jonka mukaan Jeesus on kristus. Suurin osa juutalaisista sanan tuntijoista eivät tulleet vakuutetuiksi, ja he odottavat yhä vielä Messiasta saapuvaksi. Mitä sitten, jos hän ajallaan saapuu? Onko hän se antikristus, jota kristityt puolestaan odottavat? Ja muslimit tahollaan odottavat myös Isan palaavan takaisin, samoin kuin Mahdin, jonka pitää ilmestymän ennen Jeesusta ja perustaman islaminuskoisen maanpäällisen valtakunnan. Vai onko tuleva juutalaisten Messias aito Jumalan lähettiläs, sen sijaan, että olisi antikristus? Ovatko kristityt tulkinneet Raamattua oikein uskoessaan Kristuksen saapuvan kahteen eri otteeseen?
Jos siis todistukset Jeesuksen kuolleista heräämisestä olisivat perustuneet osaksi petokseen (valheeseen) ja osaksi uskovien harhaisiin näkyihin, niin eikö myös Paavali olisi voinut kokea samankaltaisen harhaisen näyn ja pitää sitä todellisena? Näyt ja ilmestykset perustuvat tyypillisesti ihmisen kokemuksiin tai hänen kuulemiinsa asioihin. Paavali vainosi Jumalan seurakuntaa ja on voinut ihan hyvin nähdä näyn tai ilmestyksen, koska hänen psyykensä ei kestänyt syyllisyyttä hänen tekemänsä vääryyden ja väkivaltaisuuden vuoksi. Aivot voivat tuottaa sähkökemiallisesti erilaisia uni- ja valvekuvia, jotka eivät ole todellisia. On tavallista, että uskonnolliset ihmiset näkevät näkyjä ja kuulevat ääniä, jotka liittyvät heidän uskontoonsa ja oppimiinsa uskonnollisiin asioihin (dogmit, kertomukset, traditio, kokemukset). Tällaisia ihmisiä on hoidettavana psykiatrisissa sairaaloissa, mutta suurin osa taitaa kulkea vielä vapaalla jalalla. No, he eivät ole pääsääntöisesti vaaraksi kenellekään…
On siis mahdollista, että Paavali näki harhaisen näyn ja kuuli sen puhuvan itselleen. Hänen mielensä muodosti tällaisen kuvan ja äänen, mutta se hahmo, joka ilmestyi hänelle, ei ollut todellinen. Paavali ei kerro tästä mitään täsmällistä ja Apostolien tekojen kuvaukset tapahtumasta ovat osittain ristiriitaiset ja epäselvät nekin. (Apt 9:7 ja 22:9) Toinen versio sanoo Paavalin mukana kulkeneiden sotilaiden kuulleen Jeesuksen ääneen, mutta he eivät nähneet ketään. Toinen versio kertoo heidän nähneen ”valon”, mutta he eivät kuulleet Jeesuksen sanoja. Kumpi versio on oikein? Ehkä ei kumpikaan. Koko kertomus voi olla keksittyä. Miten me voisimme sen tietää? Tiedämme varmuudella sen, että Apostolien teoista on olemassa kaksi eri käsikirjoitusta vanhoissa teksteissä: lyhyt ja pitkä versio. Pitkä versio on valittu Raamattuun. Se sisältää uskomattomalta kuulostavia apostolien tekemiä ihmeitä, eikä niiden totena pitäminen ole järkevää. Minä en niihin usko. Koska ihmeitä ei ole nykyisenä aikana tapahtunut, niin miksi niitä olisi tapahtunut aiemmin?
