Muistammeko tuomittuja uudessa maassa?

Pyyhitäänkö muistimme tyhjäksi?

Eikö Jumala muista tuomittuja?

Monet kristityt luulevat, että valittujen muisti pyyhitään tyhjäksi ylösnousemuksen tai viimeisen tuomion jälkeen. Raamatun kirjoitukset eivät tue tätä näkemystä. Miksi sitten kristityt luulevat sellaista?

Syy muistamattomuuteen on ikuisen piinahelvetin opissa. Monien uskovien mielestä taivas ei olisi täydellisen autuas paikka, jos muistaisimme siellä ”kadotukseen” tuomitut läheisemme tai kenet tahansa jumalattoman, joka kärsisi ikuisesti päättymätöntä tuskaa ja vaivaa tulisessa järvessä. Miten valitut pyhät ja Jumala ja Jeesus voisivatkaan olla onnellisia tietäessään, että valtaosa ihmisistä kituu ikuisesti samaan aikaan?

Kirkkoisille tämä ajatus ei tuottanut ongelmaa. Heidän mielestään pelastettujen onni taivaassa olisi suurempi, kun he näkisivät tai tietäisivät kadotettujen tuskan tulisessa järvessä. Tämä kuvastaa heidän alhaista moraaliaan ja vääristynyttä oikeudentajuaan. Nykyiset kristityt ovat sikäli korkeammalla moraalisella tasolla, että he yrittävät selittää pois sen seikan, että me muistamme tätä maailmaa ja sen ”kadotettuja” vielä ylösnousemuksen jälkeen.

On järjetöntä väittää, että me emme muistaisi ”kadotettuja” ihmisiä ylösnousemuksen jälkeen. Me hallitsemme ja tuomitsemme eloon jääneitä pakanoita yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta ennen viimeistä tuomiota. Tänä aikana kuolee ihmisiä, jotka eivät ole pelastettuja. Tiedämme siis varmasti, että he eivät pääse elämän ylösnousemukseen. Itse asiassa perinteisen tulkinnan mukaan seurakunnan ylöstempaamisesta ulos jääneiden on mahdotonta enää pelastua, joten tiedämme heidän ”joutuvan kadotukseen”.

Uskottavampaa, mutta ei totta, on tulkinta, jonka mukaan pyhien ja valittujen muisti pyyhitään tyhjäksi viimeisen tuomion jälkeen. Raamattu ei tue tätäkään näkemystä. Me muistamme Jeesuksen sanat, jotka eivät koskaan katoa. Herra sanoi Juudas Iskarioksesta, että hän ”joutuu kadotukseen” ja on ”kadotuksen lapsi” (tarkempi käännös: ”joutuu tuhottavaksi” ja ”on tuhon lapsi”). Jeesus sanoi, että hänen sanansa eivät katoa koskaan, joten muistanemme nämäkin Herran sanat uudessa maassa, jossa vanhurskaat saavat elää ikuisesti autuasta elämää.

Joku voi selittää Raamattua siten, että me muistamme vain valitut kohdat Jeesuksen puheista: emme mainintaa Juudas Iskariotista tai tuhoon tuomittavista kaupungeista asukkaineen. Tämäkään selitys ei ole järkevä. Ylipäätään on järjetöntä uskoa, että unohdamme valtaosan tämän maailman olemassaolosta ja tapahtumista. Jumalakaan ei olisi Jumala, jos muistaisi vain osan luomistöistään eikä kaikkea, mitä hän on luonut. Silti jotkut uskovaiset luulevat, että edes Jumala ei muista ”kadotukseen tuomitsemiaan” ihmisiä tai maailmaa, jonka hän on tuominnut ”kadotukseen”.

Kristityt joutuvat selittämään pois Raamatun ilmoittaman totuuden muististamme sen vuoksi, että heistä on häpeällistä tunnustaa tulevaa autuutta, jos tiedämme valtaosan ihmisistä kärsivän samanaikaisesti päättymätöntä tuskaa ja vaivaa tulisessa järvessä. Sadisti voisi saada nautintoa siitä, kun tietää tai näkee jonkun kärsivän tulen liekissä, mutta ei rakastava Jumala tai Jumalan rakkaudesta osallinen valittu ja pyhä, Jumalan lapsi.

Kristityt ovat ylitsepääsemättömän moraalisen ongelman edessä, kun yrittävät selittää ikuista piinahelvettiä Jumalan säätämäksi tuomioksi, jota se ei kuitenkaan ole. He antavat Jumalasta väärän todistuksen tälle maailmalle ja kuvaavat hänet raaempana ja hirviömäisempänä olentona kuin yksikään ihminen tai edes saatana on. Jumala on nimittäin säätänyt iankaikkisen rangaistuksen ja hän panee sen toimeen sekä ylläpitää sitä. Jos Jumala ei olisi tehnyt ihmisestä luonnostaan ikuisesti elävää olentoa, mihin pakanalliseen uskomukseen oppi ikuisesta piinahelvetistä perustuu, niin kukaan ei voisi elää ja kärsiä ikuisesti ”helvetissä”. Helvetissä olevat ihmiset ovat ruumiiltaan ja sielultaan eläviä, joten he eläisivät iankaikkisesti ja kärsisivät päättymätöntä tuskaa.

