Miten vastata oppiriitoja rakastaville?

Monet lukijoistani eivät ole korkeasti koulutettuja teologeja. He ovat ihan tavallisia ihmisiä: maanviljelijöitä, duunareita, pienyrittäjiä, opiskelijoita, eläkeläisiä, työttömiä, jne. Heidän ei kannata lähteä mukaan syvällisiin väittelyihin koskien opillisia kysymyksiä, joiden käsittely on enemmän teoreettista pohdiskelua kuin käytännön kristillisyyttä. Ei oppiväittelyihin kannata korkeasti oppineidenkaan aina lähteä. Se voi olla pahimmillaan syntiä ja parhaimmillaankin se saattaa olla ajan haaskausta ja turhuuden rakastamista.

On viisaampaa pysytellä yksinkertaisessa teologiassa ja pyrkiä elämään Jeesuksen antaminen elämänohjeiden mukaan pikemmin kuin loistaa tiedossa ja viisaudessa. Se on rakkauden käskyn noudattamista, mutta oppiväittelyihin mukaan lähteminen voi olla jaloa käskyä vastaan rikkomista. Ei se sitä aina ole, sillä vain ”turhat väittelyt” ovat ”syntiä”, harhaan menemistä. Asioista on mahdollista keskustella sävyisästi ja rakkauden hengessä, vaikka olisimme eriä mieltä. Silloin ”asiat riitelevät, emme me kristityt”. Jos joku ei tällaiseen vuorovaikutteiseen ja hedelmälliseen keskusteluun pysty, on hänen viisainta sanoutua kokonaan irti ”väittelyistä”.

Muuan juutalainen Jeesukseen messiaanaan uskova sanan opettaja on sanonut viisaasti, että hän on käynyt juutalaisten kanssa monia pitkiä väittelyitä ilman riitoja. Vaikka toinen ei olisi uskonut Jeesukseen messiaanaan, on juutalaisilla oppineilla kyky vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä ilman riitoja. Silloin keskustelut ovat kahden jalostuneen ja hienon älyn kohtaamistilaisuuksia, jolloin asiat riitelevät, mutta eivät ihmiset. Tästä voi kuka tahansa ottaa mallia ja toimia tämän hyvän esimerkin mukaan.

Kun taiten käyty keskustelu on ohitse, voivat väittelijät erota toisistaan täysin rauhassa ja jopa ystävinä, sillä keskusteluissa ei mennä henkilökohtaisuuksiin eikä toisen syyttelyyn. Sen sijaan esitetään argumentteja omien ja toisen perustelujen hyvistä ja huonoista puolista. Sen lomassa pyritään joko pitämään kiinni omasta aiemmasta näkemyksestä tai tarvittaessa jopa joustetaan siitä, ja annetaan kunnia toisen hyville perusteluille ja johdonmukaisemmalle selitykselle. Aiemmasta näkemyksestä ei tarvitse silloin vielä kokonaan luopua, mutta jos toisen kanta on jatkuvasti paremmin perusteltu, muuttaa vilpitön ja rehellinen ihminen lopulta omaa mieltään sen toisen näkemyksen kannalle, tai vähintään ilmaisee epävarmuutensa oman aiemman kantansa totuudellisuuden suhteen. Näin siis hyvä ja vilpitön väittelijä menettelee, olipa hän sitten kristitty tai ei.

Miten sitten oppimaton voisi vastata oppiriitoja rakastavalle ihmiselle? Otetaan esimerkiksi jumaluusoppi, oppi Jumalasta. Jos toinen rakastaa väittelyitä siitä, onko Jumala kolmiyhteinen vai ei, tai onko Jeesus Jumala (isän vertainen) vai ei, niin siihen voidaan vastata yksinkertaisesti vaikka näin:

”En tiedä, onko Jumala kolmiyhteinen vai ei, mutta Jeesus on käskenyt rakastaa sinua, joten minä rakastan sinua, olitpa mitä mieltä tahansa!”

”En tiedä, onko Jeesus (isän vertainen) Jumala vai ei, mutta Jeesus on käskenyt rakastaa sinua, joten minä rakastan sinua, olitpa mitä mieltä tahansa!”

Samalla tavalla voidaan vastata mihin tahansa oppikysymykseen silloin, kun ei todellakaan kyetä syvälliseen ja alkukielten tuntemusta vaativaan keskusteluun, tai ei olla täysin varmoja omasta kannasta, tai katsotaan muuten vain olevan viisainta pidättyä opillisesta väittelystä. Jos vastassa on uskosta osaton riitakysymysten esittäjä tai vaikka ihan vilpitönkin totuuden etsijä, jolla on vaikeita kysymyksiä, joihin ei tahdo löytyä tyydyttävää vastausta, niin silloin voidaan vastata vaikkapa näin:

”En tiedä, miten asia on, mutta sen minä tiedän, että Jeesus on antanut minulle kaikki synnit anteeksi!”

Tälle vastaukselle on melko turha esittää vastaväitteitä, sillä kukaan ei voi todistaa aukottomasti tätä vastaan, koska syntien anteeksisaaminen on henkilökohtainen Jumalan ja sinun välinen asia, jota toinen ei välttämättä päälle päin näe. Tämä todistus on myös hyvä uskosta osattomille, sillä siinä tulee esille kristinuskon ydinsanoma. Me uskomme sielujen pelastumiseen syntien anteeksisaamisen (ja pyhän hengen osallisuuden) kautta. Jos tämä sanoma kelpaa kuulijalle, niin hänestä tulee meille veli tai sisar, ja sen jälkeen on vaikeista asioista keskusteleminenkin hedelmällisempää ja rakentavampaa kuin ruveta väittelemään pilkkaajan kanssa.

Advertisements

Tietoja kristinusko

Uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan ja meidän Herraamme, ja meidän Isäämme Jumalaan, niin kuin Raamatussa on kirjoitettu.
Kategoria(t): Dialogi, Raamattu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s