Voit väittää vastaan ja sanoa, että sillä ei ole merkitystä, että kertomuksissa on ristiriitoja ja asiavirheitä. Itse päätapahtumat ovat silti totta ”niin ja aamen”. Näin minä itsekin aikoinaan uskoin, mutta pidän nyt uskosta vapauduttuani järkevänä kyseenalaistaa ja koetella kaiken. Siihen Jumalan henki myös kehottaa, jos Jumala on olemassa ja vaikuttaa totuuden etsintää valituissa ja pyhissä palvelijoissaan. Ja jos ei vaikuta tai ole olemassa, niin ketä se vahingoittaisi, että totuutta etsitään salatuimpaan asti? Se oli tämän blogin alkamisen idea ja tarkoitus. Olen edennyt nyt vuosien mittaan näin pitkälle. Missä sinä vielä kuljet ja vaellat? Pidätkö totena epätosia kertomuksia: taruja, myyttejä ja legendoja? Monet uskovaiset kristityt tunnustavat, että ne eivät ole historiallisesti tosia, mutta se ei ole estänyt heitä uskomasta. Pidätkö totena myös Raamatun virheet historiallisessa kerronnassa, liioittelun ja suoranaiset valheet? Vai etkö ole löytänyt sellaisia? Tutki mahdollisimman puolueettomasti kirjoituksia ja niitä alkaa löytyä. Se ei tarkoita vielä uskosta luopumista, vaikka voi lopulta johtaa siihen. Jos totuuden sana johtaa pois kristinuskosta, niin mitä sitten? Pitäisikö silti uskoa edelleen valheita? Pitää totena epätosia taruja. Haloo!
Miksi Paavali ei kertonut tarkemmin lukijoille sitä, millainen Jeesus oli, kun hän ilmestyi hänelle ja puhui hänelle? Tämä on etenkin nykyään eläville ihmisille merkittävä tieto. Jos tämä olisi kerrottu, niin kertomusten totuudellisuutta olisi helpompi arvioida. Nyt jää sellainen salaileva vaikutelma, ikään kuin kaikki ei olisikaan totuudesta, puhdasta, ylevää ja kaunista, mitä Uusi testamentti sanoo Kristukseen liittyen. On ylipäätään epäreilua ja puolueellista se, että Jeesus ilmestyisi vain valituille pyhille ja apostoleille, mutta ei kaikille seuraajilleen. Näillä on nimittäin valtava etu siitä, että ovat nähneet omin silmin sen, mitä vaativat muiden pitämään totena uskon kautta. Eikö tämä herätä yhtään epäilyksiäsi?
Huomaa se, että kaikki Jumalan sanoiksi väitetty on Raamatussa ja seurakunnissa tullut toisten ihmisten suun tai kynän kautta. Sinä tai minä emme ole kuulleet selvää Jumalan ääntä ja puhetta niin kuin Raamatun profeetat, Jeesus ja apostolit. Vielä tänä päivänä on ihmisiä, jotka sanovat keskustelevansa rukouksessa Jeesuksen tai Jumalan kanssa niin kuin ihmisten kanssa keskustellaan. Tämä herättää kateutta muissa uskovissa ja nämä tahtovat kuulla samalla tavalla yhtä selvästi Jumalan äänen ja hänen sanansa. Seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Uskova herää psykiatrisessa sairaalassa ja havahtuu todellisuuteen vain tosiasiat tunnustamalla. Ne äänet ja näyt eivät olleetkaan terveitä. Ne olivat psykoosin aiheuttamia hallusinaatioita. Toivottavasti sinulle ei käy niin, jos janoat kuulla Jumalan äänen ja nähdä hänet samalla tavalla kuin Raamatun sankarit sen jumaltaruissa.
Sisäinen todistus Jeesuksesta
Johanneksen ensimmäisen kirjeen mukaan valituilla ja pyhillä on sisäinen todistus Jumalan pojasta, Jeesuksesta. Muissa kirjeissä sitä todistusta sanotaan ”pyhän hengen” vaikuttamaksi: Jumala todistaa lapsilleen pyhän hengen kautta, että hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista, ja tämän uskon seurauksena Jumala itse asuu uskovan ihmisen ruumiissa. (sydämessä, mielessä ja ajatuksissa) Herra voidaan aistia hengellisen aistin kautta. Uskova näkee ja kuulee hengessään Jumalan, vaikka ei näe häntä luonnollisin silmin, eikä kuule häntä luonnollisin korvin. Jumalan todistus pojastaan on silloin sisäinen vakuuttuminen ajatuksissa siitä, että Jeesus elää Jumalan tykönä ja uskovalla on yhteys häneen ja isään Jumalaan hengen välityksellä.