Koska Jumala ei ole sadisti, on hän säätänyt rangaistuksena synnistä iankaikkisen kuoleman, josta ei ole ylösnousemusta ikuiseen elämään. Iankaikkiseen kuolemaan tuomitut nousevat tosin ylös ja heidät tuomitaan tekojensa mukaan ”toiseen kuolemaan”, josta ei ole enää ylösnousemusta elämään. Kuolema on peruuttamaton ja iankaikkinen niin kuin valittujen elämäkin ikuista on: päättymätöntä.

Jotkut kysyvät, miksi Jumala näkisi sen vaivan, että herättäisi tuomitut ylös tuomiolle surmatakseen heidät "pian" sen jälkeen uudestaan. Minusta on reilua, että jokainen saa kuulla iankaikkisen tuomionsa perusteet. Ihmiset eivät tiedä, miksi he kuolevat ja monien synnit jäävät pimentoon tämän elämän aikana. Jumala pitää huolen siitä, että kaikkien syntiä tehneiden pahat teot tulevat tuomiolle aikanaan ja jokainen saa niistä oikeudenmukaisen rangaistuksen.

Mihin Raamatun kohtiin näkemys valittujen ja Jumalan muistin tyhjenemisestä perustuu?

Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet.” (Ilm. 21:3-5)

Tässä ei sanota sitä, että muisti pyyhitään tyhjäksi. Jumala pyyhkii pois kyyneleemme, mutta ei tyhjennä muistiamme. Tässä on lainattu Jesajan kirjan profetian ajatusta, jonka mukaan valittujen autuus uudessa maassa ja uusissa taivaissa on niin paljon enemmän kuin nykyisen maailman kärsimykset ja ahdistus, että jälkimmäiset eivät enää muistu mieleen. Tämä on eri asia kuin se, että muistimme olisi pyyhitty kokonaan tyhjäksi entisestä elämästä, maailmasta ja sen ihmisistä.

Joka maassa itsensä siunaa, siunaa itsensä totisen Jumalan nimeen, ja joka maassa vannoo, vannoo totisen Jumalan nimeen; sillä entiset ahdistukset ovat unhotetut ja peitossa minun silmiltäni. Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä. (Jes. 65:16-19)

Elämä uudessa maassa on niin autuasta, että emme muistele sitä ahdistusta ja niitä kärsimyksiä, joita olemme tässä ajassa kohdanneet. Tämä ei tarkoita sitä, että emme niitä lainkaan muistaisi: että muistimme olisi pyyhitty tyhjäksi. Tässä puhutaan ihmisille ihmisten tavalla. Kun jokin uusi asia on niin autuasta, että se täyttää koko sydämemme, ei mieleemme tule surkutella sitä edeltänyttä kärsimystä tai ahdistusta. Ja vaikka muistaisimme sen, ei se tunnu pahalta, sillä autuus uudessa maassa voittaa moninkertaisesti sen lyhyen aikaa kestäneen ahdistuksen, joka meitä on tässä nykyisessä ajassa ja maailmassa kohdannut. Sitä tässä tarkoitetaan.

Jesajan kirjan profetia päättyy sanoihin:

Niin kuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne. Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra. Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle. (Jes. 66:22-24)

Vaikka koko tämä jakso kertoo ”uudesta maasta ja uusista taivaista”, jotka Jumala on tekevä, emme ota kristittyinä näitä kuvauksia täysin kirjaimellisesti. (Jes. 65:17-66:24) Tämä kohta ei puhu siitä iankaikkisesta elämästä, josta tämän maailman syntiset ja jumalattomat ovat tuhotut. (Ilm. 21-22) Se kertoo Jeesuksen toisesta tulemuksesta ja sitä seuraavista tuhannesta vuodesta, jolloin valitut ja ylösnousseet pyhät hallitsevat eloon jääneitä ihmisiä yhdessä Kristuksen kanssa. Jeesuksesta luopuneiden ruumiit Jerusalemin ulkopuolella ovat niitä, jotka Herra tulemuksessaan surmaa. (Ilm. 19:11-21)

Jos Jesajan kirjan kuvaukset ”uudesta maasta ja uusista taivaista” otettaisiin kirjaimellisesti ja tulkittaisiin niiden kuvaavan sitä iankaikkista elämää, joka alkaa vasta viimeisen tuomion jälkeen, niin silloin pitäisi uskoa, että uudessa maassa katsellaan Herrasta luopuneiden ihmisten kuolleita ruumiita. Niitä kalvavat madot eivät kuole eikä ruumiita polttava tuli sammu. Lisäksi olisi uskottava, että uudessa maassa on vielä syntiä ja kuolemaa, sillä niin Jesajan kirjassa sanotaan. (Jes. 65:20)

Ikuiseen piinahelvettiin uskovat eivät tulkitse näitä kohtia kuitenkaan kirjaimellisesti. He tulkitsevat kirjaimellisesti vain ne kohdat, jotka sopivat heidän omaksumaansa oppiin. Heidän mielestään ”helvetissä” madot eivät kuole ja tuli ei sammu. Sen sijaan, että ihmiset olisivat helvetissä kuolleita, ovatkin he eläviä, ja kituvat ikuisesti. Valitettavasti tämä pakanauskonnoista ja kreikkalaisesta filosofiasta juutalaisuuden kautta kristinuskoon tullut taikauskoinen harhaoppi on tullut jäädäkseen – Kristuksen tulemukseen asti.

Advertisements

Tietoja kristinusko

Uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan ja meidän Herraamme, ja meidän Isäämme Jumalaan, niin kuin Raamatussa on kirjoitettu.
Kategoria(t): Helvetti. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s