Mutta olisiko kristityllä uskovalla tällaista vakuutusta sisällään, ellei hän olisi kuullut Jumalan sanan ja Jeesuksen todistusta ensin muiden ihmisten suusta? Tuskinpa vain olisi. En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa joku Raamatusta ja evankeliumista kokonaan tietämätön ihminen olisi saanut Jumalan hengen kautta sisäisen todistuksen Jeesukseen liittyvistä tapahtumista, ja etenkin siitä, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista. Vanhan liiton järjestyksen mukaan eläneet hurskaat juutalaiset eivät saaneet sellaista todistusta suoraan Jumalalta. Tarvittiin apostolit ja opetuslapset saarnamaan heille Kristusta, eivätkä nämä sittenkään tulleet vakuutetuiksi evankeliumista. (Apt 28:16-31)
Ajattelepa sitä, että monet hurskaasti eläneet juutalaiset joutuivat kadotukseen sen vuoksi, että eivät voineet pitää totena uskomatonta kertomusta Jeesuksen kuolleista heräämisestä ja korotuksesta Jumalan pojan asemaan kaikkien luotujen herraksi Jumalan taivaassa. Kuulostaako reilulta? No ei kuulosta, eikä tunnu hyvältä. Hylkäämme tällaiset vaatimukset epäoikeudenmukaisina ja väärämielisinä. Kenenkään ei tarvitse pitää totena evankeliumia Jeesuksesta voidakseen pelastua, jos yleensä mitään kuoleman jälkeistä elämää on olemassa. Jumala todistakoon ihmisille ilmestymällä samalla tavalla kuin sanotaan hänen ilmestyneen profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille, jos vaatii totena pitämistä asioissa, joita ei voida tietää.
Kirjoitin edellisen luvun lopussa siitä, miten jotkut ihmiset ovat havahtuneet todellisuuteen vasta psykoosin jälkeen, kun ovat tahtoneet kuulla ja nähdä Jumalan tai Jeesuksen samoin kuin profeetat, Jeesus ja apostolit, tai vielä enemmän – niin kuin jotkut seurakunnan ”hengelliset”, jotka sanovat juttelevansa Jeesuksen tai Jumalan kanssa rukouksessa niin kuin ihmisen kanssa puhellaan. Tällainen on selvä merkki harhaisuudesta ja luuloista, jotka eivät osoittaudu todelliseksi tiedoksi. Ihminen, joka luulee puhuvansa Jumalan tai Jeesuksen kanssa rukouksessa, pitää omaa alitajuntaansa Jumalana tai Jeesuksena. Hän on kehittänyt itselleen sivupersoonan ja puhuu tämän kanssa: hän keskustelee itsensä kanssa. Hän pitää omia ajatuksiaan Jumalan äänenä ja puheena.
Monet kristityt sanovat, että he erottaisivat kyllä sen, jos kyse olisi omista ajatuksista, eikä Jumalan äänestä ja puheesta. He sanovat, että ne ajatukset, jotka nousevat mieleen, ovat niin selvät ja omista ajatuksista poikkeavat, että niiden täytyy olla Jumalasta sen sijaan, että ne olisivat ihmisestä itsestään. Jos asia olisi todella näin, niin miksi ne sanat, jotka rukouksessa, näyssä tai ilmestyksessä Jumalalta saadaan, eivät sisällä mitään yliluonnollista? Ne ovat ihan tavallisia arkipäivän kehotuksia, nuhteita, varoitusta tai elämän ohjeita. Mitään selviä ennustuksia ei ole saatu, jotka olisivat todistettavasti yliluonnollista tietoa tulevista tapahtumista. Kaikki sellaiset väitteet on joko osoitettu huijaukseksi tai sitten niitä ei ole voitu todistaa. Varmaa on vain se, että näitä ääniä ja näkyjä eivät näe muut kuin uskovat ihmiset, ja ne yleensä korottavat heitä ”hengellisinä” ihmisinä niiden silmissä, jotka uskovat heitä.
Sisäinen todistus Jumalan pojasta Jeesuksesta ei kelpaa todisteeksi evankeliumin totuudellisuudesta. Henkilökohtaiset kokemukset eivät nekään ole objektiivisia todisteita. Jumalan ja Jeesuksen todellisuutta ei ole voitu todistaa muille ihmisille. Jos Jumala tahtoisi ateistin ja agnostikon pitävän häntä todellisena, niin miksi hän ei ilmesty ja puhu heille? Miksi vain uskovaiset kokevat Jumalan läsnäolon, näkevät hänet hengen silmin ja kuulevat hänen äänensä hengen korvilla?
Onko niin, että Jumala asuu vain häneen uskovien mielessä ja ajatuksissa: päässä? Siellä hän Raamatun kirjoitustenkin mukaan asuu. Jumala täyttää mielen ja ajatukset, niin että häneen uskovat oppivat tuntemaan hänet. Jumala asuu Raamatun mukaan henkenä häneen uskovien ruumiissa: tarkemmin sanottuna päässä. Muualla häntä ei ole sitten havaittukaan.
Onko siis väärin kutsua häntä mielikuvitusystäväksi? Miksi olisi. Ellei hän todista itsestään puolueettomasti häntä epäileville, niin silloin häntä voidaan pitää hyvin perustelulla tavalla vain mielikuvituksen tuottamana harhana. Sellaiseksi minäkin häntä epäilen, vaikka en varma asiasta olekaan. Onhan minulla historia uskovana kristittynä ja liuta kokemuksia, joita voisin pitää todisteena hänen vaikutuksestaan omassa elämässäni, mutta rohkenen epäillä sitä kaikkea. Vaikka niiden kokemusten takana olisi jotakin yliluonnollista, niin sen ei tarvitse olla Raamatun jumala, johon en kirjaimellisesti voi uskoa. En tahdo palvella sellaista hirviötä, sadistia ja massamurhaajaa, jollainen Vanhan testamentin Jahve on. Tahdotko sinä?
Mielen ja elämän muutos todisteena Jumalasta
Monet perustelevat uskoaan sillä, että heidän sisäinen ihmisensä on muuttunut toisenlaiseksi uudestisyntymisen seurauksena. Arvomaailma, tavat ja käytös ovat muuttuneet paremmaksi. Pahat riippuvuudet ovat jääneet pois (alkoholi, huumeet, uhkapeli, porno,…), rikoksia ei enää tehdä, rehellisyys valtaa alaa, eikä valheita enää levitellä niin kuin ennen vanhaan. Ihmisen mieli, ajatukset, tahto, tunteet ja ”luonto” ovat muuttuneet paremmiksi. Vanha ihminen on väistynyt ja tilalle on tullut ”uusi ihminen”, joka muuttuu Jumalan kuvan kaltaiseksi pyhityksen edistyessä.
Ihminen alkaa muistuttaa yhä enemmän Kristusta sisäisen ihmisensä puolesta, vaikka ulkoinen vanhetessa rapistuu. Silti dementoitunut tai muuten vakavasti sairas vanhus poikkeaa jyrkästi siitä, millainen hän oli Kristuksen kaltaisena Jumalan kuvana nuorempana. Ei tämä kaikkiin ihmisiin sovellu, mutta on sellaisiakin tapauksia nähty. Ja jotkut uskovaiset lähetyssaarnaajat tai Raamatun opettajat ovat sairastuneet mieleltään ja joutuneet psykiatriseen hoitoon. Jälleen kerran osoitus siitä, että he ovat Jumalan kuvia ja Kristuksen kaltaisia? Todistus ontuu pahasti.
On totta, että voimakkaan herätyksen kokeneet ”syntiset” ovat muuttuneet toisenlaisiksi mieleltään ja ajatuksiltaan. Arvomaailma, käytös ja tavat ovat muuttuneet. ”Uusi elämä Jeesuksessa” on siveää, hurskasta ja jumalista. Tämä korostuu sitä enemmän, mitä syvemmällä synnin suossa ja maailman himojen orjana ihminen on ennen kääntymistään elänyt. Onko tämä kaikki todistusta yliluonnollisen Jumalan toiminnasta ja vaikutuksesta? Onko Jeesus vapauttanut häneen uskovat ihmiset synnin orjuudesta, pahoista elämäntavoista, ja onko Jumala luonut uuden ihmisen vanhan tilalle? (uusi luomus)
Tällä tavalla uudestisyntynyt kristitty uskoo. Minäkin pidin tätä vahvana todistuksena Jumalasta ja Jeesuksesta, evankeliumista. Koin sisälläni syvän rauhan, kun olin saanut synnit anteeksi ja pyhä henki oli tullut minuun asumaan. Täytyin pian tämän jälkeen pyhällä hengellä. Hyvä hedelmä kasvoi minussa. Ilo, rauha ja rakkaus, ystävällisyys, hyvyys, ja mitä niitä nyt onkaan. Ei ole epäilystäkään siitä, että en olisi kokenut tätä kaikkea ja saanut jopa rukousvastauksia koskien saarnan aiheita tai tärkeimpänä myös asunnon hankintaa. En voi silti pitää tätä kaikkea enää varmana todisteena Jumalan vaikutuksesta ja evankeliumista. Tämä voidaan selittää myös luonnollisista syistä tapahtuneeksi.
Rauha tulee siitä, että uskoo saaneensa synnit anteeksi. Pyhällä hengellä täyttymisen kokemus vaihtelee eri ihmisillä. Minä janosin sitä ja koin sen voimana, joka kulki päästä läpi koko vartalon. En käyttäytynyt sopimattomasti. Olin tilassa, jossa oli muita opiskelijoita ja se ei liittynyt millään tavalla kristinuskoon. Olin vain ajatuksissani rukoillut Jumalaa ja pyytänyt anteeksi syntejäni, kun tämä tapahtui minulle. Olin varma siitä, että Jumala täytti minun pyhällä hengellä. Koin sen myös voimana todistaa Jeesuksesta muille ihmisille ja se auttoi minua pyhityksessä: pysymään erossa pahoista elämäntavoista, joiden orja olin aiemmin ollut. Siitä oli hyötyä minulle, perheelleni, sukulaisilleni, ystävilleni ja yhteiskunnalle. Se on hyvä asia, jota en koskaan kadu.
Näin jälkikäteen ajattelen, että vaikka kokemukset puoltavat yliluonnollista vaikutusta, niin on epävarmaa, missä suhteessa ne olivat todelliseen Jumalaan ja Raamatun Jeesukseen. On mahdollista, että kaikki tapahtui luonnollisista syistä. Rukousvastaukset selittyvät muistilla ja satunnaisuudella: todennäköisyydellä ja elämän kokemuksilla – tiedolla, jota aivoni jäsentelivät edukseni. Raitistuminen, mielen muutos ja elämäntapojen muutos johtuivat todellisesta halusta siihen. Se olisi voinut tapahtua kokonaan ilman uskoakin, ajattelen.
Uskosta oli kuitenkin hyötyä, koska uskoessani yliluonnollisen Jumalan vaikutukseen ja sisäiseen muutokseen minussa, sain voimaa vastustaa pahaa ja elää pyhää elämää. Se ei tuottanut aina edes vaikeuksia, koska mieli oli muuttunut ja tein nyt sitä, mitä tahdoin: mielihalu oli vain muuttunut pahasta hyväksi ja samalla myös arvomaailma ja käytös. Sitä se usko saa aikaan, vaikka sen kohteena olisi epätodellinen jumala ja epätodet evankeliumin kertomukset. Ovatko ne totta vai epätosia. Kaikkea en tiedä, mutta selvästi epätodet kertomukset hylkään enkä levitä niitä totuuden sanana. Sen mitä tiedän, sen sanon: en kuvittele, enkä sano mielikuvitukseni tuotteita todellisiksi. Jos Jumala on olemassa, niin todistakoon itse puolestaan. Minulle se riittää.
Pidän hyvänä ja tarpeellisena uskon hyvää vaikutusta ihmisten oikeustajuun ja moraaliin: elämäntapoihin, käytökseen ja arvoihin. Jos joku kuitenkin pitää hyvänä Jumalan pahat teot Raamatussa ja huonot käskyt Mooseksen laissa ja Tanakhissa (VT), niin neuvon sellaista ihmistä pohtimaan ja tutkimaan asiaa tarkemmin. Oletko todella sitä mieltä, että on hyvä asia tappaa niistä syistä, jotka Raamattu mainitsee tappamisen ja tappamiseen kehottavien käskyjen syiksi? Oletko yhtä paha ihminen kuin Raamatun kirjoittajat tältä osin? Vai oletko parempi?
Totuus uskon asioissa 